sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Asuntosijoittajan tarina

Asuntosijoittajan tarina alkoi hitusen yli 10 vuotta sitten. Vuokranantajan tarina, eli ensimmäinen sijoitusasunto (tarkemmin siitä matkasta TÄÄLLÄ) sai alkunsa vuosi sen jälkeen. Päivälleen (kirjoitushetkestä) tasan 10v sitten allekirjoitin ensiasuntoni kauppakirjat. Siitäkin syystä tällä kirjoituksella on aivan oma paikkansa blogispheressä.


Miten asuntosijoittajan tarina sitten alkaa ennen vuokranantajan tarinaa?


Olen varsin tarkka ja tykkään ottaa asioista selvää. Näin tein myös ensiasuntoa metsästäessäni, tutustuin asumisen maailmaan, juridiikkaan, eri asumismuotoihin, taloyhtiöihin, As Oy ja omakotitalo vaihtoehtoihin ja niiden papereihin. Kävin aktiivisesti näytöillä ja kyselin paljon. Olin ensiasuntoani ostaessa varsin valveutunut vaikka en tiennyt vielä mistään juuri mitään.


Yli kymmenen vuoden taival on ollut huikea, mutta aloittaminen oli varmaankin sitä jännittävintä aikaa. Kauppakirjat tehtiin tasan 10 vuotta sitten 31.10.2011. Ensiasunnossa on aina sitä jotakin, varsinkin kun kyseessä oli omakotitalo. Valitettavasti en aivan sitä fiilistä allekirjoitushetkeltä muista, pakko sen on kuitenkin olla ollut jännittävä ja huikea hetki. Oli asunto millainen tahansa, uusi taikka vanha, on se silti aina mullistavaa käydä sitä ensimmäistä kauppaa. Vaikka kauppoja olisi takana vaikka kuinka monta, kutittelee se silti niskavilloja tai pistää vinosti hymyilemään. Ja myös siitä itse matkasta kannattaa nauttia. Onhan asuntokaupoilla aina myös kyseessä isot rahat ja suuret tunteet. Yhä karsastan väitettä, että asuntosijoittamista tehtäisiin vain laskin kädessä.


Kymmeneen vuoteen mahtuu sen ensimmäisen sijoitusasunnon myyntikin. Siihen liittyvä(t) exit blogikirjoitukset ovat yhä kiistatta asuntosijoitusmaailman kattavimmat (korjatkaa jos olen jo väärässä). Näihin exit kirjoituksiin linkit jutun lopussa. Ensiasunto löytyy yhä omasta sijoitusasuntosalkusta. Se oli alunperinkin tarkoitettu ikuiseen pitoon, mutta foreverhome siitä ei sitten lopulta tullutkaan. Elämä vie eteenpäin ja täten minun hankintani vaihtui yhteiseksi kodiksi. 


Vaikka asuntosijoittamisen usein kerrotaan olevan passiivinen sijoitusmuoto ja vaikka itse usein korjaan sen melko harvoin sitä olevan, on matkalla silti sattunut yhtä sun toista. Mitään vakavaa tai mullistavaa matkalle ei ole osunut. Kukin lukija voi päättää alla olevista sattumuksista, että miten pienistä tai suurista sattumuksista on kyse.

  • Putkiremontti
  • Asuntoni haltuunottouhkaukset (väitetysti muita häiritsevä vuokralainen). Tämä kuitenkin päättyi vuokralaisen sopuisaan lähtöön.
  • Haltuunotettujen asuntojen pakkohuutokauppaprosessit (ei omieni)
  • Kymmenien tuhansien vastikerästit lähes loputtomilla maksuajoilla
  • Ovien availut
  • Peilikaapin saranan metsästys. Samassa asuntosijoittajan urani hienoin kuumailmapallon laskeutuminen auringon laskuun.
  • Kelan kanssa vuokrasopimuksen olemassa olon todistelut
  • Oma-aloitteiset remontit: mm. Kylpyhuoneen jatkaminen eteisen puolelle (okei kyseessä oli vain pesukone liitäntöineen). Tämä kävi siis ilmi huoneistokierroksilla putkiremontin suunittelun yhteydessä (eikä kyseessä ollut minun asuntoni).
  • Loppusiivottu ja tyhjennetty asunto vuokrasuhteen lopussa. Joka siis oli kaikkea muuta kuin tyhjennetty.
  • Naapurihaastattelut (molempiin suuntiin)
  • Hallituskahvittelut
  • Yhtiökokoushysteria ja viihde. Omaisuudestaan kannattaa pitää huolta ja yhtiökokouksissa käydä vaikuttamassa. Myönnän itse missanneeni ja unohtaneeni muutamaankin otteeseen yhtiökokoukset.
  • Yhtiökokousväittelyt: mm. Yhtiössä ei asuvat ”eivät voi” olla hallituksessa
  • Sadat taikka tuhannet remonttirappuset. Tuhannet ruuvit ja muutoinkin DIY puuhastelut. Hyötyliikunta kunniaan.
  • Päättömät sähköpostimuistuttelut ja -ketjut


Tämä ei ole todellakaan kaikenkattava listaus ja useimmat blogiini ja matkaani tarkemmin tutustuneet tietävät matkalleni osuneen yhtä sun toista. Eniten olen ehkä oppinut itsestäni ja ihmisistä yleisesti, asuntokauppa ja siihen liittyvät asiat ja opit ovat seuranneet perästä.


Tämä asuntosijoittaja ja kiinteistökonna aloitti hitusen yli 10v sitten. Siitä nyt 3 taloa, 3 asuntoa ja 4 autopaikkaa myöhemmin matka ja tarina jatkuu yhä…


Vuokranantaja ja asuntosijoittaja kettu kuittaa.


Lupaamani linkit EXIT julkaisuihin:

Koko sijoitusasunnon elinkaari (blogijulkaisuun TÄSTÄ)

Asuntosijoitusdiili lukuina (blogijulkaisuun TÄSTÄ)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti