tiistai 24. elokuuta 2021

Case miksi vähän lyhytaikaisempi vuokraus

Sinä aamuna kun päädyin omille polttareilleni ja mm. aurajokeen, hoidin myös ensimmäisen lyhytaikaisen vuokraukseni. Sain ulkopaikkakunnalla sijaitsevasta asunnostani kalustettuna viikosta noin 2/3 kuukauden vuokran. Kaikki hoitui varsin sutjakkaasti etänä, kiitos hyvien kontaktien. Verkostoilla on väliä ja kyseinen kokemus on jäänyt mieleeni.

Vuokrailmoituksen on hyvä olla kattava, mutta luova. Jos olisin markkinoinut vain väh 1v määräaikaisuutta tai muutoin pidempiaikaista sopimusta olisi tämäkin kortti jäänyt kääntämättä. Ja JOS olisin jättänyt mainitsematta mahdollisuuden kalustettuna vuokraamiseen olisi keikka jäänyt sivu suun.


Käytännössä näin voi välttää tyhjän kuukauden.


Verkostot pysyvät vireillä.


Tämä voi mahdollistaa jopa yli 100% vuokrausasteen.


Tämä voi myös mahdollistaa tyhjien kuukausien välttämisen JA uudelleen markkinalle tulon kesäsesonkiin.


Vaikka työmäärä on isompi niin vuokralaiskontaktit ja asiakas- ja asukaskokemukset ovat arvokkaita. Ne voivat poikia hyviä verkostoja niin tuleviin yhteistyötahoihin kuin vuokralaispotentiaaliin.


Tänä keväänä päädyinkin vuokraamaan ensin muutamaksi kuukaudeksi yhden autopaikan. Kyseisen hankinnan tein myös tämän vuoden puolella ja paikan vuokraamalla ensin lyhytaikaisesti vältin autopaikankin osalta tyhjän kuukauden. Kyseinen vuokralainen löysi myös uuden vuokralaisen jatkajakseen. Homma hoitui siis varsin kätevästi.


Samoin yksiössäni vaihtui keväällä vuokralainen. Valikoidulla vuokralaisella oli mahdollinen asunnon tarpeen loppuminen kesän lopulla, mutta samalla jatko-optio pidemmälle tarpeelle. Kesän lopun uudelleen tarkastelu sopi itselleni mainiosti:

  1. Sain vuokrattua asunnon ilman tyhjiä kuukausia vähän yleensä hiljaisempana ajankohtana keväällä. 
  2. Uudelleen tarkastelun ajankohta mahdollisti sesongin hyödyntämisen.
  3. Onnistunut vuokrasuhde mahdollistaa aina myös tulevan potentiaalisen jatkajan löytymisen ilman suurempaa omaa vaivaa. Asiaa kannattaa yksinkertaisesti vain vaikka kysyä, itse ehkä motivoin vähän sitäkin enemmän.


Lyhytvuokrauksen ei aina tarvitse olla Airbnb liitännäistä taikka vain päivää paria taikka viikonloppua. Sitä voi hyödyntää monella tavalla. Ja vaikka muistan jossain kirjoituksessani maininneeni Airbnb isännöinnin kokeiluhalusta, niin sitä en ole vielä saanut aikaiseksi. Palvelua olen itse käyttänyt useasti ja kokemukset ovat vain positiivisia.


Fun Fact: keväinen vajaan 6kk vuokralaisen ansiosta kyseisen asunnon vuokrausaste nousi yli 100% (tähän mennessä). Syy: uusi vuokralainen pääsi jo vähän ajoissa muuttamaan asuntoon ja maksoi myös niistä päivistä vuokraa.


Kettu kuittaa ja palaa työmaalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti