sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Case kimppakämpän vuokraus

And challenge accepted. Tuo oli ensimmäinen ajatus, kun tutut vuokralaiset alkoivat ehtymään vuokralla olleesta kimppakämpästäni. Juuri ennen kesäsensonkia kimppakämppäni vapautui puolitutuilta vuokralaisilta. Uusia ei ollut suoralta kädeltä heti tiedossa, eikä niitä lopulta omista verkostoistakaan löytynyt.

Kimppa-asuminen ei ole kuollut. Hiljentynyt ehkä vähän, mutta kyllä valinnanvaraakin vielä löytyy. On totta, että omalla kohdallani panostin markkinoilla pariskuntiin ja pieniin perheisiin, jotta saavuttaisin potentiaalisesti mahdollisimman pitkän vuokrasuhteen. Tottakai vastaanotin myös paljon kaveruksien ja itseasiassa sisaruksien viestejä. Kaikkiin ”vuokrataan asunto” ilmoituksiin vastailevat myös ne ei niin luottamusta herättävät hakijat. Mutta priimaluokan hakijoitakin löytyy, toki myös niitä, jotka pyrkivät tinkimään vuokraehdoissa (kuten vuokra-aika minimeissä ja sopimusmalleissa). 

Laitoin ilmoituksen vireille aikalailla korkeimpaan sesonkiin, eli kesä-heinäkuun vaihteessa. Hain ja lähestyin ”haetaan asuntoa” ilmoituksia ja sain melko paljon kyselyitä sähköpostiin suoraan Tori.fi kautta. Toteutin vuokrailmoitusten vyörytystaktiikan (aiheesta ja taktiikasta lisää täältä) noin 60% tehoilla, joka ehkä näkyi tuloksissa. Aloitin perinteikkäästi Tori.fi ilmoituksella, jatkoin fb palstalle ja omalle seinälleni. 

En kuitenkaan ollut tarpeeksi määrätietoinen ja viivyttelyni taktikoinnin puutteen lisäksi osittain varmasti kostautui. Vyörytystaktiikka tulee suunnitella mahdollisimman toimivaksi ja soljuvaksi. Kukin kanava tulee erikseen, boostaten toinen toisiaan ja myös julkaisuajankohdilla on merkitystä. On suurta merkitystä julkaiseeko aamulla, illalla taikka yöllä tai sunnuntaina vai tiistaina.

Haluan olla, en vain #hyvävuokranantaja, vaan #parasvuokranantaja. Tämä näkyy vuokralaiskandidaattien lähestymisessä: pyrin auttamaan ja autankin pyyteettömästi uusille paikkakunnille muuttavia. Tottakai kyse on omista näkemyksistäni ja myyn ”itseäni” ja kohdettani potentiaalisimmille vuokralaisille. Voin siis vain väittää olevani puolueeton. Kukin vuokralaisehdokas voi itse tuomita tuonko paikallis-, taloyhtiötuntemuksellani ja molemminpuolisella keskustelualttiudella lisäarvoa. Ensimmäistä kertaa omaan kotiin vuokralle muuttavia haluan auttaa siinäkin mielessä, että vältytään matkan varrelta suurimmilta yllätyksiltä taikka pettymyksiltä. Pyrin aina aktiiviseen keskusteluyhteyteen, joka toimii molempiin suuntiin. Näin vuokralaisesta ja asunnosta voi pitää parhaiten hyvää huolta.

Lopullinen vuokranantajan (taikka oikeammin: asunnon valinta) jää vuokralaiselle. Tässä väittäisin itselläni olevan vielä hitusen parannettavaa. Tälläkin kertaa parit potentiaalisimmat vuokralaiset päätyivät eri asuntoon, koska annoin liikaa siimaa, enkä painosta tekemään valintaa liian äkkipikaisesti. Uskon muiden toimivan toisin. Toisaalta ymmärrän, että asunnon hankinnan (niin vuokra tai omistus) yhteydessä ollaan suurien asioiden äärellä, joten varovaisuus on luonnollista ja jopa suotavaa. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Aika tarkalleen kuukaudessa sain vuokrattua kimppakämppäkohteeni. Hakijoita tuntuu riittävän vaikka ei aivan yhtälailla jonoksi asti kuin esim. yksiöiden kanssa. Hakijoiden valinnassa tulee kuitenkin käyttää enemmän aikaa ja vaivaa. Viimeiset neljä vuokralaista olen saanut lähestymällä itse vuokralaiskandidaatteja. Tähän mennessä tulokset näyttävät hyviltä, mutta vain aika näyttää miten jatkossa käy.

Tinkimistäkin on havaittavissa, vaikka sikaa säkissä ottavia tuntuu olevan myös kimppäkämpissä. Kuumimpaan sesonkiin ymmärrän, että uusille paikkakunnille muuttavien on pakko löytää asunto ja erityisesti yksiöiden havittelijoiden on pakko vain lukita kohteensa vaikka näkemättä. En kuitenkaan pidä tätä edes omasta puolestani suotavana, koska pidän usein myös vuokralaisten oikeuksista ja hyvinvoinnista huolta. On kaikkien etu, että asunto vastaa odotuksia.

Monipuoliset asumismahdollisuudet tukevat erityisesti opiskelijapainotteisten kaupunkien vuokralaisten tilannetta, erityisesti sesonkiaikoina. Ymmärrän miksi yksin asuminen ja täten yksiöt kiinnostavat huomattavasti eniten. Halutaan omaa rauhaa ja se oma koti, jota ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. Ymmärrän kuitenkin omasta kokemuksesta myös kimppa-asumisen mahdollisuudet. Hyvän tutun kanssa kimppakämppä voi toimia todella hyvin, tilaa ja omaa rauhaa riittää molemmille/kaikille ja samalla voi säästää jopa satasia kuussa.

Vuokranantaja kiittää ja kuittaa.

keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Who we want to be?


Choices and decisions define us. I have had a little pickle in front of me for a while. I have had a great chance to build up wealth quite nicely and quite easily. Investing is great and being a landlord is great. But still when one invests there always should be some sort of a plan:


- what?
- why?
- how?
- when?
- how long?
- risks?
...

The list could probably go on forever here. But if one does not have a plan then at least one should have a reason. It really doesn't matter is it to save up money to travel around the globe or to buy a glorious house or just to build up wealth... Or pretty much anything... There are and there will always be situations where you need to make "the tough decisions" and make up your mind whether you use your investments or not.


My toughest decision so far, considering my investments, came around the corner just lately. I decided to sell my 2nd real estate investment purchase. What pushed me over the edge was when my so far best tenant informed me that she is moving. I have had a little itch to sell the apartment for a while now and that situation was the break point. It was not so hard to find a new tenant, so I did not sell the apartment eventually. I did list it though. And yes the asking price was quite high too. Now I do have another pickle to chew on and I am still about to sell one or two of my real estate investments.

I have tried to reason this decision with rational explanations like:
 - I can make loads of profit (and pay loads of taxes)
 - I can make my life a little easier (moneywise because of the profit and personal effort-wise because one less apartment to manage)

One main REASON I want to remind myself of, is that also I want to live, really live, and enjoy life. Investing, in my opinion, always should have some sort of a reason and mine is to be able to make my own decisions more freely. One should be able to cash out those investments and use it... on... something... whatever? Well yea. You don't want to save for your funeral.


I think this has been financially one of my biggest decisions yet, probably after purchasing my first house, but still. One could have always refinanced? Nah, not always and not this time. Banks would have never appraised the appartment to have so high value AND I did not have sufficient income to buy more real estate or to have more leverage.

One other reason was that my time in my first house was coming to an end and it was time to stack up and prepare to buy another house, I did and do have a plan. You need to know who you are to become the best of you. I want to be able to do things I want. Investing and being a landlord is fun but eventually you might want to cash out an investment.

Over and out.