keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

FIREttäminen rennommin - TOP puuhalista

Monelle FI tarkoittaa Financial Independece, josta myös FIREttäminen on saanut alkunsa. Itsensä kehittäminen ja taloudellinen riippumattomuus on monien huulilla. Taloudellinen riippumattomuus ei kuitenkaan ole taloudellista riippumattomuutta (mielestäni) jos se on rankkojen 100 sivuisten tekstien tai ihmeaamuoppaiden lukemista. Välillä on hyvä mennä vähän rennommalla otteella ja laittaa treenin yhteydessä itsensä kehittämis podcästin sijaan hevi sykettä kohottamaan. Toimii myös harvinaisen hyvin DIY vuokranantajan purkutöissä. Hiki pintaan ja leka tai sorkkarauta heilumaan.

Taloudellinen vapaus on ehkä mielestäni osuvampi sanavalinta. Keinoja tämän saavuttamiseksi on useita ja ajattelinkin tämän listaukseni olevan tarkoituksella vähän rennompi katsaus taloudellisen riippumattomuuden ja/itsensä kehittämisen maailmaan. Taloudellisen vapauden on tarkoitus olla hauskaa ja vähän rennompaa, taloudelliset realiteetit kuitenkin muistaen.

Alla listaukseni TOP 5 leffoista, joissa on mukana myös opettavat elementit. Varsinkin näin coronan keskellä rentoa viihdykettä. Opettava ja taloudellisia ahaa elämyksiä voi olla samalla myös viihdyttävä ja hauska. Joten ENJOY:
  1. The Big Short
  2. The Banker
  3. The Wolf Of Wallstreet
  4. 99 Homes
  5. Margin Call
Tämä lista varmasti elää ja historiafriikkinä teki mieli laittaa muutamia muitakin vähän vanhempia mestariteoksia. Mennään nyt kuitenkin tällä.

Välillä vähän rennommin ja viihdearvoa enemmän esille nostaen. Siinä sivussa voi vahingossa oppiakin jotain. Viimeisenä vielä yksi ylitse muiden kirjasuositus. Parasta laatua ja hauskaa luettavaa, suosittelen niin suomeksi kuin englanniksi. Toimii niin aikuisille, nuorille kuin lapsille.

Roope Ankan elämä ja teot (engl. The Life and Times Of Scrooge McDuck, Don Rosa

Välillä vähän rennommin. Hauskaa vappua!



Ps. Kokeilkaa kuunnella lukunautinnon kyljessä Tuomas Holopaisen albumi: Music Inspired by the Life and Times of Scrooge. Suorastaan maagista.
Tämä julkaisu ei ollut maksettu mainos, miltään osalta.

torstai 23. huhtikuuta 2020

Vuokranantajan työ on kuin palapeli

Remontteja ja asumista. Keskeneräistä ja valmista. Vuokralaisia ja asuntoja. Tietämystä ja "valistuneita" arvauksia. Yhtiökokouksia ja osakaskiistoja. Vuokranantajan työ on tasapainoilua kaikkien näiden ja vähän ylikin kanssa. 

Vertaan usein vuokranantajaa valmentajaan, psykologiin, salapoliisiin, lakimieheen, pankkiiriin, ekonomiin, veroasiantuntijaan, kirjanpitäjään... Aika monenkinlaiseen eri alan osaajaan. Vuokranantajan tuleekin taipua moneksi, tai ainakin löytää kontaktit puuttuviin palasiin. En todellakaan väitä olevani kaikkien näiden alojen asiantuntija. Asuntosijoittamiseen liittyen väittäisin kuitenkin omaavan harvinaisen kattavan paketin, kuin myös kattavat verkostot joita hyödyntää. 

Pureudutaan muutamaan palapelin palaseen vähän tarkemmin. Tärkein kulmapalanen asuntosijoittajan palapelistä lienee sijoittaja itse, tämänkin voi toki ulkoistaa, mutta se on silti ehkä se tärkein kulmapala. Itsensä tunteminen on suorastaan pakollista. Toiseksi kulmapalaksi valikoisin asunnon, kolmanneksi vuokralaisen ja neljänneksi tukiverkoston. Verkostoa tarkentaisin myös vähän sillä, että millä sen homman saa pyörimään ja toimimaan, varsinkin jollet itse ole paikalla tekemässä vuokrasopimuksia, näyttämässä asuntoa, näytöllä katsomassa asuntoa, remontoimassa... Kuka tai ketkä näitä hoitaa? Kukaan ei pärjää yksin, en edes minä, vaikka kaikkea uhoankin tekeväni itse, mutta en tee asioita läheskään aina yksin.

Asuntosijoittajan palapelin tärkeimmät kulmapalat:

1. Sijoittaja itse

2. Asunto (tai asunnot) 

3. Vuokralainen (tai vuokralaiset)

4. Verkosto

Kukin voi valita omat kulmapalansa omassa järjestyksessään, mutta ainakin suosittelen aloittamaan palapelin rakentamisen kulmista. Sen ainakin pitäisi helpottaa. Mitä kaikkea näiden ympärille sitten rakentuu on kokonaan kiinni sijoittajasta itsestään. Siitä syystä ykkösvalintanakin on sijoittaja itse, minä itse määrittelen toiminnalleni raamit. Itse nyt sattumalta olen sitä tyyppiä, että haluan pitkälti tehdä kaiken itse, en ehkä aina, mutta ainakin tällä hetkellä. Tästä syystä olenkin harvinaisen tyytyväinen asuntosalkun kokoon, eikä ajatuksissani olekaan kasvattaa sitä liiaksi. 

Asuntosijoittajalla tulee myös olla sekä halua että kykyä hahmottaa, että miten mitkäkin palapelin palat sopivat yhteen. Jos hankkii sijoitusasunnokseen remonttikohteen voi tulla kohtaamisongelmia vuokralaisen valinnan kanssa. Jos alkaa pyörittämään Airbnb toimintaa voi tulla kohtaamisongelmia taloyhtiön kanssa. Jos haluaa itse matkustaa paljon, mutta samalla tehdä kaiken sijoitustoiminnan taikka remontit jne itse. Välillä voi olla, että paloja joutuu sovittamaan useammin kuin kerran, välillä sovittaminen vaatii pientä viilaamista ja soveltamista. Palojen sävyerojakin voi olla hankala erottaa, mutta niitä voi onneksi sävyttää vähän itsekin jälkikäteen. Tarpeeksi lähellä voi hyvinkin riittää.

Asuntosijoittaminen ei ole rakettitiedettä, eikä sen tarvitse olla edes 10 000 palasen palapeli. Toisille riittää asuntosalkku, joka on laskettavissa yhden käden sormilla ja on täten helpommin hallittavissa. Toiset tavoittelevat satojen tai jopa tuhansien asuntojen asuntosalkkuja. Kuten monessa muussakin asiassa niin asuntosijoittaminenkin skaalautuu. Jos toisella on 10 asunnon salkku ja toisella 20 asunnon salkku, tämä ei automaattisesti tarkoita, että palapelissä on tuplasti paloja. Liikkuvia osia on kuitenkin enemmän. Palapelin rakentamisen voi myös täysin ulkoistaa ja siihen onkin nykyään useita erilaisia keinoja. Sijoitusasunnon oston voi ulkoistaa ostovälittäjälle (enemmän ehkä jenkeissä käytössä), asuntojen ja vuokralaisten hallinnankin voi täysin ulkoistaa. On siis keinoja, kun itselle riittää, että kaivaa rahat ja ottaa riskit.

Vuokranantajan palapeli ei liene koskaan täysin valmis. Aina tulee muuttuvia tekijöitä taikka vain nälkä kasvaa syödessä, joten palapeli aina vain kasvaa kasvamistaan. Ei myöskään ole mitään ainoita oikeita tapoja tehdä asioita. Itse olen DIY, joku toinen voi olla halukkaampi ja osaavampi delegoimaan eri toimintoja, jolle voi olla myös täysin taloudelliset perusteet. Samalla voi vapauttaa myös omaa aikaa johonkin paljon arvokkaampaan. Aikaakaan kun ei koskaan voi ostaa lisää.

Mistä paloista rakennat oman sijoitus(asunto)salkkusi? Manageeraatko palapeliä täysin itse vai oletko ulkoistanut tiettyjä osia? Näitä kysymyksiä varmasti kaikki miettivät ja näihin saa minullekin esittää tarkentavia kysymyksiä taikka suoraan vastatakin.

Oman sijoitusasuntosalkkuni olen kuvannut tarkemmin aiemmassa postauksessa TÄÄLLÄ. Ja kuten arvata saattaa, niin mm. vuokralaiset hommaan ja remontit teen itse.

Palapelikettu kuittaa.