keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Asuntosijoittajan blackweek

Blackfriday Suomessa ei ole mitään verrattuna kulutusjuhlien synnyinmaahan Yhdysvaltoihin. Onhan niitäkin aikoja myös täällä elelty kun pleikkareita ja televisioita jonoteltiin yötä myöden telttaillen. Sittemmin jonot ja ruuhkat ovat siirtyneet nettiin ja palvelimet kaatuilevat kuin dominopalikat. Sellaista jenkkilän tappelevaa hulluruuhkaa ei sentään itse ole tullut todisteltua. Taidetaan niitä legendaarisia ämpäreitä yhä jonotella tarpeen niin vaatiessa…


Black Friday ja mitkä lienee blackweek tarjoukset voivat kuitenkin olla asuntosijoittajalle arvokas mahdollisuus. Asuntosijoittaminen kun on nimenomaan välineurheilua. Asuntosijoittajana ja vuokranantajana pyrin pitämään pelivälineeni ja asuntoni varusteluineen priimakunnossa. Siitä hyödystä, helppoudesta ja ketteryydestä on aidon oikeasti iloa ja hyötyä. Olenkin aiheesta kirjoitellut tekniikan hyödyntämisen teemalla:


Täten blackfriday tai tänne rantautunut blackweek voikin olla asuntosijoittajan ostoslistan toteuttamista. Suomessa alennusmyynnit eivät nyt niin hullun hulluja ole, että kaikki hankinnat kannattaa aina väkisin toteuttaa vasta pimeään aikaan. Mutta esimerkiksi sopivana ajankohtana liikkeellä oleva asuntoflippaaja voi hyödyntää hyviä tarjouksia varsin laajasti.


Kulutusjuhlaan ei kannata toki kulutusvimmoissaan sännätä eikä sitä älypuhelinta saatikka autoa välttämättä joka vuosi tarvitse päivittää uuteen. Hankintastrategia on hyvä laatia etukäteen. Normaalisti 4000e keittiökoneet kuitenkin voi olla jörkevää poimia 2000e hintaan alelaareista ilman että tyytyy vain halppismerkkeihin.


Omakin listani on tänä vuonna varsin suppea (ainakin elektroniikan osalta). Tönöprojektiin (aiheesta lisää: Projekti tönö) liittyen tutka onkin vähän laajemmin käytössä. Kohdelistalla on tänä vuonna mm.

  • Erillisuuni
  • Liesituuletin
  • Ulkovalaisimet
  • Jalka ja kattolistat
  • Laatat
  • Kiuas
  • Suihkuhana
  • Ulkoinen kovalevy
  • Näin nimetäkseni muutamia


Onhan sitä joskus aiemminkin tullut uusittua muutaman vuokra-asunnon liesi taikka jääkaappi taikka pedukone sopivana ajankohtana. Väittäisin säästäneeni tuhansia euroja tai ainakin satasia. Ajoittaminen voi olla asuntosijoittajan kaveri.


On ollut varsin hassua huomata bf tarjoukset myös asuntomarkkinapuolella. Aina vain tulee uusia asioita hämmästeltäväksi asti. Vuoden ilmaiset vastikkeet, ilmaiset sähköt taikka sälekaihtimet… Kiva, mutta isossa kokonaisuudessa ehkä melko merkityksettömiä asioita (tarkoitan prosentuaalisiksi alennuksiksi laskettuna). Onhan niitä tuhansien ja kymppitonnienkin alennuksia nähty. En tosin tiedä onko black friday siihen syy. Se lienee hyvä markkinointikeino saada ihmiset innostumaan. Ja toisekseen lisäkeino saada varastot tyhjiksi.


Hankinnoissa kannattaa olla järkevä eikä turhuuksia kannata haalia eikä muutoinkaan hypätä alelaariin laput silmillä. Siinä mielessä lienee hyvä ettei black friday koskaan eksy Suomeen samalla hyökyaallolla kuin vuosittain jenkkeihin. Rusinoita voi kuitenkin poimia pullista.


Onnea metsästykseen, oli kyse sitten tuotteista tai asunnoista.


Tarjouskettu kuittaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti