Ilman asuntosijoittamista en asuisi nykyisessä kodissani – enkä voisi näin vapaasti valita, miten aikaani käytän. Asuntosijoittaminen vie usein koko käden ja se myös vaatii aikaa ja vaivaa. Lopulta kuitenkin vaivaa tarvitsee nähdä huomattavasti vähemmän ja se vapauttaa potentiaalisesti aikaa isollakin kulmakertoimella.
Vapaus lienee aina ollut se oma lähtökohtani sijoittaa ja täten luoda sitä turvaa. Samalla varsin surkuhupaisasti se myös lienee ainut realistinen mahdollistaja eläköitymiseen (mitään ikäarviota en edes uskalla arvuutella). En ota kantaa poliittiseen eläkekeskusteluun, muutakuin että muutoksia olisi tehtävä. Itse olen jo ottanut kantaa ja luonut varsin pätevän turvaverkon taustalleni. Sijoittaminen on mahdollistanut ainakin omalla kohdallani varsin paljon:
- Vapaus uuden kodinhankintaan.
- Vapaus valita ollakko töissä vaiko pyörittää Family Officea. Koska vain kerran ne lapset ovat pieniä.
- Sivutuotteena on syntynyt mitä hyödyllisin asuntosijoittamisen ja myös remontoinnin verkosto.
- Sivutuotteena myös kohdevalinnat ja neuvottelutaidot ovat vahvistuneet.
Ajatus asuntosijoittamiseen lienee lähtenyt oman eläkkeen ja taloudellisen mielenrauhan turvaamisesta. Nyttemmin se on siirtynyt isommin vapaudesta valita ja antaa aikaa perheelle enemmän kuin jonkun muun määrittämälle työlle, jossa joku muu päättää miten käytän noin kolmanneksen vuorokaudesta (noin puolet valveilla oloajastani). Olen joskus muinoin tehnyt töitä melko paljon ja melko pienellä palkalla. Muistelisin joskus laskeneeni, että olen ollut viidessä eri työpaikassa samaan aikaan, samalla myös opiskellut ja remppaillut. Joskus tuli läpystä vaihdeltua aamuvuorosta päivä-/iltavuoroon. Nuorempana virtaa riitti. Nykyään en enää juoksisi tuplatöiden perään. Juoksen välillä enemmän - ja välillä vähemmän - into piukasta lapsilauman perässä.
Viimeisimpänä olen päässyt irtaantumaan oravanpyörästä. Toki olen yhä avoinna kaikelle mielenkiintoiselle, mitä vastaan tulee. Perhe edellä kuitenkin edetään ja sijoitusten mahdollistama valinnan vapaus sopii itselle. Olen oman sijoitusportfolioni tehnyt varsin helposti hallinnoitavaksi eikä tavoitteeni olekaan sillä itseäni loputtomasti työllistää. Oikeastaan päinvastoin - minimi vaivalla maksimi tulokset. Tämä vaaka tulisi aina kallistaa laiskuuden maksimointiin (sijoituksista puhuttaessa, ei ehkä niinkään ajankäytön osalta). Täten varallisuuden ja sijoitusten määrääkään ei ole tarkoitus maksimoida. Se kun yleensä jälleen tuo lisää vastuita ja velvoitteita. En vielä osaa tarkasti sanoa mikä riittää, mutta varsin vähälläkin yleensä pärjää jo paremmin kuin hyvin. Lasten kasvaessa sekin summa tarkentunee.
Myönnän että usein sorrun kiiltävien esineiden syndroomaan ja kiinnostus selvittää uusia aluevaltauksia on yleensä varsin suuri. Samalla kuitenkin voin muistuttaa, että asuntoportfolioni hallinta vaatii ehkä parisen tuntia viikosta huomiotani, jos edes sitäkään. Täten aikaa tutkimiselle, selvitystyölle ja haaveiluun jää enemmän. Siis jälkipolven perässä juoksemisen lisäksi.
Kiinteistökärpänen oli puraissut heti alkuun ja kunnolla, kun useamman asuntokierroksen jälkeen päädyin katselemaan myös taloja. Lopputuloksena ensitalohankinta, jonka perään melko piakkoin ensimmäinen sijoitusasuntokin tuli ostettua. Ensikoti ei ollutkaan mikään perinteinen reitti yksiöön tai kaksioon vaan harpattiin suoraan sitten talokaupoille. Sekin matka on opettanut paljon, koska kohde oli vuokratontilla, jonka senkin olen sittemmin lunastanut itselleni. Ja kiinteistö on yhä omistuksessani. Taloudellinen tilanteeni mahdollistaa myös sen, että vanhempani voivat asua siellä vuokratta. Ja olisihan se hauska jos se oikeasti palvelisi suvussa foreverhomena ja vaikkapa itsenikin saattokotina myöhemmin. Aika näyttää. Jo nyt se on palvellut jopa foreverhome ajatusta pidemmälle, se on ollut kolmen eri sukupolven käytössä.
Sijoituspuoli mahdollisti myös unelmakotimme ostamisen vaimoni kanssa. Tulot ja täten useat tulonlähteet sekä vakuudet olivat merkittävässä roolissa ja oma portfolio toi sopivasti laajempaa valinnanvaraa. Samoin olin jo ehtinyt useammasta asunnosta tai talosta käymään ja tekemään kauppaa, joten sekin helpottui. Joskin itselleen kotia ostaessa asuntokaupan psykologia on varsin erikoista. Tunteet edellä mennään numeroiden ja rationalisuuden sijaan. Itse ainakin voinen melko surutta myöntää, että kohde oli ja on ollut varsin toimiva perheen arjen rullaamista ajatellen.
Asuntosijoittamisesta voi saada niin paljon enemmän irti, kun katsoo ohi exeleiden ja karttojen. Se on täynnä tunteita ja ihmissuhteita, niitä kannattaa vaalia. Se toimii sekä omaan asumiseen, että vuokralaisten vaalimiseen. Asukkaista tulee pitää huolta, jotta he voivat pitää kodeistaan huolta.
Sijoittaminen ei kuitenkaan ole oikotie onneen. Paljon se avaa mahdollisuuksien ovia, mutta niistä kannattaa sitten vähän väliä kurkistella tai jopa astua sisäänkin. Asuntosijoittaminen opettaa elävästä elämästä ja asumisesta. Sekä hyvässä että pahassa. Kaikki opit kannattaa hyödyntää.
Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti