Lyhyesti sanottuna: ei. Varsinkaan kesäsesonkina. On totta että kesäsesonki on muuttunut, koska opiskelijapaikat ilmoitellaan pirstaleisemmin, mutta sesonki on yhä vahvasti voimissaan. Kaikkiin asuntoihin, ihan sama missä kunnossa, ei enää riitä katsojia näytöille jonoksi asti. Ja myös yleisnäytöt ovat lukumääräisesti vähentyneet ja yksityisnäyttöjä arvostetaan entistä enemmän. Onhan se ihan totta, että asunnon katsoja saa näytöstä enemmän irti, kun ei tarvitse käyttää kyynerpäätaktiikkaa liikkuakseen, eikä asunnolla oikeastaan edes näe mitään, muiden ihmisten lisäksi. Lisätietojen kyselykin helpottuu, kun voi ihan oikeasti keskustella ja kysellä. Yleisnäyttöjä yhä järjestetään ja jonoja rappukäytävissä yhä on, kysyin asiasta. Yksityisnäyttöjä arvostetaan, kysyin siitäkin. Maailma kuitenkin kehittyy ja siinä on hyvä kehittyä itse mukana.
Maailma ei ole mullistunut, ihmiset ja täten vuokralaiset ovat ehkä laatutietoisempia ja kun asuntoja on enemmän tarjolla on vertailukin helpompaa. Yksiöissäkin tulee olla astianpesukone (omassani muuten ei ole) ja pyykinpesukoneelle tulee olla ainakin paikka. Pinnat tulee olla hyvässä kunnossa ja siistit. Palvelut lähellä ja hyvät kulkuyhteydet ovat kultaa. Kasvukeskusten keskusta tai/ja opiskelualueet yhä rokkaavat.
Itsekin vähän puntaroin yksiömarkkinan osalta, kun asunto vapautui markkinalle. Ja perinteisesti vielä kuun viimeinen päivä ja kello 23.30, onnekseni kuitenkin kuukautta etukäteen. Myös sijainti priimapostinumeroalueen laidalla aina tuo oman jännitysmomenttinsa. Olkoonkin, että muut ominaisuudet komppaavat hyvin, mutta sijainnin osalta kilpailutilannetta ei oikein voi muuttaa. Kyseessä oli kuitenkin kasvukolmion keskustan postinumerolla (joskin vähän laidalla) löytyvä yksiö. Keskustan haastavuutta on ajateltu enempi nykymarkkinassa sillä, ettei opiskelijatukimuutokset ainakaan paranna opiskelijoiden maksukykyä. Toisekseen ne ensisijaisen priima-alueelta laidoilta tai lähiöistä löytyvät asunnot menettävät pisteitä, joskin lähiöiden osalta mennään jo matalemmalla vuokratasollakin. Itsehän päädyin jälleen sesonkimarkkinassa korottamaan vuokraa vajaan 10%. Ja moni nykymarkkinassa jopa vähän polkee vuokria ja yhdellä jos toisella isommalla toimijalla mitä erilaisempia tarjouksia. Pinnat on asunnossa kunnossa, mutta ne on laitettu jiiriin 10v sitten, joskin asunnosta on pidetty hyvin huolta. Ja eipä asunnossa tosiaan ole astianpesukonetta. Ehkä seuraavan offseason ajankohtana säädän keittiötä vetävämpään suuntaan, mutta sen aika ei ollut vielä. Kokeilu tähän uuteen markkinaan sesonkiin oli valmis vuokrankorotuksineen päivineen. Enkä tämän kokemuksen pohjalta allekirjoita, että opiskelijat olisivat isossa määrin siirtyneet pihistelemään tai muuttamaan enemmän halvemmilla tai lähiöisimmille alueille, tai sitten ne eivät osu omaan kohderyhmääni. Toisaalta senkään takia en tykkää polkea hintoja, siinä on omat haittavaikuttimensa.
Vaikka olen jo aikaa sitten kirjoittanut vuokrailmoittelun vyöryttämisestä ja sen hyödyistä (julkaisuun TÄSTÄ), olen aina jotenkin ollut laiska. Nyt pääsin vyöryttämisessä vähän vauhtiin kun kysyntä ei lähtenyt heti laukalle ja aloin oikeasti miettimään markkinan kilpailutilannetta. Aiemmin oli tosiaan näytöillä jonoa rappukäytäville saakka ja vuokralaisista pystyi poimimaan mieleisensä. Ilmoitusajankohdasta viis aiemmin hakemuksia/viestejä tuli vuorokaudessa kymmeniä. Nyttenkin päästiin kymmenluvuille, mutta kyllä se viikon pari otti aikaakin ja pientä vyöryttämistä vaadittiin. Pientä levottomuuttakin aiheen tiimoilta meinasi syntyä, mutta maltti on valttia.
Hyvistä vuokralaisista alkaa olemaan aiempaa enemmän pulaa. Mutta markkina on yhä varsin terve. Oma vanha vuokralaiseni oli jälleen varsin avulias ja piti itse parit kolmet näytöt ja itse pidin kahdet. Pidän tätä erittäin miellyttävänä ja suorastaan maagist vuokralaisten ominaisuutena. Mitään oletusarvoahan nyt ei asian tiimoilta voi pitää. Mitään hätää ei ehtinyt syntymään, mutta tulipahan taas testattua markkinaa ja myös aika suoraan kyseltyä, että minkälaista kilpailu on.
Ja fun fact: vaikka kyseessä on salkkuni pienin asunto ja vieläpä pieni yksiö, on tämän asunnon osalta vuokrasuhteiden keskipituus luokkaa 3 vuotta. Väittäisin, että vuokralaisvalinnalla ja tyylilläni on asiaan jotakin vaikutusta. Vaikka olisi millainen kuuma sesonki, on vuokralaisen hyvä päästä tutustumaan alueeseen ja asuntoon, jotta ei tule yllätyksiä. Samalla on hyvä tutustua puolin ja toisin ja siinä samalla sitten pystyykin hyvin haarukoimaan, että millaista kotia ja millaiseen tarpeeseen toinen on hakemassa. Ja enemmän informaatiota jo ilmoituksessa, hyvien kuvien kera, on parempi kuin liian vähän. Jotkut tykkäävät vuokrata vaikkapa toisen näkemättä asuntoa ja samalla sitten mahdollisesti vaihdattaa vuokralaisia vuoden välein, vaikka samalla aina vuoden välein vaihtuva vuokralainen tuo oman vaivansa, joka myös vie oman aikansa.
Ajankäytön osalta itseltäni meni ehkä kuvien ja ilmoituspohjan päivittämiseen noin 20min ja ilmoitusten laatimisiin ja kontaktien vaalintaan ehkä 2 tuntia ja näyttöihin matkoineen noin 2 tuntia. Soppariin ja sen läpikäyntiin ja muuhun siihen liittyvään sälään vajaa tunti. Ja tuli sitä nyt vuokralaishakijoitakin selailtua ja muuta sälää tehtyä varmaan 2 tunnin edestä. Ehkä siis noin yhden työpäivän keikka. Ei lainkaan paha jos muutoin vuokrasuhteen ja sitten taloyhtiöpuoli vie aikaa noin vajaan työpäivän vuodessa. Kyllä mieluummin valitsen sen yhden työpäivän verran ajankäyttöä kuin 2, eli pidemmillä vuokrasuhteilla on arvonsa. Ihminen on laiskuuden huippu. Minä ainakin.
Kesäkettu kuittaa jälleen ja toteaa, että kesäsesonkina vuokranantajan on hyvä olla. Vieläkin asuntohakijat ovat liikkeellä.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti