sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Vuosi 2022 paketissa ja nostoja

Vuosi 2022 meni suorastaan hujauksessa. Maailma ja markkinat menivät jälleen sekaisin. Asuntomarkkinakin ottaa oman osansa osumista mm. inflaation ja koronnousujen myötä. Asuntosijoittaminenkin on muuttamassa muotoaan. Tai ainakaan se ei enää ole niin helppoa, otsikoihin se tuntuu pääsevät yhä tiheämmin.


Varmasti moni asuntosijoittaja painii omien laskelmiensa kanssa. Miten säilyttää kannattavuus, kassavirta tai edes tuotot… Ja vaikka ja mitä. Rakettien tavalla asuntosijoittamisen laskelmat voivat räjähtää levälleen. Yksi perustavanlähtöinen asuntosijoittajia aina kiinnostava lähtökohta on:

Että mikä määrä asuntoja ja vuokratuloja tarvitaan? Mikä siis riittää vai riittääkö mikään? Tätä itsekin kirjoittelin auki blogin muidossa ja itse juttuun pääsee TÄSTÄ LINKISTÄ.


Täten ei mitenkään yllätyksellisesti kyseiseen aiheeseen liittyvä blogijulkaisu onkin vuoden suosituin kirjoitukseni. Se on myös aihe joka elää ja saattaa varsinkin näin muuttuvassa maailmassa muuttua sekin. 10 asuntoa näillä kuluilla ja koroilla ja sähkön hinnoilla ei välttämättä enää toimikaan samalla tavoin kuin vuosi sitten. Muutoksiin on aina hyvä varautua, mutta nyt muutokset ovatkin olleet aika jyrkkiä.


Esimerkiksi oman korkosuojauskirjoitelmani esimerkkilaskemat olivat nykyiseen sekalaiseen maailmaan verrattuna varsin optimistiset. Pitääkin varmaan laskea auki tuo aiempi laskuharjoitukseni uusilla luvuilla. Siihen aiempaan blogikirjoitukseen laskelmineen pääsee tutustumaan TÄÄLTÄ.


Toiseksi suosituin vuoden 2022 blogijulkaisu on: mikä määrä on liikaa? (LINKKI KIRJOITUKSEEN). Eli suosituimman tekstin spinoff.


Vanhoista julkaisuista näyttää kiinnostaneen erityisesti vuonna 2021 alkanut tönöprojekti. Koodinimi Tönö julkaisuun TÄSTÄ. Ja toisena ikivihreänä on yhä edelleen markkinan ja asuntosijoitusspheren kattavin sijoitusasunnon elinkaarea kuvaava julkaisu vuodelta 2020. Siihen juttuun pääsee TÄSTÄ


Ja jostain syystä kauhutarinat kiinnostaa eli ”Vuokranantajan kauhutarinoita” vuodelta 2020 kerää tasaisesti lukijakuntaa vaikkei mitään suoranaista kauhua sisälläkään. Ja samaisen tekee aihealueen osalta kirjoittelemani jatko-osa. Kauhutarinoiden vol 1 TÄSTÄ ja vol 2 TÄSTÄ.


Peräpeiliin katsominen ja jo aiemmin kirjoittamiini julkaisuihin uudelleen tutustumiset ovat aina varsin mainioita opin paikkoja. Historiaa ei voi muuttaa mutta siitä voi oppia. Vaikka usein sanotaankin että historialla on tapana toistaa itseään. Kaikissa vuosissa, ja myös vuodessa 2022 oli paljon hyvää. Joten lähdetään myös vuoteen 2023 posin kautta. Vuokranantajakin jatkaa siis tarinaansa ja tarinointia.


Uuden vuoden kettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti