tiistai 24. elokuuta 2021

Case miksi vähän lyhytaikaisempi vuokraus

Sinä aamuna kun päädyin omille polttareilleni ja mm. aurajokeen, hoidin myös ensimmäisen lyhytaikaisen vuokraukseni. Sain ulkopaikkakunnalla sijaitsevasta asunnostani kalustettuna viikosta noin 2/3 kuukauden vuokran. Kaikki hoitui varsin sutjakkaasti etänä, kiitos hyvien kontaktien. Verkostoilla on väliä ja kyseinen kokemus on jäänyt mieleeni.

Vuokrailmoituksen on hyvä olla kattava, mutta luova. Jos olisin markkinoinut vain väh 1v määräaikaisuutta tai muutoin pidempiaikaista sopimusta olisi tämäkin kortti jäänyt kääntämättä. Ja JOS olisin jättänyt mainitsematta mahdollisuuden kalustettuna vuokraamiseen olisi keikka jäänyt sivu suun.


Käytännössä näin voi välttää tyhjän kuukauden.


Verkostot pysyvät vireillä.


Tämä voi mahdollistaa jopa yli 100% vuokrausasteen.


Tämä voi myös mahdollistaa tyhjien kuukausien välttämisen JA uudelleen markkinalle tulon kesäsesonkiin.


Vaikka työmäärä on isompi niin vuokralaiskontaktit ja asiakas- ja asukaskokemukset ovat arvokkaita. Ne voivat poikia hyviä verkostoja niin tuleviin yhteistyötahoihin kuin vuokralaispotentiaaliin.


Tänä keväänä päädyinkin vuokraamaan ensin muutamaksi kuukaudeksi yhden autopaikan. Kyseisen hankinnan tein myös tämän vuoden puolella ja paikan vuokraamalla ensin lyhytaikaisesti vältin autopaikankin osalta tyhjän kuukauden. Kyseinen vuokralainen löysi myös uuden vuokralaisen jatkajakseen. Homma hoitui siis varsin kätevästi.


Samoin yksiössäni vaihtui keväällä vuokralainen. Valikoidulla vuokralaisella oli mahdollinen asunnon tarpeen loppuminen kesän lopulla, mutta samalla jatko-optio pidemmälle tarpeelle. Kesän lopun uudelleen tarkastelu sopi itselleni mainiosti:

  1. Sain vuokrattua asunnon ilman tyhjiä kuukausia vähän yleensä hiljaisempana ajankohtana keväällä. 
  2. Uudelleen tarkastelun ajankohta mahdollisti sesongin hyödyntämisen.
  3. Onnistunut vuokrasuhde mahdollistaa aina myös tulevan potentiaalisen jatkajan löytymisen ilman suurempaa omaa vaivaa. Asiaa kannattaa yksinkertaisesti vain vaikka kysyä, itse ehkä motivoin vähän sitäkin enemmän.


Lyhytvuokrauksen ei aina tarvitse olla Airbnb liitännäistä taikka vain päivää paria taikka viikonloppua. Sitä voi hyödyntää monella tavalla. Ja vaikka muistan jossain kirjoituksessani maininneeni Airbnb isännöinnin kokeiluhalusta, niin sitä en ole vielä saanut aikaiseksi. Palvelua olen itse käyttänyt useasti ja kokemukset ovat vain positiivisia.


Fun Fact: keväinen vajaan 6kk vuokralaisen ansiosta kyseisen asunnon vuokrausaste nousi yli 100% (tähän mennessä). Syy: uusi vuokralainen pääsi jo vähän ajoissa muuttamaan asuntoon ja maksoi myös niistä päivistä vuokraa.


Kettu kuittaa ja palaa työmaalle.


tiistai 10. elokuuta 2021

Uutta EXIT hahmottelua

Rento asento ja laiturin nokkaan. Tai helteiden jälkeen ennemmin perinteisemmästä Suomen kesästä nauttien kuunnellen sateen ropinaa ja katsellen merelle. Lukien vaikka (Santorini) kirjaa, matkusteluista jälleen haaveillen. Tämä toimii niin itselleni kuin vahvana suosituksena lukijakunnalle.


Viimeisestä exitistä onkin jo aikaa yli puoli vuotta, joten on varsin otollinen aika suunnata ajatukset seuraaviin sotasuunnitelmiin: 2kpl sijoitusasuntoa on mitä luultavimmin tuloillaan elinkaarensa päähän:

- Sijoitustalo: hankittiin pääasiallisesti arvonluontikoronaevakkosalienergiaremonttiflippikohteeksi. Tosin ajatuksia myös kohteen vuokraamisesta pyörittelin alusta alkaen. Kohde kulkee koodinimellä Tönö (Tönöstä kertovaan aiempaan blogijulkaisuun TÄSTÄ). Tönön tarkempaa kuvallista seurantaa voi harjoittaa myös seuraamalla IG tiliä: diy_lord

- ”Uudiskohteeni” eli ceissi nro 3 (kohteesta aiemmin TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ): tämä kohde oli alunperinkin tutustumista uuteen alueeseen, silloin tulevaan opiskelukaupunkiini. Opintojen kestokin oli sopivasti 2v, joten myyntivoittoverovapauskin ehti sopivasti täyttymään. Veroriskihän kohteessa on yhä olemassa ja suhteellisen suuri: 30 000e. Taloyhtiölainojen verokohtelulla on siihen suuri vaikutus sekä myyntivoittoverovapaudella.

Lopullisen tilanteen näkee vasta, kun kohteen tai kohteet myy. Eli mitä viivan alle lopulta siis jää. Aika näyttää. ”Uudiskohteen” osalta nettovuokratuotto (verot siis huomidoiden) yltää yli 5%, täten exitillä ei ole kiire. Verohyötymahdollisuus kuitenkin on kannattavaa käyttää. Muutoksista kun ei koskaan tiedä tarpeeksi ajoissa. Täten exit suunnitelma on ajankohtainen oletettavasti noin 2-3 vuoden kuluessa.

Koodinimi tönön osalta aikataulutavoitteeni oli alunperin 6kk, olin ylioptimistinen vaikka pyrin jopa alittamaan sen. Kohteen energiatehokkuutta jokatapauksessa tehtävillä toimilla oli mahdollisuus parantaa merkittävästi, joten remonttiin oli saatavilla huomattava energiarempan avustus. Tiedän kohteen olleen alunperinkin varsinainen uhka ja mahdollisuus. Tiedän myös että en pitänyt aikataulutavoitetta ehkä alunpitäenkään realistisena, asioilla kun on tapana tapahtua samaan aikaan, kuten tässäkin on päässyt käymään. Varasuunnitelmana olisi kohde myös varsin toimiva kassavirtatuotto mielessä nettovuokratuoton ollessa noin 5% luokkaa. Tuottoprosentin sijaan pidän arvossaan myös itse volyymia, eli euroja.

Exitsuunnitelman loppupään tavoite on allokoida vapautuvat varat vapaa-aikaan ja mahdollisen yritystoiminnan aloittamiseen. Kuten mediassakin on käynyt ilmi: taloyhtiölainat kun ovat puoli-ilmaista yritysrahoitusta, joten pitäähän sitä itsekin alkaa hyödyntää, omia vastuitaan yrityksen kautta rajoittaen. Pidän silti järkevänä harjoittaa asuntosijoittamista niin henkilötunnuksen kuin yrityksenkin (y-tunnuksen) kautta. Tietynlaiset kohteet on helpompi ostaa ja omistaa oman nimen kautta (tästäkin aiheesta varmasti myöhemmin lisää).

Asuntosijoittamista yrityksen kautta olenkin jo tovin pyöritellyt ja selvitellyt sen toimivuutta. Aiheesta alkaakin olemaan jo varsin kattavasti keskustelua ja kirjoituksia, mutta todellista käänteen tekevää julkaisua en ole vielä nähnyt. Kovin usein vaikuttaa siltä ettei pelkästään asuntosijoittaminen ole valtavirtaistunut vaan on muodikasta tehdä sitä suurilla tavoitteilla yrityksen kautta, kuitenkaan ilman alkupään suunnitelmia. Mieluummin puuhastelua henkilötunnuksen alla kuin soitellen sotaan yritystä kasaamalla väkisin asuntosijoitustoiminnan ympärille taikka kasvattamiseksi.

Erityisesti tönö on lähiaikoina liipasimella ja aika näyttää toteutuuko EXIT. Toisekseen EXITin toteutuessa aika näyttää, että eteneekö yrityssuunnitelmat. Raha kuitenkin pitää saada takaisin tekemään töitä. Tuottamaan siis lisää rahaa. Jotakin ehkä olen jo oppinut. Ja vaikka tuotot jäisivätkin köyhiksi niin olen jälleen kokemuksen rikkaampi ja varsinainen energia-asioiden ja energia-avustusten asiantuntija. Paljon on vielä opittavaakin.

Tämä on ehkä jälleen jonkinlaista suunnittelun suunnittelua ja jopa haaveilua, mutta kaikkeen on hyvä varautua. Välillä voi olla hyvä, että on pyöritellyt flippikohteen vuokralle jättämistä (vaikka alkuun vain bäkuppina) ja toisaalta lypsyvuokrakohteen myymistä heti kasvojenkohotuksen jälkeen hyvään hintaan.

Jos on varautunut johonkin on nopeampi reagoimaan, jos on nopeampi regoimaan voi päästä unelmadiileihin. Kun pääsee unelmadiileihin ei tiedä mitä tapahtuu ja vain taivas voi olla rajana.

Alussa mainitsemaani aiempaan EXIT hankkeeseen pääset tutustumaan TÄSTÄ. Kyseessä on kiistatta kattavin, laajin ja tarkin sijoitusasunnon täyttä elinkaarta ja EXIT matkaa koskeva julkaisu. Olen tehnyt aiheesta kattavaa googlettelevaa ja erilaisiin lähteisiin ja julkaisuihin liittyvää tutkimusta useamman sadan tunnin edestä.

Kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.