Asuntokaupat ja täten asuntosijoittaminen pitävät sisällään valtavat määrät tunteita. Ollaan isojen asioiden äärellä, yleensä sekä elämäntilanteellisesti, että rahallisesti. Oma asunto on suuri päätös ja suuri askel, siinä missä sijoitusasuntokin.
Oma ensiasunnon ostoni oli laskelmoitu ja harkittu hankinta. Toki loppujen lopuksi tunteet taisivat ottaa vallan ja aina jälkikäteen tulee mietittyä, että tulikohan sitä maksettua liikaa tai haukattua liian iso pala. Välillä on kaduttanut ja kaduttaa, mutta en usko että vaihtaisin silti päivääkään, niin paljon on oppinut ja niin paljon oppii. DIY to the top! Lopputuloksena oma ensiasuntoni oli askel kohti kiinteistö- ja asuntosijoittamisen maailmaa (aivan, nyt ei puhuta vain asunto-osakkeista).
Mökkimäinen torppa muuttui siistiksi, aivan uudenlaisen ilmeen saaneeksi timantiksi. Toki timantti on aikojen saatossa hioutunut entistä kirkkaampaan loistoonsa. Flippaus (käytetään nyt tätä vihaamaani muotisanaa) on käynnissä ja mielestäni etenee juuri, kuten sen kuuluukin, ilman että asuntoa myydään. Flippaus viittaa mielestäni enemmänkin kolikonheittoon, joka on tässäkin tapauksessa toimiva vertauskuva: heität kolikkoa
1) Jos tulee kruuna, vuokraat asunnon.
2) Jos tulee klaava, jäät itse asumaan asuntoon.
3) Kolikko jää kyljelleen (eli harvoin jos koskaan), myyt asunnon.
Tätä kaavaa ajattelin jatkossakin seurata, toki en usko oikeasti heitteleväni kolikkoa kulloisestakin elämäntilanteestani. Pidän tilanteesta, kun on vaihtoehtoja. Toisaalta ensiasuntoni on minulle kuin Roope Ankan ensilantti, arvokas ja menestymisen avain. Seuraan esikuvaani myös siinä, että en koskaan (never say never) ajatellut luopua ensiasunnostani. Monelle asunto on myös (rahallisessa arvossa) eläkepäivien turva ja monet ostelevat nykypäivänä jopa ensiasunnoikseen sijoitusasuntoja. Itselleni ensiasunto on vähän kaikkea: ensiasunto, sijoitusasunto ja mahdollisesti myös vanhuuden päivieni koti. Tottakai vielä enemmän se on suuria tunteita, paljon iloa, paljon säätöä, paljon kokemuksia ja vaikka mitä muuta.
Olen jo elämäni varrella asunut kahdessa sijoitusasunnossani, joten voisin melkein sanoa, että "sijoitusasuntoa ei kannata hankkia kuin omaa" on bullshittiä. Mikä onkaan parempi argumentti kuin että:
"Tunnen asunnon kuin oman kotini, koska sehän on ollut kotini useamman vuoden. Tiiän miten hommat toimii ja tunnen alueen, joten aina saa ja kannattaa kysyä."
Tuntee paikat, yhtiön, alueen ja naapurit. Se on huomattavasti exceliä arvokkaampaa kultaa. Vuokralainen tai asunnon mahdollinen ostaja hakevat kotia, jos se on ollut sinunkin koti niin mielestäni olet vahvoilla. Aluetuntemus ja sosiaaliset taidot auttavat, mutta kodilla on usein vahva merkitys.
Suosittelen myös pitkälti ensin kokemaan omistusasumisen ilot tai surut ja vapaudet tai taakat, sitten voi ryhtyä leikkimään koko kansan huvin parissa. Ei se ole tietenkään mikään edellytys ja kukin tallaa tyylillään. Ainiin ja päivääkään en itse vuokralla ole asunut, jollei hotelleja ja Airbnbtä lasketa.
Omakotikettu, kuittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti