torstai 2. tammikuuta 2020

Vuosi 2019 elämäni suurin vuosi: häähumua, mökkeilyä, talon ja työpaikan vaihtoa, vuokralaisia.

Vuosi 2019 oli sitten siinä, tämä oli ylivoimaisesti elämäni suurimpia vuosia. Vietin kesän lopulla mahtavan maagisen viiden viikon loman, joka on ollut elämäni parasta aikaa, oikeastaan kaikilla mittareilla. Menin tuolloin naimisiin ja kävimme loman viimeisellä viikolla myös Santorinilla häämatkalla. Aivan mahtavaa reissua oli melkein koko vuosi, Santoriniakin voin suositella kaikille. 


Alkuvuosi olikin pitkälti häiden suunnittelua ja budjetin kanssa nuoralla tanssimista. Hääbudjettiin kannattaa aidon oikeasti varautua varsin joustavasti, onhan kyseessä elämän yksi tärkeimmistä päivistä ja askeleista! Elämäni hienoin päivä, morsian oli kuin sää ja sää oli kuin morsian. Aika nopeasti häiden jälkeen arki palaa maailmaan, mutta onneksi häämatka toi arjen keskelle oman lisänsä loman lopulla.

Ostimme toisen puoliskoni kanssa vuoden lopulla talon ja vuoden vaihtuminen onkin ollut pitkälti muuttopuuhaa. Sijoitusasuntosalkun kasvattaminen tämän useamman vuoden kestäneen talonmetsästyksen jälkeen ei ole siis ollut mahdollista, vaikka minusta taas tuleekin omakotitalon vuokranantaja vanhan tönön jäädessä vuokralle. Stay tuned, vuonna 2020 palataan tähänkin aiheeseen.

Vuoteen mahtui myös työpaikan vaihtoa ja muutamia vuokralaisten vaihtumisia sisältäen yhden lyhytaikaisemmankin vuokralaisen (aiheesta lisää TÄÄLLÄ) sattumusten summana. Vuonna 2019 vuokralaisia vaihtui jopa kahdessa asunnossa ja toisessa pääsi jälleen harjoittelemaan kimppakämpän vuokraamista (aiemmin aiheesta TÄÄLLÄ ja TÄÄLLÄ).  Lyhytaikaisen vuokralaisen kanssa suuntaviivat sovittiin aikalailla juuri ja juuri ajoissa aamulla ennen kuin minut haettiin omiin polttareihini. Vuokranantajan elämä voi välillä olla hyvinkin hektistä, vaikka omassakaan tapauksessa - DIY remontteja lukuunottamatta - en asuntosijoittajan uralla ole joutunut sykkimään kovinkaan lujaa. 

Liikevaihdossa asuntosijoittajana olen päässyt vuonna 2019 jo 5 numeroiseen lukuun, mutta verosuunnittelun myötä viivan alle kertyy vain hädin tuskin 4 numeroinen luku. Tästä käy kiittäminen kolmioni suurta taloyhtiölainaa sekä kaksioni putkiremonttilainaa, joiden molempien kuukausittaiset rahoitusvastikkeet ovat tuloutettuja. Verosuunnittelu kantaa.

Palataan myöhemmin siihen mitä omakotitalon vuokraaminen tuo tullessaan ja mitä muuta vuosi 2020 pitää sisällään. Jonkinlaista yhteenvetoa myös Vuokranatajan talouteen ja tilanteeseen tullaan tekemään heti alkuvuonna. Vaikkei talon ostaminen ole ehkä vuokranantajien ensimmäinen suunta niin tulipahan tuossa talon metsästyksen varrelta kerättyä oppeja ja vinkkejä myös talon ostamisen prosessiin. Voisin väittää löytäneeni perinteisessä asuntosijoittamisessakin hyödynnettäviä keinoa.

Uusi vuosi, uusi talo, uudet kujeet.

Uudempi kettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti