tiistai 8. elokuuta 2017

Putkiremontti, rahalle vastinetta

Jatketaan jälleen rahan äärellä, koska siksihän sijoittamista yleensä tehdään. Raha puhuttaa varsinkin, kun on kyseessä se suurin remonttimörkö eli putkiremontti. Hinta kiinnostaa maksajia ja viime aikoina myös mediaa. Hinnat voivat vaihdella 150-1000e välillä (/m²) ja aihe voi ihan syystäkin herättää kummastusta. Remonttien sisällöt jäävät turhan usein piiloon. Toisaalta taloyhtiötkin nyt yleensä sattuvat olemaan erilaisia, ehkä sekin vaikuttaa?

"Naapuriyhtiössä puolet halvemmalla", "Oli kuulemma hyvä, halpa ja nopea", "En minä tarkemmin tiedä". Tullut kuultua tässä putkiremonttien kanssa tekemisissä oltua. No tulihan siinä hinnan lisäksi jo pari muutakin mielestäni tärkeää seikkaa. Oma huomioni kiinnittyy (remonteissa ja miksei itse vuokraamisessakin) kuitenkin erityisesti:
  1. kyllä, hinta
  2. Nopeus (eli kesto, aikataulu ja kommunikaatio)
  3. Sisältö
  4. Laatu
  5. Mahdollisuudet
Hinta lienee se ensimmäinen ja konkreettisin asia johon kiinnittää huomiota ja josta aletaan keskustelemaan, välillä vähemmän rakentavasti ja välillä rakentavammin. Sisältö lienee kuitenkin hintaan se merkittävin tekijä, se on hyvä pitää mielessä. Jos tehdään lähes kokonaan uusi kerrostalo runkoa lukuunottamatta ja uusitaan kaikki kylppäreistä pihamaalle ja rakennusoikeuden puitteissa tehdään vielä vähän lisärakentamista, niin ehkäpä sen ymmärtää ettei päästä 150e neliöhinnoille. 

Putkiremontti voi siis monessakin mielessä olla mahdollisuus parantaa oman sijoituksen arvoa ja vuokrattavuutta. Harvemmin (toivottavasti) tyhjästä maksetaan. Hinta ja sisältö vaikuttavat mitä ilmeisimmin myös nopeuteen joka taas voi huonoissa tapauksissa vaikuttaa laatuun, kun hommaa viedään liiankin nopealla aikataululla eteenpäin. Tottakai asumisen haitta ajallisesti minimiin, mutta ei laadusta karsimalla.

Eli kaikki vaikuttaa kaikkeen, kuinka filosofistista. Olen kuitenkin samaa mieltä, että hinta on yksi prioriteettitekijä putkiremontissa ja tuijotan sitä itsekin. Nopeus tulee kakkosena, lähinnä koska aikataulu. Eli mikä on asumisen todellinen haitta-aika ja vaikutus vuokratuloihin. Jos kohde valmistuu sopivasti opiskelijoiden sesongin alkaessa niin remontin alta pois muuttaneen vuokralaisen aiheuttamat tyhjät kuukaudet eivät aiheuta niin suurta harmia. 

Sisältö määrittelee yleensä hinnan (usein ajatellaan toisin päin), mutta jos itselläni on toimiva kylpyhuone niin en ehkä pidä kylpyhuoneiden uusimista joka huoneistossa tarpeellisena. Perus oma lehmä ojassa mennään ja säästö on aina säästöä. Tulevassa putkiremonttikämpässäni on alkuperäinen kylpyhuone, joten on omankin etuni mukaista, että se sitten uusitaan. Aikataulu, kommunikaatio ja valvonta eivät myöskään saa olla huonosti suunniteltuja, koska ne vaikuttavat väkisinkin lopputuloksen laatuun. Kalliin putkiremontin tulos tottakai saisi aina olla priimaa.

Mahdollisuuksia putkiremontti tuo juuri kuluneemmissa ja alkuperäiskunteisemmissa asunnoissa, kun kerralla voi uusia koko kämppää, ehkä jopa normaalia edullisemmin. Arvo ja vuokrattavuus paranevat. Samalla on mahdollisuuksia kehittää koko taloyhtiötä, lisätä energiatehokkuutta, tehdä autopaikoista sähköautoystävällisiä, vähentää vedenkulutusta ja luoda muutenkin miellyttävämpi asuinympäristö. Lisärakentamistakaan ei kannata poissulkea ja vaikka rakennusoikeutta ei olisikaan enää jäljellä, voi niihinkin aina hakea muutosta.

Eli ei tyydytä liian vähään, liian nopealla aikataululla, vaan tilataan ja ostetaan fiksusti hyvän hintaista ja sopivassa aikataulussa ja budjetissa pysyvää laatua. Putkiremonttien tekeminen ja teettäminen vaatii asiakaspalvelua ja hyvä asiakaskokemus lienee aika kullanarvoista alalla, josta paljon keskustellaan ja joka herättää tunteita. Onnistunut projekti tehnee hyvää sekä urakoitsijalle (suositteluina), hallitukselle (kokemuksena) ja koko taloyhtiölle (asumisen laatuna).

Kesäkettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti