keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Putkiremontti ja asbesti

Ensimmäinen työmaakokous putkiremontin osalta takanapäin ja ristiriitaisin tuntein homma jatkuu. Pahimmillaan näyttää siltä, että asbestista ja kallion päälle tehdyistä rakennuksista koituu ongelmia ja noin 100-150te lisäkustannukset. Joten ei, kallion päälle perustetut tönöt eivät ole pelkkää plussaa. Ahtaita paikkoja putkille, salaojille jne. Joten ei tosiaan pelkkää plussaa jollei halua aloittaa louhintatöitä.

Hankesuunnittelun yhteydessä tuli kartoitettua pari kolme alkuperäistä kylpyhuonetta, joista ei löytynyt asbestia. Tieto oli helpotus, mutta yritin varautua myös siihen, että tuo ei liene koko totuus. Näin ei myöskään ollut ja remontin aloituksen yhteydessä otetuista näytteistä alkuperäisistä kylppäreistä toki löytyi asbestia. Testaaminen maksaa ja oikeastaan millään testaamisella ei voida täysin varmistua asbestittomuudesta, varsinkaan kun sitä kerran on löydetty. Uusittu kph on voitu tehdä vanhan päälle suoraan, laasteja jne asbestipitoisuusriskillisiä aineita ei välttämättä ole kaikkia saatu poistettua.

Eli uusi asbestilaki luo hyvää turvaa, että asbesti poistetaan oikein, ilman että sitä jää minnekkään. Ennen kaikkea työntekijöille hyvä asia, mutta on se hyvä myös asukkaille. Toisaalta, kun testauksia sattumanvaraisesti otetaan niin testaus- ja purkufirmat saavat aivan liikaa valtaa ja helposti lisätöitä. Toisaalta näyttää myös siltä, että jo putkiremontin suunnitteluvaiheessa asbestikartoitukset tehdään niin kattavasti ja laajalla otannalla, että on ainakin lähes 100% selvyys tarvitaanko asbestipurkua ja kuinka paljon.

Jos purkutyöt tehdään asbestipurkuna, voitaneen sanoa, että asbestista ollaan päästy eroon melekosen varmasti. Toisaalta satunnaistesteillä voidaan välttyä asbestipurun tuomista mahdollisista lisäkuluista ja aikataulujen pitenemisistä. Toki satunnaistestit eivät ole 100% varmoja ja niihin lähes poikkeuksetta liittyy kommentti enemmän tai vähemmän "tarpeellisista" lisänäytteistä. Toisaalta lisätyön nälässä toivon, että kommentit pakottavista lisänäytteistä jäävät ammattitaidon ja osaamisen taa.

Tulkinnanvaraa aivan varmasti löytyy hyvinkin vaihtelevasti. Ymmärrän että kyseessä on työntekijöiden ja asukkaiden terveys. Samalla toki korostuvat näytteenottajien ammattitaito, nälkä lisätöille, vastuut tai niiden puute ja erilaiset yhteistyökuviot. Tällä hetkellä suunta on samaa luokkaa kuin mediassakin paljon huomiota saaneissa kuntokartoituksissa ja energiatodistuksissa. Käytännöt ovat kirjavia, tulkinnat vähintään yhtä kirjavia ja valvonta on mitä on (jos on).

Katsotaan mikä on lopputulema ja palataan putkiremontin astiaan taas, kun päivitettävää (tai päiviteltävää) löytyy. 

Asbestinpölyinen kettu kuittaa ja pidättää hengitystään.

4 kommenttia:

  1. Asbestilaki minunkin mielestäni tuo hyvää turvaa, kun asbesti poistetaan oikein. Meillä on tulossa keittiöremontti. Asbestikartoitus tehdään ennen kuin päästään remontoimaan. https://www.asbesta.net/asbestikartoitus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen, ihan mennyt kommentti ohi, kiitos kuitenkin kommentista. Asbestilaki tuo kieltämättä hyvää turvaa ja melkein remontti kuin remontti niin kartoitus kannattaa. Löytyikö asbestiä ja paljonko nuo näytteet maksoivat?

      Poista
  2. Kiitos tästä. Tuttavalla asbestipurku edessä. Olivat tehneet kartoituksen vanhaan taloon missä ei nykylaki vielä pätenyt. Hyvä vinkki että tekisi satunnaiskartoituksia. Toisella tuttavalla myös vanhempi talo, joten täytyykin vinkata tuosta.
    https://www.talopurku.fi/asbestityot

    VastaaPoista
  3. Tuo asbesti on semmoinen jonka kanssa saa kyllä olla tarkka. Meillä vanha talo, ollaan remonttia mietitty mutta tuo asbesti pitäisi ensin tarkistaa, ettei sitä löydy.

    VastaaPoista