sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Vuokranantajan ajatusmaailma, one piece of mind please

Katsotaampa ajatusmaailmani ja talousajatteluni konepellin alle vähän tarkemmin. Laitetaan kuitenkin heti tähän alkuun linkki otsikon viittaamaan aivan maagiseen Iron Maidenin - Piece of mind albumiin (tässä, olkaa hyvät).

Käyn mieluummin läpi pyöristeltyjä lukuja taikka prosentteja, jolloin toiminnastani saa realistisemman kuvan ja toisekseen en vaikuta liian suuruudenhullulta. Asuntosijoittajalla lähes poikkeuksetta velkaa on - ainakin oman pääoman tuottoa sillä saa doupattua. En kuitenkaan uhoa miljoonien velkataakoillani, koska tiedän sen olevan aidon oikeasti myös taakka. Se on riski, jonka riskienhallinta vaatii työtä, aikaa ja vaivaa taakseen. Toisekseen, onneksi itselläni ei ole velkaa lähellekkään miljoonaa euroa. Toiminnan ja samalla velkataakan kasvaessa tulee olla harvinaisen hyvin perillä maksukyvystä (aiheesta lisää täältä) ja vakuuksista (aiheesta lisää täältä).

Harva aloitteleva asuntosijoittaja pääsee nopeasti kuusi, saati seitsennumeroisiin velkalukuihin, ja hyvä niin. Suuruusluokan kasvaessa kasvavat tuottojen myötä myös riskit. Uutisointi asuntosijoitusmarkkinoilla on hyvin kansantajuista, välillä jopa liiallisen yksinkertaistettua. Valitettavasti uutisointi painottuu myös ääripäihin: on niitä jotka tekevät 6 numeroista tuottoa toiminnallaan ja niitä, jotka häviävät kaiken eivätkä jatka toimintaansa enää ikinä. Monet kuviot muuttuvat toiminnan ammattimaistuessa, samoin on asuntosijoittamisessa. Asuntosijoitusimperiumi (korttitalo) tulee suojata, jotta se pysyy pystyssä pienemmissä ja suuremmissa myrskyissä. 

Maailman ympäri 80 päivässä, mutta miljonääriksi ei tarvitse tavoitella samaa aikataulua. Maltti on valttia, mutta erilaisten tilaisuuksien tullessa myös nopeudesta on hyötyä. Olen itsekin aloittanut asuntosijoittamisen harvinaisen nuorella iällä, omilla rahoillani ja ilman ulkopuolisten tai sukulaisten rahoja/vakuuksia. Apua olen todellakin saanut, mutta en taloudellisesti.  Ei sitä maailman ympärikään ole kiva yksin reissata. Matkassani on ollut mukana monta auttajaa, mutta toivoakseni olen usein myös auttanut takaisin. Asuntoihin tai asumiseen ja asuntosijoittamiseen tai sijoittamiseen liittyvää keskustelua käyn enemmän kuin mielelläni. Etsin vastauksia omiin kysymyksiini, mutta vastailen enemmän kuin mieluusti myös muiden kysymyksiin.

Alkuun tienasin touhullani joitain kymppejä, koska pankkikin haluaa, että lainoja lyhennetään. Jos totta puhutaan tein alkuun tappiota, koska ensimmäinen sijoitusasuntoni oli varsinainen läävä ja remontoin sen ensimmäisen vuokrasuhteen alettua. Tällöin toimintani oli vielä miinusmerkkistä, koska remontointi maksaa, eikä remontin keskellä voi periä täyttä vuokraa. Toisen kohteen löytyessä päästiin jo kolminumeroisiin tuottoihin, mutta pankki tuli yhä vahvemmin kuvioihin, joten yhä iso osa meni lainojen lyhennyksiin. Valitettavan usein asuntosijoittamiseen tarvitaan pankkia. Toki lainan lyhennyksetkin ovat tuottoa omaan taskuun, siitä seuraa mahdollisesti velattomia sijoitusasuntoja. 

KuvaNykyään toimintani on jo paljon suunnitelmallisempaa, (jopa liiallisesti) harkitumpaa ja hallitumpaa. Pääsen ehkä jopa nelinumeroisiin tuottoihin, jopa lainanlyhennykset huomioiden. Ymmärrän verotusta ja verovähennysmahdollisuuksia paljon paremmin. Jotenkin tuntuu että epätyypillisesti ymmärrän jopa, että tuotoista tulee maksaa veroja. En niitä minäkään mielelläni maksa, mutta tuotto on aina tuottoa, vaikka verottaja haluaisikin omansa kaikkien (ja HUOM kaikkien!) vähennysten jälkeen.

Asuntosijoittaminen on liiketoimintaa, kovin yleisesti tavoitellaan tuottoa ja voittoa. Joten onko ihme, että toiminnan kasvaessa rahoittaja tulkitsee asuntosijoittajaa eri tavoin. Toimintaa syynätään aivan eri tavalla, sitä verrataan jopa yritystoimintaan. Samaa tekee verottaja. Ajatuksissani on, että mikäli tulen jollakin aikavälillä siirtämään asuntosijoitustoimintaani yritysmuotoon, aloitan siitä aivan oman blogisarjan. Kattavan selvitystyön ja aiheeseen tutustumisen olenkin jo aloittanut. Henkilösijoittajasta siirtyminen yrityksen kautta pyörittämään asuntosijoittamista tai kokonaisvaltaisempaa sijoittamista ei todellakaan ole aivan yksinkertainen ja yksiselitteinen kikka. Netti on täynnä erilaisia aiheeseen liittyviä julkaisuja ja olen itsekin niihin yrittänyt mahdollisimman kattavasti tutustua.

Uskon oman toimintani muuttuvan radikaalisti tulevaisuudessa. Koska? Sitä en vielä tiedä. Jotain suunnitelman tynkää olen päässäni pyöritellyt jo jonkin aikaa ja olenhan julkaissut jo blogissanikin lypsylehmien lihoiksi laittamista. Jälleen kerran, aika näyttää. Yksi erittäin varteenotettava pykälä on rakentaa imperiumiani jatkossa yritystoiminnan kautta.

Kettu kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti