torstai 26. toukokuuta 2016

Remppahelvetistä timantiksi

Ja alkuun, tee-se-itse, tottakai!

Se timantiksi muunnettava kohde voi alun alkaen olla todellinen remppahelvetti. Remppahelvettiin sijoittaminen vaatii kuitenkin hiukkasen enemmän luovuutta ja aikaa kuin muuttovalmis ostos. Rahaa on varattava (ja mielellään pieni puskuri siihen päälle) myös remonttiin ja remonttihahmotelmankin on hyvä olla jo vähintään vähän aluillaan oman pään sisällä. Kannattaa selvittää myös taloyhtiön kanta remontteihin ajoissa. Harvemmin niissä mitään kärhämää tulee, mutta on aina parempi olla ajoissa liikkeellä. 

Itselläni on olemassa hyvä listaus siitä, mihin pitää pyytää luvat yhtiöltä, mihin riittää ilmoitus ja mitä nyt voi melkein järjelläkin tehdä ilman sen suurempaa byrokratiaa. Lupaan myöhemmin yrittää muistaa liittää tarpeellisia ja joissakin määrin ehkä jopa järkeviäkin lippulappusia tuohon sivun laitaan.

Laiskuudestani huolimatta remontteja en kuitenkaan karsasta. Mielestäni se on hyvä keino päästä tutustumaan asuntoon paremmin ja antaa paremmin aikaa tuottaa se todellinen helmi markkinoille (vuokralle tai myyntiin). Samalla voi saada jo pientä käsitystä naapureista ja taloyhtiöstä muutenkin. Remontoin sitten yksiötä tai kaksiota niin pyrin valoisuuteen ja aivan uusiin sfääreihin, eli avaruuteen. Ei tarvitse olla nero tai sisustussuunnittelija, kunhan on vähän pelisilmää. Yleensä vaaleat pinnat ja yksi-kaksi tehosteseinää hillityllä tapetilla tai maalilla riittävät. Keittiön ei tarvitse olla mikään hunajaa maksava Puustellin käsin tehty (oikeasti tehtaalla), juuri sinulle suunniteltu (suoraan listalta) ja huisilla alennuksilla (jopa -10%, jos tässä heti nyt nimi paperiin, ja katehan on luokkaa 75%, eikä ilmaista peruutusta ole). Merkkiversiosta riittää Ikean vastaava halpaversio varsin hyvin. Silkkaa säästöä.

Naapureihin saa yllättävän hyvin kontaktia remontoidessa ja ravaten rappukäytävää edestakaisin eri kantamukset käsissä joka reissulla. Ihminen on luonnostaan utelias ja tilaisuus kannattaa käyttää myös toiseen suuntaan.

Markkinoita seuraillessa näkee myös paljon muita tee-se-itse tyylisiä ratkaisuja. Näistä silmiinpistävimmät näyttävät välillä erittäin hyvällä maulla tehdyiltä. On käytetty merkkitavaraa ja sisustettu, kuin suoraan jossain sisustuslehden keskiaukeamassa. Löytyy myös mökkijämistä tehtyjä palapelejä. "Juuri remontoitu, kuin uusi", uusi ehkä 70- tai 80-luvulla? On toki niitäkin surullisen kuuluisia tapauksia, kun vuokrataan tyyliin "uudella pesukoneella", joka tuodaan käytettynä paikalle, "On tämä tässä asunnossa uusi". Ahaa näinkö se homma toimii? Saat ainakin kettuuntuneen vuokralaisen jollet muuta.

Itse olen enemmän tyyliä osta (mahdollisesti remontoi) ja pidä, kuin osta, remontoi ja myy pikavoitolla. Toki molemmat ovat vaihtoehtoja ja jos hyvä tilaisuus esiintyy niin enköhän minäkin halutessani myy. Oma vaivansa remontoimisessa on ja suunnittelua ei kannata sivuuttaa, vaikka AINA kannattaa varautua yllätyksiin ja lisäkuluihin.

Onnea matkaan remonttihullu(t)!

KKKK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti