maanantai 3. kesäkuuta 2019

Verot, asumistulo, pääomatuloverotus

Asumistulo tai omistusasumisen verottomuus tai miksi sitä kulloinkin kutsutaan nousee aika ajoin pintaan, herättää keskustelua ja tunteita. Myös itse on täten hauska ottaa aihepiiri pohdittavaksi. On erilaisia tahoja jotka aina kokevat mielipahaa, vääryyttä tai tuntevat itsensä kaltoin kohdelluiksi tai vaativat jonkinlaista tasapuolisuutta. Verotus yleisesti tuntuu nyt uuden hallitusohjelman yhteydessä hyvinkin ajankohtaiselta. 

- Tuleeko vuokranantajalle yllätyksenä, että vuokratulosta tulee maksaa veroa? God I hope not, itselleni ei ainakaan. Siihen ei voi vaikuttaa... Vai voiko sittenkin? Verovähennyksiä voi tehdä, niitä voi jopa ennalta suunnitella. Verosuunnittelu on sallittua, jopa suotavaa, myös vuokranantajalle. Veroriski on kuitenkin aina olemassa ja otettava huomioon. Ei en tarkoita, että tulisi harjoittaa harmaata taloutta, vaan lähinnä sitä että muutoksia saattaa matkan varrella tulla (kuten yhtiölainojen vähennyskortti tällä hetkellä).

- Tuleeko palkansaajalle yllätyksenä, että hänen tuloistaan tarvitsee maksaa veroja? En usko, mutta moni kokee suorastaan huutavaa vääryyttä verojen suuruudesta. Toisaalta jollei tienaa niin ei tarvitse maksaa veroja.

Itsekin maksan omat veroni suunnilleen mukisematta. Ehkä pienellä murinalla, mutta sen suuremmin kirkoilla ja kylillä, eli nykyään somessa, huutelematta. Kyllä se kirpaisee, mutta kyllä sille saa vastinettakin, ehkä. Moni käyttänee kouluja, terveydenhuoltoa, valtion teitä,  kirjastoja... Lista on pitkä. Tiedän myös, että mitä ilmeisimmin valtion järjestelmän tukemana en koskaan pääse eläkkeellekään. Silti maksan veroja, eläkemaksuja ja ties mitä.

On totta että tukijärjestelmissä ja veroissa lienee paljon korjailtavaa ja käsittääkseni näitä korjauksia alati pyritään tekemään. Huutelu pitkin kaikkia maita ja mantuja ilman mitään rakentavaa ideaa tuntuu vain jotenkin samalta kuin vappusatasen pyytäminen nykyiseltä hallitukselta. Onneksi on myös paljon tahoja, jotka tekevät sitä taustatyötä, että tutkivat tilastoja, miten mitkäkin muutokset ovat historiallisesti vaikuttaneet. Selkeästi pyritään näkemään sen maagisen kristallipallon sumuisiin syövereihin myös tulevaisuuden osalta, mutta ne ovat aina vain laskelmoituja arvauksia.

Jos pääomatuloverotus nousee niin samoin nousee tuottovaateiden mukana mitä ilmeisimmin vuokrat. Jos vuokratuloista maksettava vero (30% pääomatulovero) poistuisi, laskisivatko vuokrat? Epäilen, hintatasoon on jo totuttu, vuokralaisten maksukyvykkyys riittää. Asuntosijoittaminen mitä luultavimmin kasvattaisi suosiotaan, koska olisi paremmassa veroasemassa muuhun sijoittamiseen ja muihin tuloihin nähden. Tämä saattaisi jopa nostaa asuntojen hintoja (ja vuokria) entisestään, ainakin lyhyellä aikavälillä kunnes tilanne jälleen tasottuisi. Onhan noita ALV verokokeiluja ja muitakin ollut, eikä ne ole tainneet olla mitä suurimpia menestystarinoita. 

Asuntotulon verolle laittaminen on kuitenkin itseni kaltaiselle, ikuiselle omistusasujalle, jos jonkinlainen painajainen. En ymmärrä logiikkaa miten sitä voisi verottaa, ainakaan järkevästi. Miten määritellään asuntotulo? Eikö tällöin asuntotulo syntyisi myös niille, joilla on ikuisuuden vanha vuokrasopimus ja tällöin saadaan "törkeää" asuntotuloa halvennetun vuokran muodossa. Toisekseen, miten se todellinen markkinavuokra määräytyisi (paikkakuntakohtaisesti?). Aivan varmasti siinäkin tulisi olemaan porsaanreikiä joka suuntaan. Vero- ja tukiviidakko lienee loputon suo, joka ehkä pyrkii olemaan tasapuolinen, mutta se on hyvin hankala, jollei mahdoton tehtävä. Verotuksen osalta on myös harvinaisen ajankohtaista seurata politiikkaa, verolinjauksia hienosäädellään eikä kukaan tunnu tällä hetkellä tietävän mikä on lopullinen suunta. 

Historia opettaa, mutta se auttaa lähinnä tekemään valistuneita arvauksia tulevasta. Näin se on aina ollut ja tulee luultavasti aina olemaan. Mielelläni minä itsekin lakkaisin maksamasta veroja. Joutuisinko kuitenkin luopumaan samalla jostain? Luultavasti... Olisiko maailmassa kaikki paremmin ilman veroja? Ehkä... Hitosti erilainen maailma ainakin olisi.

Verokettu kuittaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti