keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Vuokranantajan tyämaa

Tämänkertainen blogi sai innostuksensa alkuvuoden ensimmäisistä blogijulkaisuistani (linkki julkaisuun TÄSSÄ). Spinoffi hyppää vuokranantajan tyämaahan ja siihen faktaan: ettei se #asuntosijoittaminen ole aina kevyttä puuhastelua tai tee miljonääriksi päivässä.



Jos asuntosijoittajan on hyvä laittaa kroppaa kehiin ja hypätä suoraan tulilinjalle, niin on aina myös hyvä muistaa ettei jäädä tuleen makaamaan. Vastoinkäymiset ja työläät koettelemukset saattavat välillä lannistaa tai jopa lamaannuttaa, mutta niistä täytyy vain osata ammentaa oppia. Pessimisti ei pety ja kyllä se aurinko risukasaankin aina välillä paistaa. Ne ovat tyypillisiä suomalaisia sanontoja, mutta samalla myös vähän lohduttavia. Usein asuntosijoittaja tekee paljon itse ja olenhan itsekin varsin DIY vuokranantaja. Paljon voi kuitenkin ulkoistaa ja täten vapauttaa aikaa muualle. Itse tekeminen, varsinkin alkuun, auttaa kuitenkin paremmin hahmottamaan ja ymmärtämään kokonaisuutta. Se kuitenkin sitoo varsin paljon aikaa ja täten rahaa, vaikka monelle se voi olla miellyttävää harrastelua ja toisekseen nimenomaan keino säästää rahaa.


Asuntosijoittaminen on usein varsin touhukasta ja työlästä puuhaa. DIY tekijälle se on sitä sitäkin enemmän, kädet ovat usein savessa, maalissa ja välillä vähän veressä ja känsillä. Enkä tarkoita pelkästään fyysistä puolta vaan myös psyykkistä peliä mm. tarjousneuvotteluissa tai vuokralaisvalinnassa. Tai sitten niitä tukkeutuneita vessanpönttöjä tai rikkoutuneita ikkunoita. Tenants, trash ja toilets on aika osuva, ei noiden hoitaminen ripeästi, fiksusti, tehokkaasti ja asiakaspalveluhenkeä puhkuen kaikilta luonnistu. Aikaa ja vaivaa palaa. Passiivinen sijoittaminen loistaa poissaolollaan. Mihin jäivät ne helpot eurot? Kyllähän niitäkin tulee kuukausina, kun ei tapahdu mitään. Pääsääntöisesti asiat rullaavat kuin itsestään ja tikkua ei välttämättä tarvitse kovinkaan paljoa laittaa ristiin. On kuitenkin hyvä muistaa ja varautua: asioilla kun on tapana tapahtua kaikki kerralla.


Peliin kannattaa keskittyä, jotta välttyy joutumasta itse uutisiin pääseviin kauhutarinoihin. Mielellään niihin miljonääritarinoihin haluaisi toki. Ääripäät kun tuntuvat olevan sitä nykyajan median klikkiotsikointia:


                                                Kauhutarina tai Helposti miljonääriksi.


Yleensä totuus lienee melkolailla tarua tylsempää. Kyllä vuokranantajan matkalle mahtuu yhtä sun toista kokemusta, joista omaankin tarinaani tutustumalla voi oppia vaikka ja mitä. Kaikkea ei myöskään aina tarvitse tehdä itse vaikka se ehkä hyvin opettaakin.


On olemassa sanonta, jonka alkuosaa käytetään varsin usein unohtaen vahingossa tai tarkoituksella tärkeä kokonaisuus:


”a jack of all trades is a master of none, but oftentimes better than a master of one”


Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti