tiistai 17. toukokuuta 2016

Asuntosijoittajan päiväkirja

Tervehdys!

Tämän kirjoitteluni tarkoitus lienee kerätä omia kokemuksia vuokranantajana toimimisesta ja asuntosijoittamisesta. Otsikostakin päätellen tämä on oikeastaan minun, eli vuokranantajan, päiväkirja.

Seuraan aktiivisesti useampia asuntosijoittamiseen liittyviä blogeja ja samalla olen huomannut, että itse vuokranantajan arjesta ei samanlaista blogikirjoa löydy. Mitä asuntosijoittaminen pitää sisällään, paljonko se vie aikaa ja mitä oikeastaan, nyt tässä tapauksessa minä, teen? Yksityisillä ihmisillä on Suomessa jotakuinkin 250 000 vuokra-asuntoa. Täten asuntosijoittajiakin on monia ja monenlaisia, vaikkei välttämättä aivan noin montaa, kun monilla kuitenkin lienee useampi kuin yksi vuokrattava asunto.

Useissa asuntosijoituksiin liittyvissä aiheissa tai jutuissa käydään läpi eri sijoituksen laskukaavoja eri tilanteissa ja eri näkövinkkelistä, kaikki kirjoittavat asunnon sijainnin tärkeydestä, exelin käyttötaidoista ja mahtavista kaupoistaan ja tuotoistaan. Itse jätän nämä siis suosiolla pienemmälle ja keskityn enemmän vuokranantajan arkeen, joka ei ole aina niin kultaista ja yksinkertaista kuin sijoitusasuntoa ostamaan ryhtyessä voisi kuvitella. Hauskaa se on ja kyllä niistä hiilenlohkareista niitä timanttejakin tehdään, kuin myös remppahelveteistä kelpoyksilöitä myyntiin tai vuokraukseen.

Useimmille asunto on sijoitus siinä missä osake taikka rahasto tai etf jne, joten pääasiallinen tulonlähde tulee muualta ja vuokranantajana toimiminen on harrastelijamaisempaa. Ja ei, tarkoituksenani ei ole lytätä ja haukkua asuntosijoittajia harrastelijamaisiksi vuokranantajiksi, vaan lähinnä nostaa esille, että harva tekee sitä päätyönään. Olenhan itsekin samanlainen harrastelija, enkä todellakaan vielä saa siitä tarpeeksi tuloa lopettaakseni muun työnteon. 

Asuntosijoittajia ja vuokranantajia on monenlaisia ja itse edustan tyypillistä tee-se-itse-kaikki tyyppiä. Ainakin tähän mennessä olen asunnon etsinyt, neuvotellut lainan, tarvittaessa ehostanut kämppää, selvittänyt säännöksiä, etsinyt vuokralaisia, tarkistanut luottotiedot ja tehnyt sopimukset KAIKKI ITSE. Olen myös käynyt aktiivisesti yhtiökokouksissa ja osallistunut hallitustyöskentelyyn useammassakin yhtiössä. 

Tämän perusteella voisinkin sanoa, että blogin aloittamiseen on hyvät rahkeet. Kaiken tuon edellämainitun voisi teetättää muilla ja itselle jää vain, no tuotoista nauttiminen. Samalla kuitenkin menettää paljon sekä hyvässä että pahassa kuin myös rahassa, nuo muiden kautta teettämät palvelut eivät todellakaan ole ilmaisia. En välttämättä tulevaisuudessa aina halua tehdä kaikkea itse, mutta näin alkutaipaleella (ja harvinaisen nuukana ihmisenä) halu oppia (ja säästää) menee vaivanäön edelle. Varsinkin jos jokin päivä voisin itseni elättää vuokranantajana.

Blogin kirjoittaminen ja sen aloittaminen on mietityttänyt jo tovin joten tässä sitä nyt tulee, kysymyksiä, ideoita, mielipiteitä ja kehitysehdotuksia saa aina laittaa tulemaan. Mikäli tästä vielä jollekulle muullekin on mielekästä seurattavaa tai jopa hyötyä niin aina parempi. Kirjoitusvirheistä älkäät välittäkö, pyrin niitä välttämään, mutta en siinä aina mitä luultavimmin onnistu.

Kettu kiittää, kuittaa, kumartaa ja avaa tällä julkaisulla kirjoittelunsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti