sunnuntai 13. elokuuta 2023

Asuntosijoittaminen on taidetta

 Asuntosijoittamisen taiteeseen kuuluvat mm.

  • Asunnon hankinta
  • Vuokralaisen hankinta
  • Vuokranantajuus
  • Asunnosta huolehtiminen ja remontointi
  • Varainhankinta (lainat, muu rahoitus ja suhteet)


Itsessäänhän vuokranantajuus sisältää nuo kaikki osa-alueet. Omanaan se on tuossa listauksessa korostaakseen erityisesti vuokralaisen ja asunnon hallinnan. Vuokranantajuus on paljon muutakin kuin vain vuokralaisen hankintaoperaatio. Tiedon kun on hyvä kulkea avoimesta ja ketterästi koko vuokrasuhteen ajan. Vuokralainen voi tehdä arvokkaita havaintoja taloyhtiöön, sen hallinnointiin ja päivittäiseen pyörimiseen liittyen. Samoin on arvokasta, että vuokralainen ilmoittaa mahdollisimman nopeasti jostakin toimimattomasta asiasta, kuten astianpesukoneesta taikka vuotavasta hanasta. Asiat on myös hyvä seurata, että ne tulevat hoidetuiksi, koska osa asioista on taloyhtiön vastuulla. Välillä kyseinen operaatio, varsinkin jollei vuokranantaja (asunnon omistajana) ole perillä ongelmasta, voi kestää ja tulla vuokranantajankin tietoo pitkällä viiveellä. Tällöin ongelmat voivat paisua entisestään ja lopulta rokottaa kannattavuutta tai syödä uskottavuutta. 




Asuntosijoittamisesta taidetta tekee erityisesti asuntojen hankinta ja niiden hintaneuvottelut. Olen ollut mukana sadoissa hintaneuvotteluissa eri rooleissa ja tunteet yllättävät aina, lähes poikkeuksetta. Mukamas kurinalaisena raakana laskimen ääressä toimivana ahneena asuntosijoittajana luulisi, että ainakin nyt meikäläinen ois rautainen neuvottelija. Nope, kyllä sitä itselläkin tunteet jylläävät ja asuntokaupan psykologia hiipii eri tavoin pääkoppaan häiritsemään. Asuntosijoittamisen psykologiasta aiemmin myös TÄÄLLÄ. Tyypillisiä ajatuksia:

  • Myyjänä: entä jos tämä tinkitarjous onkin paras ja ainut mahdollisuus?
  • Ostajana: tinginkö liikaa? Koska en saanut kohdetta.
  • Ostajana: tinginkö liian vähän? Koska sain kohteen.
  • Myyjänä: kannattaako nyt myydä? Entä jos toiste saakin paremman hinnan?
  • Ostajana: kannattaako nyt ostaa? Entä jos hinnat tippuvat lisää?


Asunnon hankinta on aina hauskaa ja jännittävää puuhaa. Lopullinen kauhu taikka helpotus ja hymy lienevät kuitenkin vasta maaliviivalla. Onhan se läpi mennyt tarjous aina ihan oma juttunsa. Sama pätee usein vuokralaisvalintaan. On kiva ostaa uusi kohde (taikka myydä) ja toisekseen tarjota jollekin koti. Pientä hampaiden kiristelyä ja ylimmääräistä pohdintaa voi syntyä, kun hyvä kohde ei syystä taikka toisesta mene maaliin saakka. Tuolloin ei kuitenkaan yleensä kaikki tähdet ja/tai luvutkaan ole ihan linjassa, joten vaikka miten pienestä homma jäisi kiinni, niin kohti seuraavia seikkailuja, pettymyksiä ja onnistumisia.


Erityistä taidetta on taas asunnoista huolta pitäminen ja remontointi. Se voi välillä vaatia jos jonkinmoista isolla pensselillä taivaanrannan maalaamista. Oman käden jäljen taikka suunnittelun (jonkun toisen toimesta toteutettuna) lopputuloksen näkeminen on palkitsevaa. Mitä nyt huoltoon kuuluu sellaisiakin vastenmielisiä asioita kuin hajulukkojen pesua (löytyy toki siivousohjelistaltani) taikka rännien puhdistusta ja vaikka ja mitä. Itse remontointi on palkitsevampaa vaikka onhan se kiva kun oikeasti tietää, että lattiakaivot eivät ole tukkeessa ja röörit toimivat. Remontin jälkeen mm. keittiö hohtaa uutuuttaan ja voi olla huomattavasti toimivampi, kylpyhuone suorastaan kiiltää ja takkahuone kutsuu rentoutumaan. Näin nyt muutamina esimerkkeinä mainitakseni. DIY (tee-se-itse) remontoinnissa on myös jotakin terapeuttista. Ei aina, mutta on se yhä edelleen vapauttavaa kaataa seinää lekalla moukaroiden ja kun on juuri saanut koottua Ikean palapelikeittiön. 


Välillä kuitenkin tuntuu, että on ne pelit ja pensselit hukassa. Aina ei voi voittaa ja toisaalta salkun kasvattaminenkin lienee rajallista vaikka useasti siinä varmasti ollaan itse suurimpana esteenä taikka ajohidasteena. Asuntosijoittaminen on taidetta ja se vaatii taitoa. Ei kaikkia osa-alueita tarvitse itse väkisin pitää hyppysissään, mutta asiat on hyvä ymmärtää tai ainakin tiedostaa varsin konkreettisella tasolla. Ei muuta kuin seinää maalaamaan ja mahdollisimman isolla pensselillä. Eli kohti uusia taideteoksia.


Kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti