sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Roskasäkkejä, mappeja vai pilveen

Kukin vuokranantaja tallaa tavallaan, toiset säilövät kuittinsa roskapusseihin, toiset kansioihin ja toiset pilviin. Joillain niitä ei liene ollenkaan... Itselleni ainakin riittää pilvi ja bäkup kovalevy. Jokavuotinen vuokranantajan suurin urakka (ainakin itselläni) eli veroilmoituksen tekeminen on käsillä. Jälleen vuodatetaan verta, hikeä ja kyyneliä kun täytellään pääomatulot, vuokrasuhteet ja kaikki mahdollinen minkä vaan keksii ja voi perustellen vähentää.

Miksi se olisi suurin urakka johtuu ihan siitä faktasta, että normaalisti tarkoitushan on, että vuokralaiset elävät omaa elämäänsä ja minä, vuokranantaja, omaani. Homma sujuu moitteetta ja vaivaa ei tarvitse juurikaan vuokrasuhteiden aikana nähdä. Vuokralaisten vaihdoksia, remontteja jne. pidän sen verran harvinaisina (toivottavasti) ettei niistä ole ainakaan vuosittaista vaivaa.

Onneksi en ole koskaan ryhtynyt omia kuittejani keräilemään mappeihin tai roksapusseihin. Itselleni riittävät Google Drive ja älypuhelimen kamera harvinaisen hyvin. Toki kirjanpito täytyy aina tarkistaa ja syöttää verottajalle, josta sitten syntyykin se suurin vaiva. Laskeskelin, että noin minuutti pari kuitin kuvaamisessa ja syöttämisessä ja koodaamisessa tuhraantuu aikaa. Parin viikon sisällä lienen taas viisaampi, että kauanko veroilmoitukseen ennakkotöineen, selvittelyineen ja tsekkauksineen meni aikaa.  

Kettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti