Case nro 10: ensimmäinen true uudiskohde

Tuli sitä sitten vielä toinenkin hankinta tälle vuodelle. Olkoonkin että asunto valmistuu vasta syksyllä 2026. Eli tällä kertaa hankintalistalla todellinen uudiskohde. Ei kuten aiemmin olen kirjoitellut TÄÄLLÄ, eli melkein kuin uudiskohde. 

Samalla kun tuli katseltua black friday tarjouksia, niin tuli puskaradion kautta vastaan uudestaan myyntiin putkahtanut, eli peruuntunut, uudisyksiö. Meinasin että jos kohde kerran on sijainniltaan ja hinnaltaan mitä mainion, niin mikäjottei. Toisekseen perinteinen lainahana taitaapi olla jo kiinni, joten oli vielä aika hyödyntää tämä taloyhtiölainapuoli. Tehoyksiö suurella parvekkeella kasvukeskuksen naapurista vähän ehkä hirvittää, mutta hinta oli kohdillaan. Tuotot ihan kohdillaan vaikkei uudiskohteilla juuri koskaan ihan kuuhun mennä. Pitäisi kuitenkin olla melko hoito- ja huoltovapaata. Ja myyntihintakin oli kohdillaan, eli sitoo sopivan vähän omaa pääomaa. Onhan taloyhtiölainoissa yhä myös se etunsa ettei kukaan edelleenkään ole kiinnostunut taloudellisesta tilanteesta, joten vaikka perinteisen pankin lainahanat olisivat kiinni, niin uudiskohteet voivat yhä toimia taloyhtiölainalla vivutettuina. Tavallaan ymmärrän taloyhtiölainojen kritiikin, mutta kyllähän ne paljon mahdollistavat.

Vielä on vähän suunnitelmat kesken, että miten 23m2 yksiötä hyödyntää ettei siitä tule asukkaalle sellanen hotellimaisen pieni fiilis. Korkea huonekorkeus ja iso parveke toki helpottavat paljon. Uuden äärellä siis, mutta onhan sen valmistumiseenkin vielä aikas paljon aikaa. Vaikka ja mitä ehtii vielä tapahtua ennen sitä. Onhan se vaikka mahdollista myydä vielä ennen valmistumistaan. Aika näyttää. 

Kohteeseen liittyvä puhelu oli varsin lyhyen ytimekäs: otanko vai jätänkö? Alennus oli jo kohdillaan, joten mitä siinä enää satasista tai tonnista kahdesta vääntämään. Totesin, että mikäjottei ja olinhan sentään kohteen papereihin jo ennalta vähän ehtinyt tutustumaan. Kauppakirjaan tuli vielä maininta että hoitavat ensimmäisen vuokrauksenkin.

Täten 10. kohde on tulilla, tai no hankittu ja rakenteilla. Tälle vuodelle lisäystä näyttää siis tulevan 2 asuntoa. Mielestäni otollista aikaa ostaa, toki pelimerkit on aika käytetty, joten saa nähdä miten salkku tästä jatkossa liikkuu. Ehkä jopa olettaisin, että seuraavaksi myyntiä ja salkun tasapainotusta ja pariin kohteeseen on muutamia hankkeita vireillään. Sopivan passiivista, mutta pitää kuitenkin mielen virkeänä. Ja kuten TÄÄLLÄ olen aiemmin kirjoitellut, niin EI se ovien ja kohteiden lukumäärä, vaan ennemminkin se laiska tehokkuus edellä: mitä pienemmällä vaivalla saa enemmän, sen parempi.

Tästä on hyvä jatkaa.

Kettu kiittää kuittaa ja kumartaa jälleen.

Ei se ovien määrä - Laiska vuokranantaja

Miten tehdä vähemmällä (asuntoja) vähemmän (työtä/panosta)? Eli tuotto panos-suhteen optimointia. Ihminen, tai ainakin minä, on lähtökohtaisesti laiska. Asuntosijoittaminen ei koskaan ole ollut itselleni päämäärä, vaan ennemminkin keino ja mahdollistaja taloudelliselle riippumattomuudelle. En ole koskaan halunnut kasvattaa toimintaaninexponentiaalisesti, vaan hitaasti ja harkiten. En varmasti ole astunut kaikessa lankulle ja asioita voi aina jossitella ja tehdä tulevaisuudessa menneet toisin. Mutta elämme reaalimaailmaa ja tässä ja nyt. En halua kasvattaa portfoliotani kymmenillä asunnoilla. En halua tavoitella sataa saatikka tuhatta asuntoa. En näe siinä mitään järkeä. Näen sen jopa järjenvastaisena: miten tuhat asuntoa tässä ja nyt helpottaisi elämääni/arkeani. 5-10 asuntoakin riittää ja homma rullaa. Siinä samalla voi etsiä niitä timantteja, viilata ja puunata niitä nykyisiä timanttaje vieläkin kiiltävimmiksi.

Ovien määrä ei koskaan ole ollut mikään mittari. Se on vain numero. Eikä numero kerro mitään siitä, paljonko niiden ovien takana on todellista työtä, aikaa, säätöä ja stressiä. Toisaalta se ei edes välttämättä anna oikeaa kuvaa salkun koosta tai kassavirrasta. Olen kuullut tarpeeksi esimerkkejä siitä, miten 20–50 asunnon omistajat ovat päätyneet siihe hamsterinpyörään. Joka viikko joku haluaa jotain, joku irtisanoo, joku soittaa, joku rikkoo, joku ei maksa, joku kyselee, joku jotain. Onko se vapautta? Vai onko se vain uusi työ? Ulkoistaakkin voi, mutta sitä ulkoistamistakin pitää hallinnoida. Vielä enemmän kuuluu niitä jatkuvia rimannostoja: 5 asuntoa > 10 > 100, ja sitten sekään ei riitä? Itsehän kaivan melkein mieluummin aidan ali kuin yritän sen väkisin ylittää. Pääasiassa pyrin kiertämään tai poistamaan aidan kokonaan.

Minulle asuntosijoittaminen on aina ollut pikemminkin tapa ostaa aikaa (end game, koska alkuun se vie enemmän aikaa ja rahaa). En halua ostaa ongelmia tai lisää töitä, siltä useimmiten ei pysty välttymään, mutta työn määrään voi vaikuttaa. Kun puhun optimoinnista (lue: laiskuudesta), tarkoitan yleensä kahta asiaa:

1. vähemmän yksittäisiä kohteita

2. enemmän laatua ja vähemmän säätöä niiden ympärillä.

Laadulla en tarkoita mitään marmorisia kylpyhuoneita tai design-keittiöitä, vaan enemmänkin toimivia ratkaisuja, hyviä vuokralaisia ja ennustettavuutta. Sellaista tylsää, mutta erittäin mukavasti tuottavaa tylsyyttä. Siinä on oma viehätyksensä.

Olen myös huomannut, että mitä vähemmän asuntoja, sitä enemmän aikaa minulla on keskittyä niihin kunnolla. Hioa, kehittää ja parantaa. Etsiä pieniä parannuksia, aiheuttaa pieniä “wow”-kokemuksia vuokralaisille, ja sitä kautta pitää vaihtuvuus matalalla. Se on harrastus, ei pakkopulla. Ja ennen kaikkea – se pysyy mukavana, koska sitä ei ole liikaa. Toisaalta se myös mahdollistaa sen, että voin keskittyä usein ihan johonkin muuhun.

Lisäksi on se yksi, ehkä tärkein asia: elämä ei ole asuntosalkku. Elämä on kaikkea muuta siinä ympärillä. Vapaa-aikaa, perhettä, projekteja, saunomista, itsestään huolehtimista, kirjoittamista, ajattelua, tulevaisuuden suunnittelua. Kaikkea, mikä jää helposti jalkoihin, jos rakentelee liian ison koneiston pyörimään 24/7. Koneisto, jota sitten jonain päivänä yrittää epätoivoisesti ”ulkoistaa”.

Minun tieni on hidas. Harkittu jopa (ainakin niin haluan itselleni uskotella). Eikä lainkaan skaalautuva siinä mielessä, jota jotkut peräänkuuluttavat. Minulle skaalaaminen tarkoittaa enemmän järkeä, ei enemmän asuntoja. Enemmän vapautta, ei enemmän velkaa. Enemmän hallittavuutta, ei enemmän Excelin rivejä.

Ja kyllä – olen laiska vuokranantaja. Olen siitä jopa ylpeä. Laiskuus on aliarvostettu supervoima. Se pakottaa optimoimaan, miettimään, miten asioita voi tehdä vähemmällä työllä, mutta paremmalla lopputuloksella. Laiskuus ajaa siihen, että valitsee kohteita, jotka eivät vie aikaa. Vuokralaisia, jotka kunnioittavat kotiaan. Ratkaisuja, jotka toimivat ilman muistutuksia.

Lopulta kyse ei ole asunnoista. Kyse on elämästä, jonka haluan niiden mahdollistavan. Ja siihen – ainakin omalla kohdallani – riittää paljon vähempi kuin mitä moni uskoo.

Laiskuuden huippu kettu kiittää kuittaa ja kumartaa.