maanantai 27. helmikuuta 2017

Asuntosijoittaminen ja vuokranantajat otsikoissa

Lieneeköhän nyt muutaman viime vuoden aikana kulunut montaakaan viikkoa, kun ei ole jossain mediassa nostettu vuokranantajia ja asuntosijoittajia esille? Tänä vuonna trendi vaikuttaa siltä, että lähes päivittäin aiheesta löytyy otsikko, lähes viikoittain isompikin juttu. Eikä näitä juttuja ole vain iltalehdissä ja seiskassa, vaan kyllä sieltä enemmissä määrin löytyvät mm. ihan Kauppalehti ja HS. Vuosi 2017 lienee kulta-aikaa, sillä vuoden 2016 rakennusbuumi lienee kantanut oman kortensa kekoon.

Asian mediakiihkoilua toki edesauttavat uudisrakennusbuumin ohella alhaiset korot, vuokra-asuntojen kova kysyntä, pakolaiset, putkiremontit ja korjausvelka jne jne. Asiaa voikin siis nostaa esille monelta kantilta. Kukin voi valita mieluisensa, tänään pääkalloja ja huomenna kultavuoria. Hyvin usein huomautetaan myös vuokranantajien "ilmaisista lounaista", että miten näin voi olla!? Verovapauksia ja muutenkin on jo niin kovat tuotot. Välillä pelotellaan kamalilla vuokralaisilla ja välillä kamalilla ja ahneilla vuokranantajilla.

Näistä uutisista löytyy varmasti paljon asiaa, mutta myös paljon toistoa ja ehkä jopa värikynääkin. Ohjeita ja kirjoja ja opastajia ja maksullisia neuvoja kyllä löytyy. Niitä kuunnellessa ja lukiessa kannattaa pitää suojalasit päässä ettei aihe vie koko kättä ja kura lennä silmiin ja tee sokeaksi reaalimaailmalle...

Otsikoissa ja itse uutisissa käytetään jos jonkin verran värikynää. Mitä poimii mistäkin artikkelista hyödyllisenä, on kunkin lukijan itsensä päätettävissä. SoMe ja kiireinen maailma ovat johtaneet melko räikeisiin otsikoihin, jotta klikit maksimoidaan ja pomo pysyy tyytyväisenä. Laatu kärsii, mutta kyllä usein ihan aiheellista ja hyödyllistäkin tietoa löytyy, voi olla, että sitä pitää vähän enemmän penkoa.

En sano, että istun foliohattu päässä ja odotan, että kaikki talopyramidit kaatuvat, vaikka näemmä Tampereellakin juuri melko iäkäs tönö sai purkutuomion ja Suomen "pieni" (miljardien) korjausvelka istuu, odottaa ja kasvaa. Hometta ja syöpää on kaikkialla, taloakaan ei voi enää myydä, koska pelätään 5v vastuuta ja oikeudenkäyntejä. Luen paljon alan artikkeleita, Twitteri suorastaan tulvii niitä päivittäin. Suurimmasta osasta jää jotain käteen, aina oppii uutta. Se on tässä harrastuksessa varmaa, ettei mikään ole varmaa. Täh? Niimpä... Lukekaa vaikka oikeuden (ja eri oikeusasteiden) päätöksiä aiheesta.

Hauskoja lukuhetkiä!

KKKK


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti