sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Vuokranantaja varpaillaan

Palataampa nyt ihan vuokranantajan perus arkeen.

Se on aina jokseenkin odottava tai hämmentävä tilanne kun vuokralainen soittaa. Voin kuvitella että moni muukin vuokranantaja voi samaistua tilanteeseen. Ei tosiaan tiedä mitä odottaa ja yleensä lyö käden otsaan jo ennen kuin vastaa/kuulee asiaa. Pelonsekainen tunne jopa? Ei pysty maksamaan vuokraa? Putki vuotaa? Kämppä räjähtänyt tai palanut? Eipä mitään noin pahaa (ainakaan vielä, sormet ja varpaat ristissä) ole tapahtunut. Turha maalailla piruja seinille ennen kuin asian kuulee, toisaalta jokainen on oman mielikuvituksensa vanki.

No tuossa taannoin viikonloppuna tuli puhelu vuokralaiselta, että hän olisi lähdössä ulkomaille kesäksi, että voisiko vuokrata kämppää eteenpäin kun on poissa. Yli 3kk varoajalla ja sanoen, että ei mielellään haluaisi luopua kämpästä kun viihtyy niin hyvin ja tykkää kaikinpuolin. Hymyhän siinä helpolla heti tuli, ehkä syvä helpotuksen huokauskin.

Ja olipa vuokralainen vielä samoilla linjoilla siitäkin, että mieluummin joku hyvin tuttu ja turvallinen kaveri. Tavarat kun jäävät tulevan vuokralaisenkin käyttöön niin onhan se vuokralaisenkin etu saada väliajaksi fiksu kaveri maksamaan vuokravelvoite eikä sen lisäksi tuhoamaan viihtyisää kämppää ja tämän omia kamoja. Tunne- tai muuten arvoltaan arvokkaat tavarat kannattanee kyllä siirtää muualle säilöön oman poissaolon ajaksi, ihan vaikka varmuuden vuoksi. 

Sanoisinko, että tämä vuokralainen on tähän asti ollut sitä mitä kaikista vuokralaisista odottaa ja toivoo. Rahat tulee niinkuin pitääkin, ilmoittaa hyvissä ajoin muutoksista ja mikäli jotain korjailtavaa jne. Uskon ja toivon, että tämäkin saadaan yhteistyössä hyvin ja mutkattomasti hoidettua maaliin niin, että vuokralaiseni jatkaa ulkomaankeikan jälkeen vielä pitkään ja pitkään ja pitkään. 

Aiemmin eri vuokralaisilta olen saanut yhden vuotava hana soiton, josta isännöitsijän kautta talkkari töihin. Toinen on ollut avaimet sisällä soitto, joka hoitui naapurin tyttöystävän tullessa hätiin vara-avaimella, ilman omien evieni liikuttelua. Ainiin ja oli yksi säätökin vuokrasuhteen loputtua, kun piti joku todistus väsäillä kelaan, että juu kyllä sälli oli vuokralla kämpässäni ajanjaksolla x-y, eikö se vuokrasoppari ja irtisanomisilmoitus hyväksymisliitteeni kera riitä ja vaikka vuokranmaksukuitit siihen päälle? Näemmä ei riittänyt, kelan kanssa kannattaa varautua säätämään, niin vuokralaisen kuin vuokranantajienkin. Jatkossa jotain hintaa moisesta säädöstä opin pyytämään, sen verta kävi lopulta tilanne hermoille.  

Vuokranantaja on palvelusuhteessa vuokralaiseen ja suhteet kannattaa pitää lämpimänä. Ei ole kenenkään etu, että vuokralainen ei jaksa tai uskalla soittaa vuokranantajalle, oli syynä sitten vuokranantajan ärtyneisyys tai välinpitämättömyys. Mieluummin vielä vaikka muistaa, erityisesti hyviä, vuokralaisia pienellä tupari-, joulu- tai läksiäislahjalla. Se, että vanha hyvä vuokralainen vielä toimii suosittelijana eli tavallaan vuokravälittäjänä lähtiessään niin olisi aika luksusta.

Kommunikaatio on kultaa, sen puute voi johtaa... No vaikka mihin! En ole asuntosijoittaja hyväntekeväisyyttäni, enkä toivo vuokralaisista parhaita kavereitani tai edes toivo, että he soittavat minulle kuukausittain saati viikottain. Toivon ja pyrin ylläpitämään hyvää vuokrasuhdetta, jos se tarkoittaa matalaa luurinnostokynnystä ja hyvää tiedonkulkua suuntaan ja toiseen niin pääsee vuokranantajakin huomattavasti vähemmällä, eli käy minulle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti