maanantai 25. joulukuuta 2023

Asuntokauppaa vai päätöntä menoa

Asuntokauppa matelee yhä varsin pohjamudissaan. Vähän väliä saa lukea milloin mistäkin piristymisen merkistä. Taitaa yhä kuitenkin olla, että ostajien ja myyjien ajatukset hintatasosta eroavat melkoisesti. Aika usein kuullaan asuntosijoittamisen olevan pelkkää exeliä, mutta se on vähän turhan kärjistävää. Jopa virheellistä. Asunnot ja sijoittaminen pitävät sisällään paljon tunteita. Niitä pitää vain osata hallita, mutta tärkeintä on niellä kiukku tai omat sanansa sitä vaativissa tilanteissa.


Jälleen kerran lyhyen ajan sisään olin päätynyt sellaiseen tilanteeseen jossa haviteltiin yhteistä näkemystä kohteesta myyjän kanssa. Meillä molemmilla oli omat varsin eriävät näkemyksemme. Ja ainakin myyjätahosta huokui läpi, että läksyt (hänen kannaltaan otollisesti) oli tehty. Luvuissa ja tarinoissa oli aukkoja joita oli helppo suurentaa ja kyllähän siinä jokseenkin jopa hauskasti hinnasta päästiin 30% alemmas (näytön alku vs kierroksen loppu). Oma alkuperäinen ajatukseni näytölle mennessä oli että sellainen 50% alkuun mainitusta summasta olisi mahdollistanut taputtelun lähes sellaisenaan enempiä papereihin tutustumatta (toki sellaisella klausaalilla ettei siellä nyt ole mitään suoranaista pommia). Lähtötilanne ei siis ollut varsin lupaava. Niin ne tilanteet kuitenkin elävät jo ihan neuvotteluiden alkumetreillä. Ehkä hupaisinta tilanteessa oli, että näytölle mentiin sillä alemman hintatason ajatuksella ettei tuhlata kenenkään aikaa, siitäkin syystä alkupään hintakeskustelu oli varsin erikoista. Myönnettäköön, että pystyihän myyjä tuolla keskusteluavauksellaan vähän myyntioppikirjamaiseen hinnan ankkurointiin. Ymmärrän idean ja toisaalta myyjön motivaation perustella korkeampaa hintaa, mutta toisaalta itse en pidä ajan tuhlaamisesta. En olisi mennyt kohteelle jos olisin tiennyt hinnan lähentelevän 120te 70te sijaan.


Oi’ottiinhan siinä myös vähän markkinointipuheissa. Vuokrapyyntitaso oli kuntoon nähden vähän yläkanttiin, yhtiön täysremontti ei olisi ihan pikkujuttu ja lisärakentamisen kaavahanke olisi varmasti toteutuksen osalta lähemmäs vuosikymmenen päässä sen sijaan, että se ihan heti vuoden sijaan olisi toteutumassa. Asunto itsessäänkin vaati täyslaidallista mukaanlukien kylpyhuoneen. Toisekseen epäilen syvästi, että lisärakentamishanke maksaisi taloyhtiön perusteellisen remontin sisältäen kaikki suurimmat operaatiot putkista julkisivuun.


Ei nyt lähdetä niiden villien tarinoiden linjoille, mutta ei myöskään unohdeta järjenkäyttöä. Toisten aikaa ja osaamista sopii kunnioittaa. Keskusteluyhteydet on kuitenkin hyvä jättää aina avoimiksi, tiedä sitä, että mikä tilanne voi olla jokusen kuukauden jälkeen. Omiakin läksyjä kannattaa tehdä ja tutustua kohteisiin ja alueisiin. Jo pikainen googlettelu jälleen toi arvokasta lisäinfoa, kaavahanke tosiaan oli vireillä vaikkakin ”Pending” lienee kuvaavin sana tässäkin tilanteessa.


Elämme mielenkiintoista aikaa. Tämän lisäksi neuvottelut ovat aina täysin oma lukunsa. Tavoite ja lopputulos voivat olla täysin erilaisia ja askelmerkitkin usein muuttuvat matkalla, sen kanssa vain on hyvä oppia tallaamaan.


Kettu kiittää, kuittaa ja kumartaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti