sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Feel Good - Hyvä Vuokranantaja

Vuokranantajana ja asuntosijoittajana toimiminen on pääasiallisesti aika jees. Tutustuu erilaisiin alueisiin, asuntoihin/taloihin ja ihmisiin (niin vuokralaisiin, toisiin sijoittajiin, välittäjiin kuin myyjiin jne). Ala on varsin monipuolinen ja sosiaalinen. Ja vaikka uutisiin päätyy yleensä ne kauhutarinat (itsekin ”kauhutarinoistani” olen kirjoitellut aiemmin TÄÄLLÄ), niin totuus on tarua tai ainakin uutisointia tylsempää. Ei se taloudellinenkaan puoli lainkaan huono ole, tuottoakin voi tehdä. Posin kautta.


Mennäänpä sitten kuitenkin konkreettisemmin asiaan. Eli vuokranantajan niihin hyviin kokemuksiin:


  • Yksi ensimmäisistä positiiviseksi käännettävistä vuokralaistilanteista tuli, kun sijoitusasuntooni nro 2 vaihtui vuokralainen. Tilanne on varsin tyypillinen: peritty vuokralainen, alle markkinahinnan vuokra, vuokrat kuitenkin maksettiin ajallaan ja asunnon kunto alkoi olemaan jo vähän niin ja näin. Täten ensimmäisen vuokralaisen lähdettyä oli otollinen aika päivittää asunnon pinnat ja samalla pöivittää vuokra ajantasaiseksi. Yksiön remontti ei ajallisesti eikä rahallisesti päätä huimannut ja tarkoituksellisesti siinä taisi juuri ennen kesäsesonkia tulla yksi tyhjä kuukausi. Peritty vuokralainen luovutti asunnon ”tyhjänä ja siivottuna”, joka piti sisällään mm. Vodkapullon, terassikalusteet (sisällä, ilman parveketta) ja pilkkivehkeet. Vuokralaisen kanssa sovittiin jokusen saturaisen pidättämisestä vuokravakuudesta tavaroiden hävittämiseksi. Kaikki voittivat ja pääsivät helpommalla.
  • Sittemmin olen oppinut myös ymmärtämään lemmikkiystävällisen vuokranantajan merkityksen. Ja samalla vuokralaisia joilla on lemmikki, ne voivat olla aivan kultaa. Lemmikistä pidetään huolta ja samoin kodista ja lemmikki on usein se paras ystävä ja varsin hyvin koulutettu. Ehkä parhaimmassa kunnossa ja parhaiten siivottu asunto koskaan vaikka tai erityisesti siitä syystä, että kyseessä oli koira joka tyyliin olisi voinut tappaa käskystä.
  • Olen myös päässyt motivoimaan vuokralaisia oman asunnon hankintaan ja käymään aiheesta hyvinkin valmentavia keskusteluja. Samoin kuin asuntosijoittajaksi ryhtymisestä ja siihen tai oman asunnon hankintaan liittyvistä huomionarvoisista seikoista. Olempahan välillä tarjonnut vuokrattua kohdetta ostettavaksikin olemassa olevalle vuokralaiselle
  • Olen joustanut myös yksiön väliaikaisvuokraamisessa. Fun fact: yhtenä kesänä tiedän vuokralaisen pitäneen asunnon tyhjillään, koska se oli niin kiva ja siisti ja toisekseen se oli hänen kotinsa, eikä hän halunnut sinne ketään enemmän tai vähemmän vierasta. Tilanne muuttui parin kesän jälkeen ja väliaikaisvuokraukset saatiin sovittua sujuvasti ja autoin niiden osalta tarpeen vaatiessa. 
  • ”Tuuletin ja toi sisäikkuna meni rikki,, kun veto heitti ikkunan kiinni”. Vuokralainen valmiina korvaamaan, mutta ikkunaremontin ollessa juuri nurkan takana asunnon osalta ”Ei se mitään, se menee muutenkin nyt uusiksi”. Ikkuna muutoin ehjä ja toki ohjeistettu, että mikäli ikkuna vetää normaalia enempi, niin jotakin tehdään ja ikkunafirmakin siinä auttoi. Jollei taidolla niin isosti tuurilla.
  • Viimeisimpänä, ja tämän kirjoituksen innoittajana, sain myös varsin miellyttävän ja pitkän palautteen varsin pitkäaikaisilta vuokralaisiltani. Kiittivät joustavuudesta ja avusta mm. rikkoutuneiden kodinkoneiden ja vuotavien hanojen matkan varrella. Kommunikaatio on kaiken a ja o. Joustavuus myös säästää paljon vaivaa (ja samalla rahaa) ja erityistä kiitosta sain kesävuokra ideastani, kun tiesin vuokralaisten aina kesäksi siirtyvän kotikonnuilleen. Se voi olla kaikille reilu ratkaisu: vuokralaiset eivät joudu muuttorumblaan (maksaa sekin jotain, ainakin paljon vaivaa) ja itse kuitenkin katan kulut mahdollisesti pienen tuoton kera, eikä asuntokaan kulu samaan tahtiin. Ja jos kyseisellä niksillä varmistelee 3-4 vuoden vuokrasuhteen niin on sekin ihan kiva jos moisella säästää itseltäänkin 1-2 uuden vuokralaisen etsinnän vaivan.


Tässäkin oli vain muutamia esimerkkejä ja matkan varrella varmastikin osa hienoista kokemuksista onkin jo unohtunut. Edukseen voi erottua monella tavalla ja molemminpuolisen hyvän fiiliksen voi saada aikaan helpoillakin tavoilla. Positiivisuudesta ei pessimistisessä Suomessa niin paljoa haittaakaan ole. Asioihin voi aina suhtautua varauksella, mutta asioilla on tapana sumpliintua lopulta ihan hyvin. Ja ihmiset ovat lähtökohtaisesti kunniallisia kansalaisia ja vuokrista tingitään lähes viimeisimpänä. En voi valittaa. Kohti parasta vuokranantajuutta ja sen yli.


Pääsiäiskettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.


keskiviikko 27. maaliskuuta 2024

Shiny object syndrooma

 

Erityisesti alkuvaiheen asuntosijoittajalla saattaa esiintyä shiny object syndroomaa. Suomennettuna ehkä ennemminkin: säntäilyä. Tämä suurelti saattaa johtua siitä, että aloitteleva asuntosijoittaja ei vielä tiedä omaa osaamistaan ja toisaalta kartoittaa markkinan mukana myös itseään. Kukaan ei ole seppä syntyessään ja harvemmin sitä asuntosijoittajanakaan tajuaa heti aloittaessaan sitä tiettyä taiteenalaa johon paneutua syvemmin ja jolla jatkaa. On flippaamista, BRRRR methodia, asuntohakkerointia, verosuunnittelua, uudiskohteita, kamalia remppakohteita, keskustaa, syrjäseutua ja vaikka ja mitä arvonnousua tai arvottomuutta. 



Myönnän myös itselleni säntäilyn jääneen päälle tai nykymarkkinassa vähintäänkin syntyneen uudelleen. Asuntomarkkinan möyriessä jos jonkinlaisissa mudissa olo asuntosijoittajana on kuin karkkikaupassa. Ostin jo yhden kohteen (siitä lisää
TÄÄLLÄ) ja mielestäni varsin sopuisaan hintaan. Ja vieläpä ilman että olisin suututtanut ketään vaikka hermoja varmastikin koettelin. Alennusmyyntiä on nähtävissä. Kohteet melko todennäköisesti happanevat ja lopputuloksena voi olla asuntojen dumppaamista, jolloin tilaa isommallekin tinkimiselle jää. Erikoisuutena on, että tilanteisiin voi palata, eli ovia kannattaa jättää auki suuntaan jos toiseen. Aiempi tinkitarjous ei välttämättä mene läpi, mutta myyjän palatessa asiaan voi jopa hitusen yrittää tinkiä entisestään. Liian röyhkeäksi ei kannata heittäytyä, mutta myyjän palatessa astialle on vaihtoehdot mitä todennäköisemmin myyjällä vähissä. Ostajalla usein voi olla montakin kohdetta kiikarissa ja tarjouskierrosta voi pyörittää niissä vuorotellen. Tällöin sitoutuminen ja ”liikaa maksamisen riski” madaltuu jonkunkin verran, kun ei ole pakko saada juuri jotain ja kun on vaihtoehtoja.


Tavallaan eletään asuntosijoittajan alennusmyyntejä, mutta riskejä ei samalla voi surutta lakaista maton alle. Pohjatyö kannattaa tehdä ja neuvottelemalla voi pyrkiä saamaan suojaa itselleen mahdollisesti yhä jatkuvaa alamäkeä ajatellen. On kuitenkin useampi suunta johon huomio voi kiinnittyä. Sama pätee useampaan talotyyppiin aina pienemmistä uudiskohteista, rivitaloihin tai vaikkapa omakotitaloihin. Houkuttelevat hinnat houkuttelevat yhä useammin tarkastelemaan useampaa vaihtoehtoa, jolloin toki ajallinen panostuskin kasvaa. Samalla toki pysyy positiivisesti markkinatilanteesta paremmin ja monipuolisemmin ajantasalla.


Siinä on vissi ero, että ostaako yksiötä vaiko omakotitaloa sijoitukseen. Vaikka itsekin ensiasuntoa etsiessä aloittelin perinteinkäämmin, niin ensiasuntonanihan päädyin omakotitaloon. Säästin ensinnäkin sievoisen summan varainsiirtoverossa. Samalla hintaero esimerkiksi kerrostalokaksion ja omakotitalon välillä oli yllättävänkin pieni, varsinkin kun huomioi korjausvelan ja sen, että tykkään tehdä paljon itse. Veikkaan, että jo tuo oli lähtösysäys lähteä tutkimaan asunto/talomaailmaa monipuolisemman. Eli siitä se sähläyssyndrooma alkoi? Toisaalta alkuun olikin hyvä tutustua alaan monipuolisemmin. Toisaalta en voi vielä tähän päiväänkään saakka, yli 10v jälkeen, täysin väittää löytäneeni omaa erikoislajiani. Lieneeköhän se juurikin monipuolisuus? It’s a blessing and a curse.


Toisaalta tiedän, että aito flippaaminen ei ole juttunu, kuin ei myöskään airbnb tyylinen lyhytaikainen vuokraus. Perinteikkäämmät BRRRR kohteet ovat enemmän alaani. Voihan niitä värikynäillä 7 vuoden asuntoflipeiksi, kuten ensisijoitusasuntoani (aiheesta enemmän TÄÄLLÄ). Ymmärrän myös kattavasti taloyhtiönaailmaa aina isompiin remontteihin asti. Samalla ymmärrän talojen maailmaa ja niihin liittyvää remontointia ja luparumblaa. Olipa kyseessä sitten yksiön tai omakotitalon remppa, molemmissa on puolensa.


On hyvä selvittää asuntosijoitusmaailman mahdollisuuksia laajemmin. Erikoistumista voi tehdä tarvittaessa ja myöhemmin. Toisaalta kokonaisuutta on hyvä ymmärtää monipuolisesti. Ja mahdollistaahan laaja osaaminen ja ymmärrys nopeamman reagoinnin ja suunnanmuutokset. Vielä on paljon asuntosijoittamisen taiteen alalajeja joita vähemmin suomessa rummutetaan. Otetaan nostoina vaikkapa: asuntohakkerointi (aiheesta olen aiemmin kirjoitellut TÄÄLLÄ) ja vihreä vuokranantaja (enkä viittaa aloittelijaan) ja siitäkin aiheesta aiemmin TÄÄLLÄ.


Ihan kaikkialle ei kannata säntäillä vaikka itse myönnän omat säntäilyn syntini. Monipuolinen kartoittaminen ja ymmärrys kannattaa, mutta syvempi osaaminen kannattaa keskittää tarkemmin. Ottanen asiasta opikseni, mutta seuraillaan miten asiat edistyvät.


Säntäilijäkettu kiittää kuittaa ja kumartaa.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2024

Osta kuin omaa?

Sijoitusasuntoa ei osteta kuin omaa? No kyllä ja ei. Mutta jos kyseessä on läävä, lienee asialle syytä tehdä jotain. Todennäköisesti siellä ei muitakaan asustelisi. Jos kyseessä on liian pieni tai hölmö pohja ei siellä silloinkaan varmaan muita asustelisi. Sijainti jos on keskellä ei mitään kaukana kaikkialta, moni ei varmaan sielläkään asuisi. Kaiken ei tarvitse olla priimaa, mutta kaiken on sijoitusasunnoissakin oltava hyvin mietittyä. Siinä mielessä kyllä ymmärrän, että asuntosijoittaja, jolla itsellään on 4 henkinen perhe, niin opiskelijayksiön hankkiminen opiskelijakaupungista ja peilaaminen oman elämän käytännöllisyyksiin tai niiden puutteisiin, se on aika varmasti väärä tapa. Sitä voi peilata vaikka siihen, että olisiko itse opiskelijana asunut moisessa ja syvällisemmin pohtia, mitä erityisesti arvostaisi. Tai jos vaikkapa hyppäisikin vielä osittain opiskelemaan, niin toimeisiko asunto vaikkapa omana tukikohtana. Monelle opiskelijalle asunto on juurikin sitä. Jotkut jopa käyvät lähes viikoittain kotikunnillaan ja saattaa olla että opiskelu ja opiskeluriennot vievät mukanaan, niin asunnolla vietetty aika onkin varsin rajallinen. 

Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tai väärää tapaa ostaa asuntoa, oli kyseessä sitten omaan tai sijoituskäyttöön. Parhaimmassahan tapauksessa voi kyseeseen tulla molemmat. Erityisenä plussana tällöin pidän:

- omakohtainen asunnon, taloyhtiön ja alueen tuntemus

- ongelmanratkaisukyvyn parantuminen

- vuokranantajan kasvojen luonti ja sitouttaminen paranee. Samoin taloyhtiövaikuttaminen saattaa parantua.

- olemassa oleva ja hyödynnettävä kontaktiverkosto

”Voisin asua täällä itse” ei tee kohteesta vielä mitään lähimaillekaan sijoituskelpoista. Toisaalta niitä lukuja on yleensä jo ennen moista pohdintaa käytyä läpi, joten oman asumisen pohdinta tulee yleensä vasta muun perinteikkäämmän ja laskelmallisemman pohdinnan jälkeen. Ostaisinko tai asuisinko kohteessa itse toisaalta edesauttaa pohtimaan asunnon plussia ja miinuksia kriittisemmin. Samalla se auttaa peilaamaan pohdintaa siihen suuntaan, mitä muut ja erityisesti se oma kohderyhmä ajattelee. Pelkkä laskinkaan kun ei riitä.

Se mitä tulee oman ostamiseen kestävyyden osalta, niin voisin välillä jopa väittää, että paremmin kulumista ja ilman huoltoa pärjäävät valinnat toimivat sijoitusasunnoissa paremmin. Vaikka ja kuinka ajattelisi, että itselle ostaisi enemmän priimaa, niin en juurikaan omien asuntojen ja sijoitusasuntojen mm. teknisissä valinnoissa mitään muuttaisi. Asiat menevöt ennemminkin hinta-laatu-käytännöllisyys edellä. Nykyisessä kodissamme on Mielen pelit ja vehkeet, mutta en rynnännyt avosylin ostamaan uutta integroitua kahvikonetta saati tilaamaan 500e varaosaa ihan vaan merkkifanaattisuudesta. Kaikki ei ole Mieleä ja aivan kalleinta priimaa. Ei myöskään sijoitusasunnoissa ja myönnän etten niihin nyt ehkä kovin heppoisin perustein päätyisi valitsemaan esim Mielen settejä. Nekin kun nyt sattuivat tulemaan nykyisessä asumuksessamme kaupan teon yhteydessä mukana. En valita, mutta en voi myöskään vain kehua. Laadukasta saa jo yhden varaosan hinnalla ja toisekseen ehkä vähemmän nimekästä lähes yhtä laadukasta jo voi melkein ostaa yleensä samaan hintaan useampia varastoon. Enkä puhu pelkistä integroiduista kahvimasiinoista. Kaikessa on puolensa.

Perinteinen ”ammattilaisten” vinkki on, että sijoitusasunto ostetaan laskin kädessä. Täytyy unohtaa logiikka, jolla katsoo asuntoja omaan käyttöön. Mielestäni yhdistelemällä sopivasti vähän kaikkia yllä mainittuja. Kun asunto toimii moneenkin suunnitelmaan (exit/pito plan A, B ja C jne) tarjoaa se mahdollisuuksia. Jos jokin yhtälö ei toimi tai myynti/vuokraaminen ei onnistukaan? Toimiiko se toisinpäin: vuokraaminen/myynti mielessä? Exit remontin jälkeen? Exit ensimmäisen vuokralaisen jälkeen? Airbnb (tai muu lyhytaikainen)? Midtermrental? Kalustettuna? Välivuokraus? Kimppakämppä? Jos vaihtoehtoja on vain yksi ja asiaa on katsonut liian kapeasti voi homma tyssätä, kun se yksi vaihtoehto ei toimikaan tai maailma muuttuu ympärillä, kuten useampaan otteeseen on jo viime vuosina saanut huomata. Jos on pelimerkit valmiina vaihtoehtoisiin ajatuksiin, ollan jo puolimatkassa eteenpäin.


Et voi ostaa itsellesi ja sijoitukseen? No kyllä ja ei. Nyt mennään jo varsin tunteita herättäville vesille. Osto ja vuokraamatta jättäminen tai myymättä jättäminen on jo itsessään jälleen sijoituspäätös. Oma asuntokin voi olla sijoitus ja siihen liittyviä laskelmia on jos jonkinmoisia. Olisiko se jopa yksi yleisimmistä syistä alkaa vuokranantajaksi: oma vanha jää vuokralle. Sitä ennen sitä on jo voinut kokeilla Airbnb kämppänä. Se voi siis olla omassa käytössä ja jopa samalla tuottavana yksikkönä sijoituskäytössä. Ja ilman kaikkea noita muitakin se on tuottanut henkistä hyvää (tai pahaa?) ja toisaalta vaihtoehtoiskustannussäästöjä? Niihin laskelmiin en sen tarkemmin pureudu ja niihinkin löytyy yksi jos toinenkin kirjoitus niin suomeksi kuin englanniksikin. Olen itsekkin sohaissut aihetta laskelmieni kera TÄÄLLÄ. Oma asuntokin voi olla isosti sijoituspäätös tai vähintäänkin osa siitä.


Vaihtoehdoista on siis hyötyä, se voi jopa olla varsin tuottoisaa.


Vaihtoehtoistodellisuuden omistava kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Neuvottelutaitoja vai neuvottelutaidottomuutta?

Asuntosijoittaminen on monille houkutteleva tapa kasvattaa varallisuutta ja tavoitella taloudellista vapautta. On kuitenkin selvää, että menestyksekäs asuntosijoittaminen vaatii enemmän kuin pelkkää tuuria. Se vaatii sekä neuvottelutaitoja että kykyä selviytyä tilanteista, joissa neuvottelutaidot eivät välttämättä riitä.

Neuvottelutaidottomuutta ja neuvottelutaitoja sekä ripaus tuuria - Siitä on hyvä asuntosijoittaja tehty.


Neuvottelutaidottomuus voi olla yksi sudenkuoppa asuntosijoittamisessa. Monet asuntosijoittajat voivat löytää itsensä tilanteesta, jossa neuvottelutaidot eivät riitä. Tämä voi johtaa huonoihin kauppoihin, ylihinnoiteluun ja pettymyksiin. Neuvottelutaitojen puute voi myös johtaa siihen, että menettää hyviä mahdollisuuksia. Ylimielisyys ja muuntautumiskyvyttömyya voivat yhtälailla johtaa neuvottelutaidottomuuteen. Samoin kuin FOMO eli yleisestikin sijoitusmaailmassa tunnettu Fear Of Missing Out. Tilanteet ovat erilaisia ja tilanteet elävät, ne vaativat reagointia ja muuntautumiskykyä. Vuosien kokemuskaan ei ole oikotie onneen, se voi välillä jopa kangistaa.


Hyvät neuvottelutaidot ovat elintärkeitä asuntosijoittajalle. Ne voivat auttaa saamaan ja löytämään parempia diilejä, alhaisempia hintoja ja luomaan pitkäaikaisia suhteita myyjiin ja muihin sijoittajiin. Neuvottelutaidot voivat myös auttaa sijoittajaa selviytymään vaikeista tilanteista ja löytämään luovia ratkaisuja ongelmiin.


Ripaus tuuria: Onnekas sattuma vai hyvin suunniteltu valinta?


Vaikka tuurilla voi olla osuutensa asuntosijoittamisessa, on tärkeää muistaa, että menestyksellinen sijoittaminen perustuu usein hyvin suunniteltuihin valintoihin ja johdonmukaiseen työhön. Sijoittajat voivat löytää hyviä mahdollisuuksia ja onnekkaita tilanteita, mutta nämä tilanteet eivät yleensä ilmesty tyhjästä. Ne vaativat aktiivista etsintää, analyysiä ja valmistautumista.


Menestyksekäs asuntosijoittaminen vaatii siis sekä neuvottelutaitoja että kykyä selviytyä tilanteista, joissa neuvottelutaidot eivät riitä. Yleensä tuuri seuraa itse tekemisen tahtia ja matkaan varmasti mahtuu niin hyvää kuin huonoakin tuuria. Hyvät neuvottelutaidot voivat auttaa sijoittajaa saamaan parempia diilejä ja selviytymään vaikeista tilanteista, kun taas neuvottelutaidottomuus voi johtaa pettymyksiin ja huonoihin päätöksiin. Lisäksi on tärkeää muistaa, että menestyksekäs sijoittaminen vaatii aikaa, kärsivällisyyttä, muuntautumiskykyä ja jatkuvaa oppimista.


Kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa jälleen.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Flip flop asuntosijoittaminen

Onko flippaaminen nykymarkkinassa täysi floppi vai kuningasidea? Onko jo pelkästään asuntosijoittaminen nykymarkkinassa floppi? Ammattimaiset asuntosijoittajat ja erityisesti alalla flippaamiseen suuntautuneet varmastikin saavat yhtälöt toimimaan markkinoista riippumatta. Viimeinen vuosi tai kaksi eivät kuitenkaan liene olleet helppoja. Ei välttämättä helppoja olleet ne ajat ennen näitä koronnostojakaan ja kiinteistömarkkinan äkkijarruttamista. Onhan tässä jo ollut koronaa ja rakennusmateriaalien ja muiden kulujen jäätävää nousua.

Maailma yhä näyttää varsin epävarmalta, niin mistä sitten flippaamalla tehdä tuottoja? Pitää osata ostaa oikein ja oikealla hinnalla. Flippaajalla on kuitenkin aina oma tuntumansa ja otteensa markkinasta. Harva tehnee flippejö ihan pelkällä mututuntumalla. Mutta mitäpä sitten vaikka tekisikin? Mututuntumakin muuttuu lopulta kokemukseksi ja varmasti opettaakin jotain. Onko kyseessä sitten lopulta enää mututuntumaa?


Onhan tässä itsekin tullut tehtyä yksi jos toinenkin flippi. Ensimmäistä sijoitusasuntoa olen tituleerannut mm. 7 vuoden flipiksi. Ehkä täten se on myös otsikonkin mukainen flip flop ja tulihan sitä tovi väänneltyä ja käänneltyä. Se jopa taisi ensisijaisesti olla flippikohde, koska vaihtoehtonani oli remontin jälkeen laittaa kohde suoraan myyntiin, jos siltä olisi tuntunut ja luvut olisivat siltä näyttäneet. Tovi siinä lopulta vierähtikin ennen myyntiä ja 7. vuoden flippiin voi tutustua tarkemmin TÄSTÄ. Ja onhan sitä tullut remontoitua myös parikin omakotitaloa uuteen uskoon. Toinen jopa lopulta oli flippi ja samalla varmasti jälleen floppi, koska eniten siitä projektista jäi käteen projektin johtaminen, delegointi, aikatauluttaminen ja priorisointi. Eipä siitä ollut lainkaan haittaakaan, että kyseiseen kohteeseen tuli samalla tehtyä varteenotettava energiaremontti energia-avustuksineen. Tönöprojektiin pääseekin tutustumaan tarkemmin mm. TÄSTÄ. Enemmän rahan sijaan siitä jäi jos jonkinlaista kokemusta. Erityisesti DIY flippaajan on hankalaa tai ehkä ennemmin raadollista alkaa laskemaan omalle ajalleen hintaa. Se on kuitenkin varsin silmiä avaavaa.


Flippaaminen ei ole loppunut. Se on vähentynyt, mutta niin on kauppa muutoinkin, joten ei sekään nyt yllätyksenä tule. Flippaaminen ja asuntosijoittaminen muutoinkin voi tehdä jonkinlaisen uudelleentulemisen jahka markkina tästä vähän aukeaa ja korkotilannekin selviää. Tällä hetkellä on myös aikaa hiota suunnitelmia ja toisaalta löhteä toteuttamaan itseään. Nopean flipin toteuttaminen nopean kovan voiton toivossa tässä markkinassa voi olla haasteellista, jollei jopa varsin turmiollista. Jos tekee taustatyöt huolella, osaa ostaa oikein ja oikealla hinnalla eikä hosu flippiremontin osalta voi olla varsin hyvät ja tuottoisatkin mahdollisuudet. Sinnikkyyttä ja pelikestävyyttä on kuitenkin tässä jo parisen vuotta punnittu. ”Älä myy” ohje on helppo tilanteessa, kun se vielä on mahdollista. Kaikilla lienee se oma ”breaking point”, mutta pelivaraa ja puskuria on aina hyvä olla.


Asuntoflippaamista ei kannata lähteä toteuttamaan puolivillaisesti eikä flipflopit jalassa. Tällöin se voi tulla omille jaloille ryminällä. Ja sitten sattuu. Mutta kuten kaikki sijoittaminen, asuntosijoittaminen ja niin myös flippaaminen, ne toimivat joka suhdanteessa. Ne toimivat eri tavoin eri suhdanteissa, mutta kyllä ne silti lienee mahdollista saada toimiviksi. Taustatyöt kannattaa tehdä yhä huolellisemmin. Markkinat yhä hakevat suuntaa, niin oma selusta kannattaa turvata huolella. Possulle huulipunaa ei välttämättä enää toimi, mutta toisaalta ei niitä kultaisia hanojakaan kannata aivan jokaiseen kohteeseen iskeä.


Flippi vai floppi? Vastaus siihen kannattanee etsiä peilistä. Ja sekin tulee jokaisen kohteen osalta tuomita erikseen. Kaikki kohteet eivät todellakaan toimi flippaamiseen. Toisaalta kaikki kohteet eivät voi muutoinkaan toimia. Luovuuden hulluudella ei ole rajoja, joten yhtälailla kaiken voi saada toimivaksi, eikä pelkästään exeliä väännellen ja käännelle. Vaikkakin numerot merkkaavat paljon. Flippaaminen on kuitenkin asuntosijoittamisen yhtenö toteuttamismuotona ennemminkin mahdollisuus kuin uhka. 


Flipflop kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.