Älä jännitä, ota rennosti

Rentous toimii niin urheilussa, elämässä kuin sijoittamisessakin. Kun tekeminen ei ole väkinäistä tai pakotettua niin ”ote” tuntuu jotenkin paremmalta. Jos on pakko saada aikaan tuloksia tai tuottoja ei tilanne ole ihan psykologisestikaan lähtökohtaisesti ideaali. Vaikuttimet päätäksen tekoon saattavat olla väärät ja nykyajan kaikki tänne heti nyt mallikaan ei välttämättä toimi.

Toisaalta ihminen on luonnostaan laiska - tai ainakin minä olen. En tiedä montaako asiaa olen lähtenyt kehittämään ajatuksella: tämä on pystyttävä tekemään helpommin tai ainakin paremmin ja tehokkaammin. Välillä jopa huomaan näkeväni huomattavasti enemmän vaivaa, jotta voi tehdä jonkin asian toisella tavalla. Kaivan siis kuopan aidan ali vaikka aidan ylittäminenkin olisi välillä saattanut olla helpompaa. Sama näkyy asioiden kiireellisyydessä. Varsinkin ei niin miellyttäviä asioita on helppoa pitkittää niin pitkälle, että asioille on pakko tehdä  jotakin. Kiireessä ja paineen alla asiat tuntuvat sujuvan, mutta hyvissä ajoin hoidettuina asiat luultavasti sujuisivat vähemmällä murhetimisella. Ehkä oikeasti jopa vielä kiirettäkin vaivattomammin. 

Olen myös omaa laiskuuttani alkanut tulkitsemaan avoimemmin. En vain kriittisin silmin: että miten aina voisin tehostaa toimintaani taikka miten hukkaa voisi päivistä vähentää. Haaveilulle ja tehottomuudelle on aina tarvetta. Ei se voi olla ainaista ja ikuista, mutta sille on säännöllisen epäsäännölliset paikkansa. Luovuuden tappaa helpolla, jollei anna ajatusten koskaan lentää, vaan aina hustlaa tai on luurit korvilla taikka kuuntelee podcästejä taikka äänikirjoja 24/7. Jossakin välissä sitä kaikkea sanomaa ja ajatustenvirtaa on hyvä päästää etenemään ja käsittelemään. Se on nykymaailmassa hankalaa, kun informaatiota on aika loputtomasti saatavilla. Itsekin huomaan sortuvani kuuntelemaan yliaktiivisesti nappikuulokkeista aina jotain. Onneksi uima-altaaseen taikka saunaan yhä voi aikalailla mennä vain omien ajatusten kera. Summa summarum: laiskuus on hyvästä.

Tuurillakin on oma vaikuttimensa ja jotenkin väittäisin laiskuuden houkuttelevan enemmän tuuria osakseen. Se voi toisaalta myös juontaa juuriaan siitä, että tieto/taito voi olla jo sillä tasolla, että laiskuudelta vaikuttava toimintakin saattaa olla tietoista ja jonkinlaista aktiivista tekemistä. Laiska asuntosijoittaja saattaa mm.

• Törmätä timanttiseen ostokohteeseen. Esim. Laiskuuden myötä markkina tai myyjän tilanne kääntyy ostajalle otolliseksi. (Been there and done that)
• Edellinen pätee myös myyntitilanteeseen. Esimerkiksi jos markkinatilanne kääntyy. Kuten vaikkapa nyt jyrkästi nousseet korot kääntyvät laskuun (olkoonkin, että esim. nykyinen markkina hakee yhä suuntaansa). Olen päässyt myös näkemään tätä puolta. 1,5v flippi voikin onnistua jopa vähän yllättäen. Jopa 1kk flippiä huomattavasti paremmin. Kiireettömyydellä saa muutoinkin yleensä ihmeitä aikaan. Tosin olen alkanut oppimaan, että on kiireettömyyttä ja sitten on oikeasti laiskuutta. Ihan pelkästään tikkaa heittävän apinan armoille en voi suositella jättäytyvän. Laiskuuden tuurivaikutuksessa lienee siinäkin omat rajansa eikä niitä kannata väkisin yrittää venyttää äärimmilleen.
• Tekemättömyys voi myös lisätä informaation määrää kuin huomaamattaan ja tarjoita sellaisia keskusteluja joita aktiivisella hustlaamisella ei olisikaan voinut saavuttaa. Pelkkä lukujen ja laskimen tuijottaminen ei ole ainoa oikea tie. Väittäisin sen jopa olevan väärä tie asuntosijoittamisen maailmassa. On aina hyvä tehdä kotiläksyt, mutta laiskuuden nimissä on myös hyvä esittää kysymyspatteristoja oppiakseen vaikkapa myyjän tai kohteen ihan tiedostamattomat puolet. Tee tyhmiä kysymyksiä, ihmettele asioita ääneen, ole ihminen (eli laiska) ja ole kiinnostunut muista, ihmeitä voi tapahtua.
• Keksii uusia tapoja tehdä asioita paremmin. Toisaalta vieläkin laiskempana tässä voi hyödyntää isosti myös muiden ideoita. Pyörää kun ei tarvitse keksiä aina uudelleen. Ja pyörä voi pyöriä vaikka hamsteria ei näy missään.

Laiska voi saada asiat näyttämään helpolta. Taustalla voi kuitenkin vaikuttaa se fakta, että laiskuuteenkin voi joutua näkemään vaivaa. Jopa enemmän kuin aktiivisuuteen. On sitä tarjousneuvottelujakin tullut voitettua laiskuudella. Ja on sitä tullut hävittyä kohteita aktiivisuudesta huolimatta. Ota rennosti, nauti matkasta ja sen eri vaiheista. Pääset luultavasti helpommalla ja pidemmälle. Ja kun mailaa ei purista eikä pyri liikaa ennakoimaan kaikkia kiemuroita, niin pystyy matkastakin nauttimaan sekä hyötymään paremmin. Samalla oppien reagoimaan aina muuttuviin tilanteisiin.

Aivot tarvitsevat aikaa palautuakseen ja samalla ne tarvitsevat aikaa jo esillä olleiden asioiden käsittelyyn. Aivojen on siis hyvä välillä levätä, aivan samalla tavalla kuin kehon. Ei mietitä asioita liikaa - niillä kun on tapana sutviutua kuin ihan itsestään. Ja välillä voi joutua auttamaan vähän enemmän.

Lazy ass kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa jälleen. 

Asuntosijoitusmonopoli

Monopoli on aina ollut yksi lempilautapeleistäni. Ehkä sekin osaltaan on yksi asuntosijoittamiseni inspiraation lähteistä. Vaikkei - ainakaan vielä - oman asuntosijoittajauran aikana olekaan tullut haalittua Erottajalta tonttia/asuntoa saatikka eri asemia. Yksi jo tovin kypsyneistä hauskoista tavoitteista on kuitenkin ollut: omistaa oma katu. Ja eihän sellainen idea voi olla mistään muualta kuin itse Monopolista lähtöisin. Eli tavalla tai toisella tavoitteena olisi omistaa ainakin iso osa taloista/rakennuksista jonkin tietyn kadun varrelta. Tätä tavoitetta olen jo pienissä määrin päässyt toteuttamaan ja edelleen se varmasti tavoitteissa pysyy. Olisihan se nyt vain uskomattoman hienoa omistaa kokonainen katu, tai kaikki asunnot/talot tai rakennukset tietyn kadun varrelta. Toiset ostelevat asuntoja, taloja tai kerrostaloja, itse ajattelen jo niistäkin vähän pidemmälle: kokonainen kadunvarsi tai vaikkapa kortteli. Jokin yksinäinen teollisuuskiinteistö voisi saman asian ajaa, mutta sekään ei ole se ajatuksen idea. Ei siis oikoreittejä taikka jotakin teknistä kikkaa kiertää tavoite, vaan ihan oikean kaupungin, eikä minkään käpylän, kokonainen kadunpätkä hallussa.

Kuva ei valitettavasti ole sponsoroitu

Jos taas mennään monopoli sanaan pelkkää lautapeliä syvällisemmin niin ei siitäkään ole kovinkaan paljon aikaa, kun asuntosijoittajat aika monopolimaisesti saivat valita vuokralaisensa. Näytöille oli jonoa kadulle asti ja kesäsesonki nosti vuokria kiitettävästi. Vessaksi kelpasi koppi jossa bidee ajoi suihkun asiaa ja sekin mahdollisuus saattoi olla lähinnä plussaa. Opiskelijat kyllä ovat sellaisia arjen sissejä, että ovat pärjenneet varsin kirjavissa tilanteissa. Tämäkin tilanne on huomattavasti tasoittunut, joka toisaalta on hyvä asia vuokralaisten kannalta. Nykyään parhaista vuokralaisista kilpaillaan, mutta eivät ne ”pelin” säännöt ja lainalaisuudet ole juuri muuttuneet. Yhä arvostetaan asuntojen kuntoa, toiminnallisuuksia ja käytännöllisyyttä. Toki laatutietoisuutta on tullut enemmän ja osataan vaatia enemmän ja parempaa eikä niitä laittomia vuokrasopimusehtojakaan (toivottavasti) enää sulateta ihan niin helpolla. Eikä siitä vuokranantajankaan kommunikointikyvystä, inhimillisyydestä saatikka persoonallisuudesta haittaa ole.

Ei vuokranantajuus koskaan varmastikaan ole ollut mitään raha-automaatille tanssimista. Helpompaa se on ollut. Sen itsekin voin allekirjoittaa. Vuokralaisille on tullut enemmän valinnanvaraa, kun taas asuntosijoittajien ja vuokranantajien tuottoja syövät mm. niin kulujen nousu (inflaatio/vastikkeet jne), korkojen nousu ja kilpailu vuokralaisista. Tuotot ovat pienentyneet ja työmäärä varmaankin vain kasvanut. Tekninen kehitys mahdollistaa paljon, mutta ”passiivinen sijoitusmuoto” my ass.

Mikään yksi ainoa taktiikka ei monopolin laudallakaan pure vaan kohteita on haalittava, lähes miettimättä. Sama pätee asuntosijoittamiseen. Suurin ero kuitenkin lienee raha: monopolirahan käyttö ei mietitytä ihan yhtä paljon kuin satojen tuhansien oikeiden eurojen käyttö. Vastuut ja riskit lienevät aika eri sfääreissä. Tietynlainen ajatusmaailma kuitenkin täsmää: on ajateltava pidempää peliä, on oltava ”ahne”, höikäilemätön ja luova. Monopolirahaa voi aina hävitä, mutta ainahan sitä voittoa tavoitellaan. Asuntosijoittamisessa taas todennäköisimmin voittaa pelaamalla pidempää peliä.

Olisipa asuntosijoittaminen yhtä helppoa ja yksinkertaista kuin monopoli. Valitettavasti oikealla rahalla pelatessa prioriteetit ja tarkkuus muuttuu. Menetettävää on enemmän ja aitoa ”vapaudu vankilasta” korttia ei löydy. Oikeassa elämässä rahaa voi menettää ja se voi viedä huomattavankin paljon takapakkia. Joten monopolimainen ”ostan kaiken per heti” tyylinen strategia ei välttämättä toimi oikeassa elämässä, tai ainakin sen riskit kannattaa tiedostaa. Ja ehkä lähimpänä ”vapaudu vankilasta” korttia lienee aikainen asuntosijoittamisen aloittaminen eli ikä taikka ennemmin aika: virheistään oppii ja varhainen aloittaminen tarkoittaa enemmän aikaa virheistä palautumiseen. Oppirahoiksikin virheistä maksamista voisi trendikkäästi kutsua.

Oikean elämän Monopoli jatkukoon. Oppirahoja on jo koettu ja makseltu, josko jatkossa nautitaan ”Erottajille” tehdyistä kiinteistöistä ja niiden tuotoista. Oma vesi- tai sähkölaitos eivät ihan vielä ole omissa unelmissakaan.

Monopolikettu kiittää kuittaa ja kumartaa.