keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Asuntosijoittajan luovuus ja sijoitusasunnon toimivuus

Asuntosijoittaja voi olla luova (se jopa kannattaa - aiheesta blogissa aiemmin TÄÄLLÄ). Kaikkien ei välttämättä kannata asua yksiössä ja yhtäläillä kaikkien ei kannata välttämättä hankkia pikkuyksiötä sijoitusasunnoksi. Osittain tämä ihan siitäkin syystä koska yleinen mantra ja puheet viittaavat sijoitusyksiöiden jonkinlaiseen ylivoimaisuuteen. Välillä kilpailu yksiöistä voi olla ylitsepääsemätöntä. Ainakin aikaa ja rahaa palaa vaikkei tuotoilla juurikaan pääsisikään mässäilemään.


Maailma on jonkunkin verran muuttunut ja tilaa ehkä jopa ihan aidon oikeasti arvostetaan ja halutaan. Tottakai sijainti yhä merkitsee paljon. Ja myönnettäköön näin opiskelusesongin jälkimaininkeissa: kyllähän niille yksiöillekin kysyntää riittää, erityisesti opiskelijakaupungeissa. MUTTA ei se kimppa-asuminenkaan kuollut ole (aiheesta blogissa aiemmin TÄÄLLÄ).


Muutaman kohtalon oikun johdosta päädyin hiljattain jälleen (kolmatta kertaa) ostamaan okt kohteen sijoitusasunnoksi. Jörjestyksessään toinen talokohde sijoitustarkoituksessa, joskin pientä exit virittelyä nykyisestä asumuksemmekin muuttamisesta sijoituskäyttöön myöhemmin on olemassa.


Aiempaan kirjoitukseeni omakotitalo vs asunto osake pääsee TÄSTÄ.


Koon ja sijainnin lisäksi keskusteluihin on uinut #energiatehokkuus (vihreys ja vastuullisuus) sekä #muunneltavuus. Oma viimeisin kohteeni onkin näistä varsin esimerkkitapaus ja siitä lisää seuraavaksi.


#energiatehokkuus:

  • Talon energiatehokkuutta tullaan parantamaan huomattavasti. Taloa mm. lisäeristetään, vaihdetaan uudet energiaystävällisemmät ulko-ovet, 80-luvun lämmitysjärjestelmän tilalle tulee VILP, jnejnejne. 
  • Energiatehokkuuden merkittävästä parantamisesta palkitaan myös taloudellisuuden lisäksi. Energiaremontteihin on saatavilla erilaisia avustuksia, kunhan osaa hakea ajoissa aiheeseen liittyen avustusta  esim. ARAsta. Sama taho myöntää mm. Taloyhtiöiden sähköautolatausinfran tai vaikkapa jälkiasennushissin avustukset.
  • Energiaremontti muun remontoinnin yhteydessä on järkevää, koska synergiaedut. Se tuo yleensä myös taloudellisia säästöjä tulevaisuudessa vaikka alkuinvestointia vaatineekin. Ja se lisää myös houkuttelevuutta. Ei ole pelkästään turhaa humputusta pitää aurinkopaneeleja katolla.
  • Energiaratkaisut puhuttavat, kiinnostavat ja helpottavat niin vuokrattavuutta kuin myyntiäkin.


#muunneltavuus

  • Omakotitalon alkuperäinen pohja voi olla kolmio. Järkevällä suunnittelulla se muuntautuukin pienemmällä tarpeella myös kaksioksi, jossa toinen makuuhuone otetaankin viihdekäyttöön tv huoneeksi tai vaikkapa työhuoneeksi. 
  • Masterbedroomin vaatekaapin alla menevät viemärit mahdollistavat vaatekaapin tilalle onsuiten taikka suihkuhuoneen.
  • Vintillä on puolilämmintä tilaa säilytykseen. Asuinkäyttöön se ei soveltune, mutta työpisteelle/luku/leikkinurkkaukseksi se ei ole mahdoton paikka.
  • Ilmalämpöpumppu on viilentämistä varten mutta mahdollistaa lämmön jakamisen.
  • Takkamahdollisuus on jokaisessa kerroksessa. On tarkoitus sitten olohuoneen tunnelman luojalle taikka kokonaisvaltaisempi varalämmitysjärjestelmä.
  • Kellarissa on pesu ja kodinhoitotilat, myös askartelutilaa ja harrastemahdollisuuksia piisaa. Onhan kellareihin kuultu tehtävän asuintilojakin.


Mahdollisuuksista on moneksi ja muunneltavuus on toteutettavissa okt kohteissa aivan nextillä levelillä. Kerrostalo kaksio yleensä kun pysyy kaksiona. Lisärakentaminen kiinteistön pihallekin on alkanut nostaa päätään ja samalla myös omaa kiinnostustani. Sama pätee kerrostalokohteissa, myymällä osan taloyhtiön tontista on ollut mahdollista kustantaa vaikka isoja perinteisiä putkiremontteja.


Alivuokrattava ”grannyflat” taikka pihasauna/-vierasmaja voisi kesäsesonkina tuoda vallan mainiosti euroja pöytään. Muutoinhan se voi hyvinkin toimia talvivarastona taikka vierasmajana. Muunneltavuus taikka ennemminkin siirreltävyys voisi tässä asiassa olla merkitsevimmässä roolissa ottaen huomioon sääntelijän mahdollisen kannan.


Mahdollisuuksia on monia ja asuntosijoittaja on lähinnä valintojen maailman edessä. Uudiskohteet ja pienet yksiöt kiinnostavat erityisesti. Ne vastaavat vain pientä osaa asuntosijoittajan mahdollisuuksista (aiheesta aiemmin TÄÄLLÄ).


Sijoitusasunto on tehty asuttavaksi ja täten on ensisijaisen tärkeää, että se herättää kiinnostusta. Se on jonkun koti, oli kyseessä sitten vuokra tai flippiasunto. Sen tarvitsee toimia, ratkaisut eivät saa olla vain halpoja ja helppoja, vaan niiden täytyy myös toimia käytännössä. #Muunneltavuus on yksi valttikortti monien muiden, kuten #energiavalinnat kanssa.


Luovuudella ei ole rajoja. Välillä lienee totta ettei kaikkea kannata kokeilla, mutta luovuus auttaa luomaan jotakin ihan uutta. Tylsä voi toimia, halpa voi olla hyvääkin, mutta toisaalta kokeilemalla oppii uutta.


No limits real estate.


Kiinteistö kettu (konna) kiittää, kuittaa ja kumartaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti