Taloudellisen riippumattomuuden riippuvuusdilemma

Kesälomakausi lähenee loppuaan (itsehän olen vielä lomalla), mutta toisaalta niin monia yhä se riippumaton elämäntapa ja sen jatkuminen houkuttelisi. En viittaa vain puiden välissä riippumatossa kellimiseen, vaan myös taloudelliseen riippumattomuuteen. Olisihan se ihan miellyttävää määrätä omista päivistään aika vapaasti itse. Eli käytännössä lomailee silloin kun huvittaa tai tekee töitä silloin kun huvittaa. Taloudellinen riippumattomuus puhuttaa yhä ja on edelleen monille tavoiteltava asia. Ehkä puhuttelevin asia siinä on se: vapaus. Töitä tehdään kun tehdään tai jos tehdään. Mitä riippumattomuus tarkoittaa tai miten täydellistä riippumattomuuden tarvitsee olla, tulee myöskin ymmärtää ja toisaalta myös itse määritellä.

Jotta voit saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden, mitä se nyt kullekin tarkoittaa, tulee yleensä luopua jostain. Mitä tämä sitten tarkoittaa, niin erityisesti varhaisessa vaiheessa usein edellytetään:

• Isoa säästämis/sijoitusastetta. Pääsee nauttimaan nykyisyyden sijaan korkoa korolle efektin avulla isommin myöhemmin.
• Ajallista panostusta (poissa muualta). Tai ainakin tarkempaa kalenterinhallintaa, että mihin (mielellään tuottavaan) aikaansa haluaa käyttää. Self-help, podcastit ja sijoituskirjallisuus vie aikaa. Aivopuurollekin ja omalle vapaalle ajattelulle kannattaa antaa tilaa. Korvanapeissa ei kannata aina olla 1,5  nopeuskertoimella meneillään täyttä asiaa, vaikka sen miten kuvittelisi vievän nopeutetusti eteenpäin.
• Sosiaalisen verkoston valikoivuutta. Huvi ja vapaa-aika muuttuu ja aikaa usein halutaan viettää samanmielisten kanssa. Kaveripiiritkin helpolla muuttuvat.
• Rahallista panostusta ja oppirahojen maksamista matkanvarrella. Raha ja psykologia on oikeasti mielenkiintoinen kokonaisuus tai parivaljakko. Rahasta oppii paljon, itsestään vieläkin enemmän. On myös hauska ajatella että taloudellinen riippumattomuus edellyttää (välillä isostikin) rahallisia panostuksia.

Ohessa nyt muutamia nostoja, joita matka taloudelliseen riippumattomuuteen yleensä edellyttää. Ja mitä enemmän aihetta ja sen ympärillä pyöriviä julkaisuja seuraa, sitä enemmän ymmärtää, että kyseessä on aika isosti elämäntapa. Se ei ole oikotie onneen vaan itseasiassa tärkeysjärjestysten asettelua.

Tein tässä hiljattain itsekin muutamia yövuoroja erääseen asuntoprojektiin liittyen. Ja muutoinkin projektiin meni melkolailla aikaa. Muu perhe oli mökkeilemässä ja olisin aika vapaasti voinut käyttää aikaani, mutta tekemistä riitti. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu voi siis tarkoittaa jopa melkoisia riippuvuussuhteita tai asioista luopumista. Toki aikaansa kannattanee ensisijaisesti käyttää tehokkaasti ja varmasti nuokin projektiini käytetyt tunnit olisi voinut (ja luultavimmin tullutkin) käytettyä hölmömmin. 

Se että taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu olisi jotenkin ihailtavaa lienee harhaa. Matka on valintoja täynnä ja priorisointi on suorastaan pakollista, monista asioista joutuu luopumaan, erityisesti vapaa-ajastaan. Hyvänä puolena lienee itsestään oppiminen, hötön ja täydellinen tekemättömyyden ja välinpitämättömyyden karsinta (niihin vain ei ole varaa). Itse taloudellinen riippumattomuus lienee ihailtavaa, mutta sitä matkaa sinne päästäkseen ja niitä ”uhrauksia” - tai miksi kukin sitä voisi kutsua - ei sovi unohtaa. 

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu alkoi itselläni jo joskus hyvin varhain. Olen aina ollut pihi, joten tietynlaisesta ylikulutuksesta luopuminen on tullut kuin itsestään. Enemmän on vaatinut totuttelua ettei jokaisen sentin vahtiminen ole välttämättä lopulta sitä oman ajan arvokkainta käyttöä. Välillä laadusta kannattaa maksaa ja asioita voi delegoida. Kaikkea omaa aikaa ei myöskään kannata myydä saadakseen enemmän, varsinkaan alhaiseen hintaan. Aika lienee arvokkain valuuttamme ja omien läheisten kanssa vietetyn ajan arvoa ei voi rahassa mitata. Perinteikkäästi myymme viitenä päivänä viikossa 8h päivässä työtä tekemällä. Joskus työuran alussa tuli tehtyä vielä siitäkin huomattavasti pidempiä päiviä ja useampia kertoja viikossa. Silloin oli vielä aikaa, nykyään aika on sitä kovinta valuuttaa. 

Elämä ja prioriteetit muuttuvat. Ymmärrän täysin taloudellisen riippumattomuuden houkuttelevuuden. En kuitenkaan usko, että läheskään kaikki ymmärtävät taloudellisen riippumattomuuden hintaa (kukin määritelköön itse sen mittarin). Asuntosijoittaminenkaan ei ole oikotie riippumaton syleilyyn. Onhan tässäkin varsin riippuvainen mm.,; vuokralaisista, taloyhtiöistä, veroista ja velkojista…. The lista voisi vaan jatkua. Onko jotakin aidon oikeasti passiivista tuloa - ei varmaan ainakaan täysin all inclusive mallista, jossa siis kaikki vain päätöksenteon jälkeen toimeisi suoraan automaatilla. Samalla noudattaen aina muuttuvaa suunnitelmaa. Aivan: aina muuttuva vaatinee jotakin toimenpiteita, aivan kuten itse päätöksentekokin.

Aihetta voisi väännellä ja käännellä vaikka ja kuinka, ei kuitenkaan hypätä ihan nyt niin syvälle. Uusimman projektin pikkutouhutuntien aikana kuitenkin asiaa tuli alettua vilkuilemaan hitusen eri silmin. Yhä avoimin ja tavoitteellisin silmin, mutta ehkäpä vähän kriittisemmin. Tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi vaativat varsin kriittistä tarkastelua. Sijoittamisen puolella on kuitenkin varsin totta, että varhain alotetut toimenpiteet kantavat korkoa korolle tyylisesti aina enemmän ja enemmän hedelmää matkan jatkuessa. Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa.

Riippumaton ”uhri” ja kesäkettu kiittää, kuittaa ja kumartaa jälleen.