sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Putkiremontti, viimeisiä viedään

Mahdollisesti viimeinen työmaakokous (taisi olla vol 10?) on takanapäin. Omalta osaltani, tai asuntoni osalta, homma on jo purkissa (ohessa alla vielä ennen ja jälkeen kuvat, eron kieltämättä huomaa, myönnän että valaistuksen parantuminen tekee jo paljon). Toki vielä ollaan viimeistelyjä vaille valmiita, sillä putkiremontin loppu kattaa myös pihamaan mylläämisen autopaikkojen sähköistysten uusimisen yhteydessä. Tämä vielä näyttää vaativan pientä jumppaa varsinkin, kun pihasuunnitteluun ollaan otettu myös ammattilainen tuomaan alueelle lisää viihtyvyyttä käytännöllisyyttä unohtamatta.


Viimeisiä viedään ja Juhannuksen tiimoilla (ennen) pitäisi olla koko urakan valmista. Mikäli tässä yhteydessä asfaltoidaan käytännössä koko pihamaa uusiksi, tuli kaivuu-urakoitsijalta pieni varoittava sananen, että venynee heinäkuulle. Kulujakin luonnollisesti tulee, mutta uuden pihan ja sen toimivuuden pitäisi kattaa nämä kulut heittämällä.

Budjetti on paukkunut, asbestia on löytynyt sieltä täältä riesaksi asti, siitä huolimatta, että tehtiin suunnittelun yhteydessä näyteotantaa eri asunnoista. Täysin hälyyttävästi budjettia ei kuitenkaan ole ylitetty ja yhtiössäkin (ainakin henkisesti) oltiin varauduttu asbestiyllätyksiin. Pieniä viivästyksiä on tullut näiden kommervenkkien kautta myös aikatauluun, mutta lopullinen aikataulu näyttäisi pitävän.

Ihan pelkkää ruusuilla tanssimista ei putkiremontti kuitenkaan ole ollut, mutta uskoisin, että se on enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Ainakaan remontista aiheutuvat kulut, asumishaitat ja evakkoon lähdöt eivät liene kenellekään mieluisia. Vaikka miten ajattelisi kokonaisuutta: viihtyvyyden parantumista, nykyaikaistumista ja yleensä myös vastikkeen madaltumisen painetta ja vaikka täysin uudenkarheaa kylpyhuonetta, on remonteista aina oma vaivansa (niin taloudellisesti kuin henkisestikin). 


Itse alan olemaan jo positiivisemmalla puolella (ja tuulella), onhan remontti jo lähes takanapäin. Uskon, että myös vuokralaiseni (nykyinen ja tulevat) kiittävät uudesta kylpyhuoneesta, muutenhan huoneisto onkin ollut jo entuudestaan täyttä priimaa. 

Viimeistelyjä vielä hioten ja puskaistutuksia suunnitellen (tämä lienee sitä parhainta puuhaa, kun suurimmat murheet, ainakin toivottavasti, on jo selätetty). Jotenkin tuntuu, että pihaparlamenttiin panostetaan jopa enemmän kuin itse putkiremonttiin... Onhan viihtyvyys tottakai tärkeää ja nyt kun myllätään niin myllätään sitten kerralla kunnolla.

Kesäkettu kuittaa.

1 kommentti:

  1. Toivottavasti asukkaat ovat tyytyväisiä! Tuttavani myös kertoi että he ottavat piakkoin yhteyttä putkiliikkeeseen sillä ilmeisesti myös hänen asunnossaan on tarvetta putkiremontille. Aikamoisia urakoitahan nuo ovat mutta kun homma alkaa olla takanapäin niin kyllä on vain helpottunut olo!

    VastaaPoista