lauantai 27. tammikuuta 2024

Riippumaton vuokranantaja

Jos iglulumilinnojakin vuokraillaan airbnbssä niin miksei riippumattoelämystä yhtälailla?

No ehkei oheinen ajatus ollut tämän jutun juoni, mutta nykymaailmassa ilmeisen varteenotettava vaihtoehto. #Asuntosijoittaminen ja #vuokranantajuus ovat itselleni eräänlainen harrastus. Se on kuitenkin ollut aina varsin vakavaa, merkitsevää ja samalla palkitsevaa ja tuottoisaa. On totta että se yhtäaikaa vapauttaa, mutta samalla myös kuormittaa. Asuntosijoittaminen on kuitenkin niin paljon muutakin kuin laskimen ja paperien pyörittelyä. Se on niin fyysistä ja käsin kosketeltavaa, kun oman kädenjälkensä pääsee näkemään. Samalla se on lisätulovirran lähde, keino turvata tulevaisuuden tulovirtoja ja lopulta taloudellisen vapauden mahdollistaja. 



Onhan se ensisijainen tavoite nimenomaan se taloudellinen hyvä ja lisä. Lopulta se voi jopa mahdollistaa sen riippumattomuuden, että voisi valita suuntaansa vähän vapaammin. Sanotaan, että raha pyörittää maailmaa ja se pitkälti lienee totta. Rahaakin tärkeämpää valuuttaa lienee kuitenkin aika. Aika on jopa se rajatuin resurssimme, jota ei saa eikä voi ostaa lisää. Toki rahalla siihenkin (kuten hyvinvointiin jne) voi vaikuttaa aivan eri tavalla. Eli mikäli et murehdi rahasta niin et murehdi luultavimmin monesta muustakaan asiasta. Rahalla ei ehkä siis saa onnea, mutta kyllä se elämää helpottaa.


Varallisuuden kerryttäminen on huomattavasti hankalampaa kuin sen hassaaminen ja polttaminen. Kävin juuri hiljattain keskustelua, että kyllähän rahaa saa palamaan ihan lähes niin paljon kuin vain haluaa. Suomalaiseen luonteeseen onneksi kuuluu ehkä ennemminkin leveilemättömyys ja Roope Ankkamainen säästeliäisyys kuin tuhlaileva pröystäily.


Eipä sitä ehkä itselläkään koskaan ole tarvetta varallisuutta suorastaan polttaa. Tyypilliseen suomalaiseen tyyliin olen varsin pihi, vaikka en nykyäön enää läheskään samaan tyyliin kuin ennen. Olen oppinut elämässä arvostamaan erilaisia asioita kuten:

  • mielenrauha
  • läheiset
  • terveys
  • helppous ja huolettomuus
  • Riippumattomuus


Mitä sitten riippumattomuudella ajan takaa? Oikeastaan sitä, että voin taloudellisesti muista lähes kokonaan riippumatta toteuttaa toiveitani ja elämääni, kuten haluan. Väittäisin asuntosijoittamisen matkani tähän mennessä jo mahdollistavan sen, että voin melko vapaasti toteuttaa itseäni, muista riippumattomana. Tottakai perhe ja läheiset kytkeytyvät vahvasti minuun ja kokonaisuuteen. Samalla ehkä perhe ja läheiset ovat nimenomaan se ydin: aikamme on rajallista täällä eikä sitä voi myöhemmin ostaa lisää. Täten on parempi elää nyt kuin ehkä sitten joskus myöhemmin.


En väitä että voisin vetää elämän ihan lekkeriksi ja överiksi. Eli en voi viikoittain vaihtaa hienoa autoa tai vain lähteä matkaamaan maailmaa ympäri yksityiskoneella. Tarkoitan että voin elää varsin hyvää elämää varsin hyvän aikaa mistään tinkimättä ennen kuin tarvitsee tehdä toimenpiteitä, jotta en loppumetreille saakka joudu aina pyöräyttämään exeliä kaikkien hankintojen tai muiden muutosten osalta.


Riippumattomuus merkitsee itselleni erityisesti:

- Vapautta valita

- Olla siellä missä haluan ja missä tarvitaan

- Mahdollisuutta viettää enemmän aikaa perheen parissa


Ja mikäli vain haluaa heittäytyä riippumattoon tuulen keinuteltavaksi, niin silloin pääsee varsin konkreettisesti näkemään, että mihin rahkeet riittää. Aina on mahdollisuuksia ottaa askeleita taaksepäin. Onhan sitä itsekin omaa taloudellista kyvykkyyttä tullut testailtua milloin treenisapattivapailla ja/tai opintovapailla, jolloin tuloilla ei ole päätä huimattu. Ne olivat varsin opettavaisia kokemuksia ja kaikista matkoista on selvitty aika kuivin jaloin.


Riippumaton kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti