torstai 19. heinäkuuta 2018

Hyvä vuokralainen hankkii uuden vuokralaisen hyvälle vuokranantajalle

Otsikkokin kertoo jo paljon. Se on myös täysi fakta. Yleensä vuokralainen hankkii hyvän tutun vielä hyvin mielellään ja ilmaiseksi uudeksi vuokralaiseksi. Kaikki voittavat. Vuokralainen on jo voittanut maagisessa vuokrasuhteessa, vuokranantaja saa helpolla hyvän ja hyvät suosittelut saavan vuokralaisen ja uusi vuokralainen saa kämpän ja hyvän vuokranantajan. En väitä etteikö vuokralaisen taustoja kannattaisi kuitenkaan selvittää taikka jättää luottotiedot tarkistamatta. Lähinnä viittaan siihen, että vuokranantajan ei tarvitse välttämättä liikauttaa juuri evääkään. Perustarkistukset vuokranantajan tulee tehdä ja vanha vuokralainen on voinut hoitaa muut, kuten näytöt ja perehdyttämisen sun muut.

Toki niin vuokranantajalle kuin uudelle vuokralaiselle on kiva myös nähdä ja se hoituu helpolla sopimusten allekirjoittamistapaamisella. Eli kyllä sieltä sohvan pohjalta välillä voi joutua poistumaan. Vuokralaiskandidaattia kannattaa haastatella myös etukäteen, vähintään puhelimitse, mutta muutoin loput perehdytykset ja askelmerkit vuokrasuhteelle voi antaa sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Kodin hoito/huolto-oppaasta ja sen esittelystä harvemmin kukaan pahastuu ja yleensä hyvät vuokralaisetkin pitävät enemmän kuin mielellään omasta kodistaan huolta.

Hyvä vuokralainen ei ole eikä saa olla itsestäänselvyys, mutta parhaimmillaan hyvä vuokralainen voi olla täysi kymppi, suorastaan maaginen. Ei ole myöskään automaattisesti hyviä vuokranantajia, itse pyrin olemaan maaginen, en häiritse ylimmääräisiä, olen tavoitettavissa ja autan parhaani mukaan ja mahdollisimman hyvällä aikataululla. On sitä tullut ostettua ja roudattua uusi liesi pyynnöstä ja pesukonetta ja vaikka ja mitä.

Kuuma kesäsesonki on kulta-aikaa vuokranantajille, mutta kyllä hyvän vuokralaisenkin kelpaa.

Hikinen kesäkettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti