Aloitin asuntosijoittamisen tekemällä kaiken itse. Pienet korjaukset ja isommatkin rempat, vuokralaisten valinta, taloyhtiöiden hallitustyö, vikakorjaukset ja yhteydenpito. Ihan vain nyt muutamia mainitakseni. Tekemällä itse oppii valtavasti – ei vain siitä, miten asiat toimivat, vaan myös siitä, miten ne eivät toimi. Esimerkiksi yksinkertainen lampunvaihtokeikka saattoi paljastaa yllättäviäkin korjaustarpeita (aina vetoisista ikkunoista toimimattomiin pattereihin). Yhtiökokouksissa käynnit olivat todellisia sirkuskouluja: yleensä kukkaistutukset kiinnostivat miljoonia maksavia putkiremontteja enemmän.
Itse tekeminen tarjoaa myös kontrollia. Tiedän usein varsin tarkkaan, mitä on tehty ja miksi, ja saan varsin kattavan käsityksen asunnoistani/kiinteistöistäni ja siitä miten kaikki toimii. Jollei ole yhtään ymmärrystä vaikkapa siitä talotekniikan osasta mitä pitää huoltaa tai uusia voi olla pahastikin pulassa. Oma ymmärrys ja osaaminen tai ainakin halu oppia enemmän yleensä auttaa saavuttamaan parhaat ratkaisut.
Jossain vaiheessa asuntosijoittajan matkaani olen ymmärtänyt, että vaikka itsenäisyys ja oma tekeminen on arvokasta, oma aika ja energia ovat rajallisia. Lisäksi kaikki tehtävät eivät ole sellaisia, jotka minun tulisi itse hoitaa. Putkitöiden ja sähköasennusten kaltaiset säännellyt tehtävät ovat itsestäänselvästi ammattilaisille kuuluvia, mutta on paljon pienempiäkin hommia joita voi tee-se-itse mentaliteettia tehokkaammin hoitaa.
Olen rakentanut luottotiimiä taikka tietynlaista ammattilaisten verkostoa jo pitkään. Tavoitteenani on ollut koota verkosto, johon voisin turvautua nopeasti ja vaivattomasti, kun tarvitsen apua. Tämä ei ole tarkoittanut vastuun siirtämistä muille, vaan pikemminkin järkevämpää ajankäyttöä ja kokonaisuuksien hallintaa. Ja toisaalta välillä vaan on pakko pyytää apua. Esimerkiksi luotettavan putkimiehen kanssa asioidessa voin olla varma, että työ hoituu, ja samalla voin keskittyä laajempiin kokonaisuuksiin. Varahenkilöt ja suunnitelmatkin tulee olla kunnossa. Toki ymmärrän ja arvostan myös käyttämieni ammattilaisten osaamista. Usein pyrin suunnittelemaan hankkeet mahdollisimman tarkkaan ja suoraviivaisesti toteutettaviksi. Hoidan mieluusti itse apupojan roolin, oppien jälleen itse aina uutta ja vapauttaen ammattilaisen ajan tämän omaan ydinosaamiseen. Vähintään valmistelut pyrin tekemään huolella.
Nykyään itsenäisyys asuntosijoittajana tarkoittaa minulle ennen kaikkea kykyä hallita kokonaisuuksia. Ymmärrän, missä voin hyödyntää omaa osaamistani ja missä kannattaa turvautua muihin ammattilaisiin. Esimerkiksi vuokralaisten valinta on yhä itselleni tärkeä tehtävä, koska haluan tuntea ihmiset, jotka asuvat asunnoissani. Toisaalta isommat remonttiprojektit tai kiinteistöjen ylläpidon yksityiskohdat ovat asioita, joissa ulkopuolinen apu voi tuoda merkittävää lisäarvoa. En kuitenkaan yhä vieläkään halua taikka osaa jättäytyä projekteista täysin sivuun.
Olen myös alkanut panostaa tiedonkeruuseen ja analyysiin. Kiinteistöt, niiden yksilöllisyys ja erilaiset ominaisuudet, ympäristö ja vuokralaisten tarpeet muuttuvat jatkuvasti. Kun ymmärrän toimintaympäristöäni paremmin, voin tehdä parempia päätöksiä – olipa kyseessä vuokrien säätäminen, remontointi tai uusien sijoituskohteiden etsiminen. Myös isompia projekteja tulee työpöydälle yhä useammin.
Ammattilaisemmaksi kasvaminen tarkoittaa asioiden delegointia ja luopumisen opettelua. Kun käytössä on hyviä yhteistyökumppaneita, voi keskittyä siihen, missä itse on parhaimmillaan. Tämä ei tarkoita, että irrottaisin otteeni täysin. Olen aina kiinnostunut siitä, mitä projekteissa tapahtuu, mutta osaan myös antaa tilaa osaajille, jotka tekevät työnsä paremmin kuin minä koskaan voisin. Välillä ymmärrän myös asiantuntijoiden rajoitteet: oli alue miten spesifi tahansa, niin kaikkea ei voi tietää. On hyvä välillä vähän maallikommin asioita kyseenalaistaa ja tyhmentää.
Itsenäinen asuntosijoittaja ei ole yksinään kaikkea tekevä tee-se-itse-erakko, eikä pelkkä passiivinen taustapiru. Itsenäinen asuntosijoittaja on jo tehnyt ja tekee yhä paljon itse ja on jo hankkinut sitä kokemusta ja ymmärrystä. Kaiken voi nykyään ulkoistaa ja ostaa muualta, mutta ei se siltikään korvaa sitä osaamista, ymmärrystä ja halua oppia. Kaiken ulkoistaminen ennemminkin tappaa oppimiskyvyn ja laiskistuttaa olemaan kyseenalaistamatta asioita.
Kaikkea ei vain voi tehdä itse. Yleensä ihan ajalliset ja fyysisetkin rajoitteet tulevat vastaan. Tee-se-itse mentaliteettia tai siihen käyttämääni aikaa en kuitenkaan koskaan pois vaihtaisi. Se on niin arvokas oppipolku ja käsillä tekeminen on myös varsin vapauttavaa, jotenkin terapeuttista. Ei siitä aina nauti ja välillä menee yötöiksi. Niitäkin höyryjä muiden höyryjen lisäksi kuitenkin voi päästellä lekalla väliseinää taikkapa keittiötä purkaen.
Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa jälleen.
