sunnuntai 25. helmikuuta 2024

Asuntosijoittamisen sielunmaisema

Onko asuntosijoittaminen osa suomalaista sielunmaisemaa ja varteenotettava sielunrauhaa tuova sijoituslaji?


Asuntosijoittamista ja siihen liittyvää tavoitetta on jos jonkinmoista. Voidaan tavoitella miljoonaomaisuuksia, lisätulovirtoja taikka aikaistetun riippumattomuuden mahdollistajaa. Toisilla tavoitteet voivat olla vain taloudellisia ja toisilla myös aineettomia ja vastiikkettomampia tai sitten toiminta voi olla ihan jotain muuta taikka kaikkea siltä väliltä, meitä kun on moneksi.


Toisen miljoonaomaisuus voi sisältää parikymmentäkin asuntoa, toisella voi olla vain yksi arvokohde. Tulo- ja kassavirrat ja niidenkin laskentatavat vaihtelevat. Tottakai lopulta ratkaisevat:

  • Syy (why)?
  • Tavoitteet?
  • Mitä pitää jäädä viivan alle?


Ilman syytä on hankala edistää asioita tai varsinkaan edetä. Mitkä siis ovat ne motivaatiotekijät? Jos haluaa leppoistaa omaa elämää on kuvio varsin erilainen kuin vaikkapa tilanteessa, jossa haluat viettää enemmän aikaa perheen kanssa. 


Tavoite voi olla monivaiheinen aina asuntomäärästä vaikkapa päivätyön lopettamiseen. Lopputuloksena kuitenkin usein ratkaisee: mitä jää viivan alle. Elintavat, tottumukset ja kulut vaikuttavat paljon. Tilannettaan ei kannata vetää liian tiukoille. Täten puskuria on hyvä olla ja toisekseen sijoituslajejakin kannattaa olla useampia. Kuormastakin (eli pääomasta) voinee syödä, mutta tietysti tuotoilla olisi hyvä päästä mahdollisimman pitkälle. Asuntosijoittajalle toisaalta tyhjät kuukaudet tai/ja remontit voivat vaikuttaa paljon. Toki niitäkin voi ennakoida ja niiden minimoimiseen ainakin voi vaikuttaa.


Oma sielunmaisemani on muuttunut varsin merkittävästi perhetilanteiden muuttuessa. Muistan yhä joskus käyneeni keskusteluja, että 3-4 asuntoa riittäisi kattamaan leppoisan elämän esim Thaimaassa. Mahtaisiko nykyään riittää? Ja toisekseen paljon riippunee myös velkavivusta. Se oli vielä sitä aikaa kun murehdittavana oli vain oma takalisto. Tilanteiden muuttuessa myös tavoitteet ja mahdollisesti myös keinot muuttuvat. 4 velatonta asuntoa voisi riittää, mutta kohteiden vaatimukset olisivat varsin tarkat ja erilaiset kuin aiemmin.


Olen alkanut arvostamaan myös aikaani aivan eri tavalla. Jokaisen euron perään katsominen kun ei enää riitä. Sijoittamisen tarkoitus on muuttanut muotoaan. Myös DIY (tee-se-itse) asuntosijoittaminen on järkevöitynyt. On asioita joita voi ja haluaa tehdä itse, mutta on myös asioita joita voi ja kannattaa delegoida. Työmaiden sijaan käytän aikaani mieluummin muilla tavoin. Yhä edelleen on tilanteita jolloin vanhan keittiön laittaminen halki, poikki ja pinoon on jopa hauskaa. Lekalla seinän kaatamisessakin on puolensa, samoin kuin vaikkapa Ikea keittiötä kootessa tai vaikkapa seinää tasoitellessa.


Asuntosijoittaminen on monipuolinen ja merkityksellinen sijoitusmuoto, joka heijastaa sijoittajan omaa sielunmaisemaa eli ajatuksia, näkemystä ja tavoitteita. Sielunmaiseman tärkeys korostuu sijoittajan pyrkimyksissä saavuttaa taloudellista riippumattomuutta, lisätuloja taikka tavoitteissa muuttaa elämäntyyliä. Motivaatiotekijät voivat vaihdella yksilöllisesti, mutta sijoittajan on tärkeää selvittää, miksi hän haluaa sijoittaa ja mitä tavoitteita hän pyrkii saavuttamaan. Tärkeää on myös harkita, miten sijoitukset sopivat omaan elämäntilanteeseen ja millaisia vaikutuksia ne voivat tuoda taloudelliseen tilanteeseen sekä vapaa-aikaan. Oman sielunmaiseman muuttuessa myös sijoitusstrategia ja -tarkoitus voivat muuttua, ja on tärkeää pysyä joustavana ja sopeutua uusiin tilanteisiin. Lopulta sijoittamisen tarkoitus saattaa laajentua pelkän taloudellisen hyödyn tavoittelusta myös elämänlaadun parantamiseen ja vapaa-ajan arvostamiseen.


Sijoittaminen ei ole itse tarkoitus vaan ennemminkin keino joka auttaa jonkin päämäärän saavuttamisessa.


Taivaanrannanmaalarikettu kiittää kuittaa ja kumartaa jälleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti