torstai 11. huhtikuuta 2024

Alle markkinahinnan ostaminen

Osaava ostaminen ja oikean diilin löytäminen oma taitolajinsa. Alle markkinahinnan ostaminen on mahdollista, ei mahdotonta eikä helppoa, mutta olen yhä varsin skeptinen alle markkinahinnan ostamisen osalta. En usko että oma ajatukseni juontaa kateellisuudesta, jota Suomessa osataan harrastaa. Enkä usko että se johtuu myöskään osaamattomuudesta, ehkä vähän. Skeptisyyteni juontaa ehkä ennemminkin tilanteista, joissa tavalla tai toisella ostaja on hyödyntänyt erilaisen kilpailuetunsa ehkä enemmän tai vähemmän kyseenalaisin keinoin.

Nykymarkkinassa alle markkinahinnan ostaminen on mielestäni erityisen vaikeaa. Markkinahinnan määrittely kun tällä hetkellä tuntuu olevan liki mahdotonta. Helppoa on sanoa ostaa 20% alennuksella jos eka verrokki roikkuu etuovessa ja ehkä se on roikkunut siellä jo 2v, joka jo itsessään voi selittää hintaeron. Tai jos sitä tehdään uudiskohteissa joiden velattomat listahinnat eivät juuri yleisissä markkinointimateriaalrissa tunnu joustavan. Vaikka lopputuloksissa olen uudiskohdemarkkinasta ymmärtänyt että isoihinkin alennuksiin päästään (aina -20-40%). Tai sitten vain aidot verrokit puuttuvat. En kuitenkaan koskaan ole ajatellut etteikö alle markkinahinnan ostaminen olisi mahdollista. Asuntojen kanssa touhuaminen kun on varsin tunteikasta peliä ja kentällä vaikuttavat niin monet asiat:

  • Helppous
  • Nopeus
  • Asiantuntijuus
  • Suorasanaisuus
  • Avuliaisuus
  • Kyvykkyys (deal closing)


Kaikki edellä mainitut vaikuttavat. Siivoukselle ja tavaroiden poisheitoille voi laskea arvon ja samalla ne vaikuttavat ehkä siihen tärkeimpään: helppous. Helppous myös auttaa nopeuteen. Mikäli vanhaa isoa omakotitaloa ei tarvitse tyhjentää vanhoista tavaroista ja siivota tip top tämän jälkeen, voidaan säästää useampia päiviä tai jopa viikkoja. Kuluja niistäkin poisheitoista ja siitä vaivasta syntyy, mutta se voi monasti nopeuttaa prosessia ja samalla helpottaa päätöksentekoa. Hinnan lisäksi prosessiin kuuluu monta muutakin palasta.


Alle markkinahinnan ostaja yleensä tietää mitä tekee ja tietää millaisia mahdollisia ongelmia ratkotaan ja missä asioissa voi auttaa kaikkien eduksi. Ikäviä on tilanteet, kun toisista tai toisten tilanteista pyritään vain JA vain ja ainoastaan hyötymään. Tilanne voi näyttää näennäiseltä ongelmanratkaisulta taikka asioiden helpottamiselta, mutta kuten aina, niin tunteet pelissa vaikuttavat isosti. Olen nähnyt tilanteita kun hallituksen puheenjohtaja ostaa haltuunotetun asunnon. Hallitusta jopa kehuttiin asian ratkaisusta. Olen myös nähnyt tilanteita kun ympärillä pyritään ankkuroimaan hintaa alhaiseksi ja pelataan tutulle ostajalle halvempaa ostonpaikkaa. Kun tälläiset tilanteet ovat mahdollisia ja lähinnä paheksuttuja, jos sitäköön, niin luonnollisesti näihin tilanteisiin törmätään.


Olen varmasti itsekin hyötynyt ostotilanteista vastapuolen asemasta. Ja välillä olen käyttänyt tietoa häpeilemättä hyväksi. Olen ostanut asuntoja mm.

  • Kuolinpesiltä
  • Maksuvaikeuksissa olevilta yrityksiltä
  • Happamoituneen kohteen, joka salkun potentiaalisimpana myyntinä onkin muuttunut mädäksi omenaksi. 

Kaikilla on oma lehmä ojansa. Myös minulla, en sitä kiellä. Tilanteet voi kääntää voitollisiksi kaikille osapuolille, mutta kyllä se vähän enemmän aikaa ja vaivaa vaatii.


Asuntomarkkinoilla on paljon hiljaista tietoa ja paljon keinoja käydä kauppaa lähes pelkästään kulisseissa. Tietoa voi ja kannattaa hyödyntää. Eikä se uuden oppiminen ikinä pääty, aina tilanteet elävät. On kuitenkin totta, että tili tehdään ostaessa ja samalla kaikki osapuolet voivat voittaa.


Yhä on ostajan markkinat, alennuksia on jo parin vuoden takaisiin hintoihin. Markkina on jo kyykönnyt, siihen vielä päälle alle markkinahinnan ostaminen. Hinnat siis yhä joustavat (ennemminkin alaspäin). Kuinka isosti? Lienee aika monenkin kysymys. Kuinka pitkään oston paikkoja esiintyy tähän tahtiin? Sen ainakin kaikki haluaisivat tietää. Pohjien kalastelu kun aina lopulta menee pieleen.


Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti