maanantai 3. huhtikuuta 2017

Yhtiökokous osa 2: For the greater good of all

Taloyhtiö on välillä täynnä lapsia, varsinkin yhtiökokousaikaan... Ihan vielä aikuisten koossa ja tappelemassa milloin mistäkin. Välillä jonkun bemari ärsyttää, tai joku soittaa pianoa liian kovaa tai epävireisesti. Tai välillä muuten vaan se naapurin Pena saa kateudesta vihertämään. Yhtiökokouksissa on lähes poikkeuksetta ne muutamat, jotka huutelevat takarivistä, vaikka luultavasti itsekään eivät tiedä mistä huutelevat. Kuhan vähän pääsevät soittamaan suutaan ja kuhan nyt vähän pääsevät naapurin Pekalle sanomaan... Sitten ihmetellään miksi kokoukset venyvät...

Jos tämä vuosi sujuisi ilman tuhansia euroja maksavia lakisotkuja tai vaikkapa riitaa, että joku oli vieraspaikalla 2min liian kauan, tai joku oli heittänyt pyykit kuivaimesta lattialle tai että jengi jättää niitä sohvia ja putkitöllöjä roskiksien viereen "kyllä ne siitä joku kerää". Suotavaa on myös että roskat löytäisivät tiensä sinne roskikseen saakka. Nykyisessä taloyhtiössäni on välillä liikaa vaadittu ottaa kaksi askelta lisää tyhjälle roskikselle ja pussit jätetään täyden ensimmäisen roskiksen viereen...

Asuit sitten vuokralla tai omistusasunnossa niin taloyhtiön toimivuus ja kunto on kaikkien etu. Ja yleensä se on niistä ihmisistä kiinni eikä niinkään muista tekosyistä. Syntipukkeja on helppo hakea ja haukkua. Jos löytyy ongelmakohtia, niin yleensä keskustelemalla rakentavasti niistä selvitään, ei huutelemalla päättömiä rivouksia. Voisi olla aika katsoa peiliin ja lukea niitä yhtiöpapereita jos haluaa vaikuttaa. Jos ideat eivät miellytä, kannattaa siitä sanoa, ehdottaa jopa jotain rakentavaa vaihtoehtoista ideaa. Jollei asioista tiedä tai tajua niin kirjastoista ja netin syövereistä löytyy nykyään hyvinkin paljon lisäinformaatiota ja voihan sitä konsultoida jotakuta fiksumpaa.

Uskon tai ainakin toivon, että on myös taloyhtiöitä, joissa naapuria tervehditään, mahdollisesti jopa autetaan remonteissa ja muissa askareissa, ollaan yhtä iloista taloyhtiötä. Ainakin jos toimin yhtiökokouksen puheenjohtajana niin turhanpäiväinen jauhanta minimoidaan. Muut asiat voivat pitää sisällään kirjavaa kastia, mutta sen pitää silti sisältää asiaa ja ne muut asiat myös yleensä jätetään varsinaisen kokouksen loppuun. Muu/turhanpäiväinen huutelu saa puolestani jäädä kokouksen ulkopuolelle.

Eli kannattaa käydä yhtiökokouksissa ja perehtyä taloyhtiön asioihin. Asioista voi myös sanoa, suositeltavaa olisi jopa ehdottaa jotakin rakentavaa ideaa. Kannattaa pitäytyä asiassa eikä lähteä rönsyilemään ja mennä henkilökohtaisuuksiin jos jokin asia tai henkilö ei miellytä. Naapuria voi kadehtimisen sijaan jopa auttaa, niin ainakin itse pyrin tekemään.

Onnea matkaan.

KKKK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti