lauantai 18. toukokuuta 2024

AI ja asuntosijoittaminen

Tunneäly on tärkeää asuntosijoittamisessa ja olenkin aiheesta kirjoitellut aiemmin mm. täällä ja täällä. Mikä sitten on tekoälyn rooli nyt ja varsinkin tulevaisuudessa?



Pyysin AI:ta kirjoittamaan otsikon mukaisesti aiheesta:


Tekoälyn rooli asuntosijoittamisessa kasvaa jatkuvasti. Nykyään tekoälyä käytetään laajasti auttamaan sijoittajia tunnistamaan potentiaalisia sijoituskohteita, analysoimaan markkinatrendeja ja ennustamaan kiinteistöjen arvonkehitystä. Tekoäly tarjoaa kiinteistöalan ammattilaisille valtavan määrän mahdollisuuksia, mutta samalla se tuo mukanaan myös omat haasteensa.


Tekoäly avuksi sijoituskohteiden analysoinnissa

Yksi tekoälyn keskeisistä käyttötarkoituksista on auttaa sijoittajia analysoimaan valtavaa määrää tietoa ja tunnistamaan potentiaalisia sijoituskohteita. Tekoälypohjaiset järjestelmät voivat tarkastella esimerkiksi historiallisia hintatietoja, alueen demografisia tietoja, vuokratuottoja ja muita tekijöitä, joiden perusteella ne voivat antaa suosituksia sijoituskohteista. Tämä auttaa sijoittajia tekemään perusteltuja päätöksiä ja minimoimaan riskit.


Riskienhallinta ja ennustemallit

Tekoälyn avulla voidaan myös luoda monimutkaisia ennustemalleja, jotka auttavat sijoittajia ennakoimaan markkinoiden muutoksia ja kiinteistöjen arvonkehitystä. Näitä malleja voidaan käyttää esimerkiksi ennakoimaan tulevia vuokratuottoja, markkinoiden hintakehitystä ja muita tekijöitä, jotka vaikuttavat sijoituskohteiden arvoon. Vaikka tekoälyllä onkin suuri potentiaali riskienhallinnassa, on tärkeää huomioida myös mallien mahdolliset virheet ja epätarkkuudet.


Asiakaskokemuksen parantaminen tekoälyn avulla

Tekoälyllä on merkittävä rooli myös asiakaskokemuksen parantamisessa kiinteistöalalla. Esimerkiksi chatbotit voivat auttaa vuokralaisia ratkaisemaan ongelmia ja vastaamaan kysymyksiin nopeasti ja tehokkaasti. Lisäksi tekoälypohjaiset järjestelmät voivat analysoida vuokralaisten käyttäytymistä ja tarpeita, mikä auttaa kiinteistön omistajia tarjoamaan parempia palveluita ja luomaan positiivisempia vuokralaiskokemuksia.


Tekoälyn tulevaisuus kiinteistöalalla

Tulevaisuudessa tekoälyn rooli kiinteistöalalla todennäköisesti vain kasvaa. Teknologisten innovaatioiden myötä tekoälypohjaiset järjestelmät tulevat entistäkin kehittyneemmiksi ja voivat tarjota entistä tarkempia ennusteita ja suosituksia sijoittajille. Lisäksi tekoäly voi auttaa kiinteistöjen omistajia optimoimaan prosessejaan ja parantamaan tehokkuuttaan.


Päätelmät ja suositukset

Tekoälyllä on merkittävä vaikutus asuntosijoittamiseen sekä nykyään että tulevaisuudessa. Sijoittajien kannattaa hyödyntää tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia, mutta samalla on tärkeää muistaa, että tekoälyyn perustuvat ennustemallit eivät ole täydellisiä ja niihin liittyy aina riskejä. Parhaat tulokset saavutetaan yhdistämällä tekoälyn tarjoama tieto ja sijoittajan oma asiantuntemus ja kokemus.


Ei tämä ollut lainkaan huono tuotos. Ja piti toki tätäkin otsikointia ja kysymysasettelua ja itse tekoälyä vähän valmentaa jo tähänkin kirjoitukseen. Muutaman minuutin ajatusten vaihdolle ei kuitenkaan lainkaan huono lopputulos. Ja kun vielä miettii miten paljon maksullista kouluttautumista ja materiaalia markkinoilta löytyy. Pelkästään tekoäly kaveriksi ja saa aika hyvin personoidusti kättä pidempää? Voi olla että monella kurssituksia pitävillä jo onkin chatbotit ja automatisoidut vastaukset valmiina. Itselläkin jo vähän ilmoituksiin ja vuokralaisten kommunikointiin liittyen noita viriteltyinä (kyse ei kyllä todellakaan ole vielä automaatiosta ja muutoinkin olen aivan lasten kengissä) Pitääkin testailla noita hitusen pidemmälle ja katsoa toimeisko tekoäly myös tänne Suomen asuntosijoittamisen takapajulaan (missä määrin) toimivaksi kaveriksi? Halpa assistentti ja ainakin varmaan exel kaavat sieltä saanee varsin tehokkaasti ulos tai ainakin viriteltyä uuteen uskoon.


Tekoälyssä on paljon mahdollisuuksia. Tunnepuolta se ei varmastikaan ihan heti ole syrjäyttämässä. Datan käsittelyssä ja analysoinnissa se lienee kuitenkin varsin tehokas apu. Kaikki äly hyötykäyttöön.


Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa.

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Verotus luo mahdollisuuksia

Nyt kun veroilmoituksen täydentämisen kevät on jälleen käsillä, niin on hyvä nostaa sitäkin aihetta tapetille. Vieläkin ajankohtaisempaa se on allekirjoittaneelle, joka jo vuoden 2023 ensimmäiseen selvityspyyntöön vastaili. Onneksi kyseessä oli varsin yksinkertainen selvityspyyntö: eli taloyhtiölainan käsittely, kun näyttää jälleen tulevan yhden kohteen osalta vähennysmahdollisuuksia toisiinkin kohteisiin. Veroilmoituksessa kohde tekee siis tappiota, koska kuukausittainen pääomavastike tuloutettu taloyhtiön kirjanpidossa. Verotus voi olla monimutkaista, mutta samalla se luo monipuolisia mahdollisuuksia. Kannattaa olla muitakin kohteita kuin uudiskohteita, joilla tekee (vaikkakin vain kirjanpidollisesti) tappiota ja joilla vähentää muiden pääomatulojen verotaakkaa.



Kiinteistösijoittaminen on verotuksellisesti varsinainen mahdollisuuksien leikkikenttä. Kuinka monessa muussa omaisuuslajissa keksii yhtä paljon verotuksessa mahdollisuuksia pienentää omaa verotaakkaansa? Ehkä yritytystoiminnassa se on vieläkin vapaampaa, mutta senkään sivuhaaran hyödyntäminen ei ole kiinteistösijoittamisessa poissuljettua. Se avaa mahdollisuuden ovia entisestään. Ennen korkojen nousua asuntosijoittaminen yhtiön kautta alkoi nostaa päätään. Se ehkä yksinkertaistettiin liikaa verotehokkaammaksi varallisuuden kerryttämiseksi, mutta varsinkaan alkuun ei se ihan kovinta lisätulovirtaa synnytä, melkein ennemminkin sitoo pääomia ja korkojen nousun myötä voi jopa vaatia jatkuvampaa varojen pumppaamista yritykseen. Ei sekään ole välttämättä huono asia, mutta ei se ainakaan monelle ole ollut oikotie onneen. Nyttemmin siitä puhutaan huomattavasti vähemmän. Ehkä nousseiden korkojen ja laskeneiden asuntohintojen (ja varsinkin matalien uudiskohteiden myyntihintojen) osalta kyseessä voisi olla ennemminkin riskienhallinta. Toki verotuksellisestikin se voi olla toimivaa, varsinkin jos asuntojen osalta tulee äkkinäisempää rykäisyä takaisin nousu-uralle. Hyötyjä siis on, mutta niitä kannattaa aina omaan tilanteeseen ja omiin tavoitteisiin peilata.


Toki yksinkertainen on usein kaunista, joten siitäkin syystä olen pyrkinyt kasvattamaan omaa salkkuani ensisijaisesti henkilökohtaiselle puolelle. Niin kauan kun se toimii ja pääomatuloja on varsin monipuolisesti, niin se ajaa asiansa varsin hyvin. Sopivasti kassavirtakohteita ja toisekseen sopivasti verotusta keventäviä tuloutetuilla rahoitusvastikkeilla rullaavia uudiskohteita. Siihen vielä päälle kiinteistöjä poistomahdollisuuksineen ja muutama ”live in flip” yli 2v oman yhtäjaksoisen asumisen kanssa. Onhan siinä puuhaa, mutta on siinä myös mahdollisuuksia.


Yrityksillä toki on ihan omat vapautensa ja samalla myös sääntönsä, että mitä kaikkea voi vähennyksiin laittaa. Samalla se tuo tutustuttavaksi varsin oman maailmansa, joka kuitenkin päivä päivältä on itselläkin mitä todennäköisimmin yhä lähempänä. Ei sijoitustoiminta yrityksen kautta missään nimessä ole veroparatiisi, vaan erityisesti verotuksen osalta vaatii oikeaa puntarointia, että toimiiko parhaiten juuri omaan tilanteeseen. Se että maksaa ensin yrityksenä verot ja sitten vielä henkilökohtaisesti siihen päälle ja liian isolla prosentilla, niin ei kuullosta hyvältä. Optimoi, kehitä, opiskele, paranna ja toista. Toimii paremmin. Kuitit talteen ja exelit jiiriin.


Verotus (varsinkin poliittisesti muuttuvassa maailmassa) on sekä uhka, että mahdollisuus. Verotusta on kuitenkin todella tärkeää ymmärtää ja osata hyödyntää oikein. Ensin perusteet kuntoon henkilökohtaisella puolella ja sitten mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään yrityskuvioita laajemmin. Usein osaava ja konsultoiva kirjanpitäjä on erittäin arvokas, ei vain läpimenokuluerä joka tekee oikeille riveille debet ja kredit merkinnät.


Verokettu kiittää kuittaa ja kumartaa.