Kaikki tarinat päättyvät joskus

Vuokranantajan tarina ei ole alussa, mutta samalla ei myöskään lopussa. Olen pitänyt aiempaa huomattavasti enemmän taukoa kirjoittelusta (olen toki välillä inspiraation iskiessä kirjoitellut myös ns varastoon). Ja tämä on ihan tietoinen valinta. Vaikkei vuokranantajan tarina olekaan vielä lopussa niin on tämä tietynlaisen muutoksen paikka. Pohdin blogiani ja sen ajatuksen jyviä pintaa syvällisemmin ja olenkin (omasta puolueellisesta näkövinkkelistä) varsin kattavasti kuvaillut matkaani vuokranantajana. Samalla mietin, että kirjoittaessani kokemuksiani ja avatessani ajatuksiani matkasta tähän saakka olen kasvanut myös itse niin vuokranantajana kuin asuntosijoittajana.  

Asuntosijoittamisen taival kannattaakin mielestäni aloittaa varsin kädet savessa tehden. Oikeastaan kaiken voi ulkoistaa aina asunnon hankinnasta, remontointiin ja asuntojen vuokraukseen ja ylläpitoon saakka. Itse tehden ja kädet savessa oppii kuitenkin aivan eri tavalla. Ja kaikella on myös hintansa, joten pohjatyöhön on hyvä tutustua, jotta osaa myös ostaa ja ulkoistaa. Alkuun itse tehden, oikeastaan kaiken, saa paljon paremman käsityksen kokonaisuudesta, omista kyvyistä ja rajoitteista ja vahvuuksista. Samalla oppii tietämään mitä tilaa. Kun on nälkää oppia että miten oma koti toimii, niin sitäkin tietoa voi laajemmin hyödyntää ja myöskin laajentaa. 

Vuokranantajan tarina alkoi jo ennen vuokranantajuutta: tietynlaisesta rakkaudesta lajiin eli vahvasti liittyen asuntoihin, taloihin ja rakennuksiin, silloin kun sitä ensikotia tuli etsittyä. Tarinaa vuokranantajuuden matkasta olenkin pyrkinyt kuvaamaan mahdollisimman kattavasti ja monesta näkökulmasta. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tehdä oikeastaan mitään. Kaikilta ja kaikesta voi oppia, eikä asuntosijoittaja ole koskaan valmis. Ovien ja/tai asuntojen määrä toivoakseni joskus riittää, siitä huolimatta että nälkä kasvaa syödessä. Nyttemmin tarina on alkanut kehittyä asuntosijoittajan tarinaksi. Matkaa on jo taivallettu ja oppeja ja kokemuksia on nähty moneltakin kantilta, kädet savessa. Lienee olemassa helpompiakin reittejä asuntosijoittajaksi tai kiinteistömoguliksi? Joku voisi sanoa että jopa oikoreittejä löytyy useampia. Vaikka itseäni usein laiskaksi tituuleeraan, niin tämäkin matka vuokranantajasta asuntosijoittajaksi on ollut pitkä ja nälkä (joka vain kasvaa matkan varrella) on ollut suuri. Paljon on tullut tehtyä ja melko usein jopa oikoreittejä on pyritty välttämään. Tee-se-itse (DIY) mentaliteetissa on paljon hyvää ja se opettaa paljon. Siitä syystä se on suorastaan pakollista. Jossain kohtaa se kuitenkin on isosti kasvun este. Enkä kasvulla tarkoita toiminnan kasvattamista vaan myös tekemisen ja kyvykkyyden kasvua. En yhä edelleenkään näe itseäni kasvamassa tai kasvattamassa omaa salkkuani tarkoitushakuisesti satoihin oviin. Vähemmän voi olla enemmän.

On siis aika vuokranantajan tarina 2.0:lle.

Alkakoon Asuntosijoittajan tarina.

Pohja ja perustukset on jo rakennettu. Sen päältä on hyvä jatkaa. Sääsuojaa ei ole ja matkalle aina mahtuu tuiskua, tuiverrusta, oppeja ja vähintäänkin läheltä piti tilanteita. Joten tarina ei ole vieläkään päätöksessään. Nyt on nähty vasta esiosa, prologi taikka tarinan alku.

Asuntosijoittajaa ei ole ilman vuokranantajaa ja polku vuokranantajan taipaleella on ollut varsin vaiherikas, antoisa, kivinen, kuoppainen, opettava ja mieltä avartava. Suoria teitä on mutkiteltu metsiä pitkin ja toisaalta metsäreiteiltä on yritetty löytää oikoreittejä mutkat suoristaen.

Ovia on käyty läpi kymmenkunta. Tälläkin hetkellä niitä on laskentatavasta riippuen viisi. Ovia ja ikkunoita on käyty matkan varrella potkimassa ja kaatamassa kokonaisista kerrostaloista aina omakotitaloihin saakka. Ja kokemukset yhä karttuvat. Pidän edelleen mieleni virkeänä jatkaen vuokranantajan tarinaa asuntosijoittajan tarinalla. Tarinat, opit, kokemukset, kömmähdykset ja ihmetykset siis jatkuvat.

Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa, jälleen.

Nautitaan matkasta ovia ja mahdollisuuksia availlen

Olen jo pitkään pohtinut omaa vuokranantajan tarinaani. Siitä syystä ehkä vuosia sitten heräsi myös tämä blogini. Sen tarkoitus onkin pääosin ollut kiteyttää omia kokemuksiani ja ajatuksiani omasta vuokranantajan matkastani. Toivoakseni se on jo nyt tuonut jotain uutta ja oppia myös muille. Uskoisin tietyillä julkaisuilla olevan monille muillekin lisäarvoa uudenlaisilla ajatuksilla ehkä (ja toivoakseni) valtavirrasta poiketen. Omat lempinostoni alla:

• Ensimmäisen sijoitusasunnon elinkaari (sisältää myös erittäin kattavan putkiremonttihankeseurannan julkaisut). Julkaisuus TÄSTÄ.
• Asuntosijoittamisen psykologia. Julkaisuun TÄSTÄ.
• Vuokranantajan työviikot osa 1 ja osa 2. Julkaisuihin TÄSTÄ ja TÄSTÄ.
• Omakotitalon ostajan opas. Julkaisuun TÄSTÄ.
• Asuntosijoittajan klassikko: ensisijoitussunto. Julkaisuun TÄSTÄ.

Tätä tarinan kehää on jo tullut tallattua yli vuosikymmen ja matka on ollut varsin tuottoisa ja hauska (välillä jopa varsin surkuhupaisa). Sijoittamista kun tehdään tuotot edellä, niin on ollut hienoa huomata, että asioita on tullut tehtyä taloudellisesti enemmän oikein kuin väärin. On tässä matkalla tullut myös pohdittua perinteistä sijoittajan vihollista: mitä jos? Sille vain on turha antaa liikaa painoarvoa, olisimmehan muutoin kaikki miljonäärejä. Mutta onhan tässä oman vaurastumisen ohella tullut opittua yhtä sun toista ja toisaalta jaettua niitä oppeja. Muutkin ovat siis (ehkä) päässeet matkastani hyötymään (ja nauttimaan). Matkan surkuhupaisuus koostuu lähinnä niistä niin monista yhtiökokouksista taikka hämmentävistä väännöistä joita taloyhtiöissä touhuillaan. Putkiremontit ja kymmenien tuhansien eurojen rästit tuntuvat jäävän ties minkä kukka-asetelmien ja ”minusta tuntuu” ajatuksien jalkoihin. Sijoittaja voi yllättävänkin helpolla vaikuttaa positiivisesti omistusasujien edun mukaisesti, vaikka siitä yleisesti oltaisiinkin eri mieltä.

Vaikka tarinani alussa olen kuvaillut itseäni varsin tarkan markan tallaajaksi ja jopa pihiksi, on tilanne tästä muuttunut huomattavasti vapaammaksi. Pelko pois, en usko edelleenkään (ainakaan liikoja) tuhlaavani turhuuksiin ja edelleen mietin asioita rahallisesti, mutta samalla annan ajalle ja vaivalle aivan eri tavalla arvoa. Varsinkin kun ”hustlaaminen” tuntuu olevan varsin in. Itse laiskana pyrin ehkä mieluummin minimoimaan hustlaamisen. Parhaat tulokset mahdollisimman pienillä panostuksilla. Olkoonkin että välillä myönnän enemmän käyttäväni aikaa aidan ali kaivamiseen kuin sen ylittämiseen. Ja välillä tuotto panos suhteetkin vaihtelevat. Tottakai aivan yhtälailla eri asioiden kiinnostuksen kohteet vaihtelevat. En olisi mm. itsestänikään uskonut, että hankkisin lemmikkiä , hyppäisin sähköautoiluun melko etunenässä mukaan (sekin on varsin opettava laji) saati että olisin ostanut robottiruoholeikkurin taikka olisin näinkin pitkään pohtinut pörssisähköön siirtymistä (tähän aiheeseen tullaan vielä palaamaan uusien julkaisujen yhteydessä). Olkoonkin että sähköauto on Hullujen päivien surullisenkuuluisa pösö taikka että robottiruoholeikkuri on kopioitu naapurilta ideana ja vieläpä täysin samaa mallia ja hankittu alennusten alennuksella. Yhtäkaikki: maailma ja me siinä mukana matkaamme eteenpäin. Oma kehittyminen siinä mukana on aina plussaa. Vierivä kivi ei sammaloidu ja sitä rataa?

Asuntosijoittaminen on siis myös mahdollistanut paljon. En varmaankaan suhtautuisi omaan asumiseeni näin lunkisti (lue: rennosti) mikäli en ymmärtäisi asumisen kuvioita näin laajasti. Olkoonkin että se tuo myös tietynlaisen pakollisen tuottovertailun tai/ja ”menetettyjen tuottojen” vaihtoehtoiskustannuksen, jolla on säännöllisen epäsäännöllisesti hauska leikitellä. En toki sitä ehkä yhtä populistihakuisesti nostaisi esille kuin esimerkiksi rahapodissa taikka sijoituskästissä. Molemmille on aikansa ja paikkansa. Rahalla saa hevosella pääsee ja sitä rataa. On se myös mahdollistanut omat asumisen järjestelyni. Aiheen kiinnostukseni aivan varmasti vaikutti siihen, että ensiasuntoni oli varsin epätyypillisesti omakotitalo ja toisekseen emme koskaan olisi pystyneet muuttamaan nykyiseen perheemme asumukseen ilman asuntosijoittamisen polkuani. Ja olihan se hauskaa laskea, että robottiruohonleikkuri maksoi itsensä melko moninkerroin jo ensimmäisenä kesänä säästettynä aikana. 

Kiitokset siis kaikista opeista ja tuotoista matkan varrelta jo nyt. Matkahan ei tähän vielä pääty, mutta välillä on hyvä vetää henkeä ja vetää kaikkea vähän yhteen. Ja voin vain olla kiitollinen omalle tukiverkostolleni matkan varrella ja myös vähän enemmän itsekkäästi olen myös varsin kiitollinen omalle nuoremmalle itselleni, että tälläiseen junaan hyppäsin.

Kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa jälleen.