sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Putkiremontti (740e/m²), jälkipyykki

Putkiremontti on iloisesti takana, neliöhinta on määräytynyt ja yhtiökokouksessa hyväksytty. Neliöhinta lopulta päätyi noin 740e/m². Ei halpa, mutta ei myöskään kallis. Sisältöäkin löytyi, sainhan uutuutta hohtavan kylpyhuoneen (+ pääsin eroon ammeesta) ja sain (tai vuokralaiseni sai) sutjakkaan taloyhtiönetin. Toki näiden lisäksi remontti piti sisällään paljon muuta, mutta niistä olenkin jo aiemmissa postauksissani kertonut mm. täällä ja täällä.

Lainanottovaltuuksissa pysyttiin, mutta yllätys yllätys budjetissa ei. Vajaan 3 miljoonan euron hanke pompsahti lisätöineen ja -tilauksineen vajaat 300te alkuperäisestä, suurimmat lisälaskut olivat: odotetustikin asbesti (aiheesta aiemmin lisää täältä) ja kallioinen maasto josta johtuen muutama reitti ja remonttitavan muutosta (+paljon pientä sälää mm. pihavalaistus ja uusi asfaltti). Aikataulu kuitenkin piti ja kattava putkiremontti valmistui hyvissä ajoin ennen sesonkia eli kesän loppua, kun opiskelijat alkavat jahtaamaan tulevia kotejaan.

Onhan tuo 740e/m² suolainen kulu varsinkin 50m² kaksiossa, yli 30te en uudesta kylpyhuoneesta maksaisi. Näkyykö putkiremontti suoraan asunnon hinnassa? En usko. Saisinko omani takaisin myydessä? Uskoisin niin, vähän ehkä jopa vaivan palkkaa tähän mennessä keräämäni vuokratuoton lisäksi. Putkiremontti on kuitenkin kuluineen päivineen myös mahdollisuus. Sen voi ottaa huomioon hyvissä ajoin ostaessa uutta sijoituskohdetta ja omat tarjoukset voi asettaa sen ja laskimen mukaisesti. Tyhjät kuukaudet ja putkiremontin kattavuus (hintahaarukan kera) kannattaa arvioida melko kriittisesti.

Kovin usein jotain putkien ja viemärien kanssa taloyhtiöissä on jo touhuttu, mutta tulevaa putkiremonttia ne harvemmin auttavat välttämään. Pahimmassa tapauksessa niistä ei ole edes putkiremontin kustannuksissa hyötyä, jotain on tehty väärin tai se on merkattu jossakin ilmoituksessa tai taloyhtiön papereissa väärin. Välittäjähän ei ole rakennusalan ammattilainen, eikä niin tarvitse ollakaan, mutta pientä ylimmääräistä värikynää välillä löytyy. "Varmasti hyötyä kun putkiremontti vihdoin tulee eteen, ihan kaikkea ei tarvitse tehdä/kaivaa". Varmastikin... Kiva, kiitos näkemiin. 

Ostaisinko kyseisen asunnon jos tietäisin mitä tulossa on ja koska? Ehkä, ehkä en. Jossittelu on toisaalta sijoittajan pahimpia vihollisia ja melko turhaa, mutta samalla se avaa mahdollisuuden kriittiseen jälkiarviointiin. Kun kaupat tein, tiesin että putkiremontti on edessä ennemmin kuin myöhemmin. En tosin ajatellut, että remontti valmistuu vasta 6 vuoden päästä. En usko, että hinnassakaan olisi ollut juuri enempää tinkivaraa. Olisinko EHKÄ jopa myynyt pintaremontin jälkeen JOS olisin tiennyt, että putkiremontti toteutuu hitusen pidemmän kaavan mukaan kuin olin ennakoinut? Ehkä ja pari kertaa myynti kävikin mielessä ja muutamia asuntoja yhtiössä myytiin ihan ok hinnoilla ennen remontin alkua. Ei tässä nyt ihan metsään menty ja asunto jatkaa nyt entistä ehompana vuokratulojen tuottamista, joten jalat pöydälle ja rento asento...

Jossittelut sikseen ja nyt jälleen kokemuksien kautta viisaampana. Putkiremonttikohteet eivät edelleenkään ole mitenkään nou nou, mutta vaativat huomattavasti tarkempaa syyniä ja kriittisyyttä. Putkiremonttiin kannattaa matkan varrella vaikuttaa ja mennä vaikka hallitukseen, jos omasta tarkkuudesta tai osaamisesta kokee olevan siellä hyötyä. Remontit ovat aina mahdollisuuksia vaikuttaa, ei vain omaan asuntoon vaan koko taloyhtiön viihtyvyyteen ja kiinnostavuuteen.

Putkiremppakettu kuittaa.


13 kommenttia:

  1. Yllättävän kalliiksi tulee kyllä tuollaiset remontit, huhhei. Meilläkin on suunnitteilla putkiremontti, että meillä kävi jo joitain miehiä putkistokameroilla tutkimassa tilannetta, mutta toivotaan, että ei ihan vielä tarvitsisi aloittaa. Tuo on kyllä totta, että pitäisi myös olla taloyhtiössä paremmin mukana juuri suunnittelemassa ja vaikuttamassa päätöksiin, mutta jotenkin tähän asti en ole löytänyt aikaa siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiva nähdä taas välillä kommenttejakin. Harvinaisuudesta johtuen ehkä reagointinikin suhteettoman hidas. Kuvauksista se lähtee, muistaakseni hankkeessa, josta itsekin kirjoittelin, niin meni n. 2,5-3v putkiston kuntokartoituksesta (kuvauksesta) putkiremontin aloittamiseen. Suosittelen aina olemaan mukana päätöksenteossa ja käymään yhtiökokouksissa. Aikaa menee yllättävänkin vähän ja iso omaisuuserä on kuitenkin kyseessä. Isojen remonttien kohdalla pysyy myös paremmin kartalla, että mitä yhtiössä tapahtuu ja millä aikavälillä. JA tottakai se, että mitä maksaa. Välillä vaaditaan kiireellisempiä toimia ja välillä riittää kevyemmätkin toimenpiteet.

      Poista
  2. Putkiremontti on kyllä oma prosessinsa. Mutta kyllähän se kannattaa hoitaa kunnolla. Minun taloyhtiössäni on alkamassa saneeraus keväällä.
    https://www.lvi-tec.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä ja omaisuudesta kannattaa yleensä pitää huolta. Kovin usein pelätään neliöhintoja, mutta aina on hyvä muistaa mitä sillä saa. Aina omiaan ei saa takaisin ja sekin lienee lähinnä suunnitelmallisuudesta ja taktiikasta kiinni. Itse sain putkiremontin hinnan takaisin ja vähän till, useamman vuoden vuokratulojen lisäksi... Tuuria(ko)? Ehkä osittain.

      Poista
  3. Vaikka putkiremontti voi olla aika rankka urakka niin on kyllä ihanaa kun kylppäri kiiltää uutuuttaan. Itse haaveilen kylppärin uudistamisesta täällä Ylöjärvellä. Itselläni on vastakkainen toive, sillä haluaisin sinne juurikin ammeen. Kiitos mielenkiintoisesta tekstistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kommentista. Uuden kylpyhuoneen hohdossa on sitä jotakin. Remontteja suunnitellessa kannattaa tarkkaan pohtia taloyhtiön suunnitelmat (erityisesti putkiremontti) ja luonnollisesti pyytää taloyhtiön kantaa remonttiin (siis jos kyseessä on as oy). Kylpyammeen lisäys kuullostaa nykypäivänä harvinaiselta poikkeukselta. Melkein poikkeuksetta kph remonteissa ja putkiremonteissa kylpyamme halutaan poistaa. Kylpyamme 60-luvun kylppärissä tosin on hyvin eri kuin nykypäivään saatetussa kylpyhuoneessa.

      Poista
  4. Kyllä nuo vanhemmat putkistot saattavat aiheuttaa verenpaineiden nousua niin omistajassa kuin asukkaassa. Meillä on putkiremontti edessä jossain vaiheessa tänä vuonna. Toisaalta hyvä saada homma kuntoon niin ei vesivahinkoja tarvitse jännittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on monta puolta. Nyt kun tuon EXIT yhteenvedon tein oman ensisijoitusasuntoni osalta oli hyvä muistella taaksepäin kuinka kauan oikeasti kesti ennen kuin putkiremppa tuli päälle. Vuodesta 2012 vuoteen 2018 kärvisteltiin ja kyllä sinnekin jo vuotopaikkailuja matkalle mahtui. Monissa yhtiöissä varmaankin laastarimeininkiä ennen toimeen ryhtymistä ja pelkästään päätöksissä ja suunnittelussa kestää.

      Kun onnistunut kattava putkiremontti on takanapäin voi jo huokaista. Pienen evakonkin kestää tai vuokranantaja muutaman tyhjän kuukauden kun tulee uutta putkea ja mukana vielä pränikkä uutuuttaan kiiltävä kylppäri, parhaimmillaan paljon muutakin.

      Kiitos kommentista, toivottavasti verenpaine tasaantuu.

      Poista
  5. Kokemusta rikkaampana. Mukava myös kuulla hintoja neliömäärää kohden. Meillä on myös putkiremontti edessä jossain vaiheessa, meille onkin tulossa putkistosuunnittelija käymään tuossa kuun vaihteessa. Projekti aloitetaan kuitenkin vasta uudenvuoden jälkeen. Mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jälleen nähdä kommentteja. Veikkaan että kirjoitusajankohdastani neliöhinnat lienevät jonkunkin verran nousseet. Mutta ei tuota hintatietoutta koskaan liikaa availla. Kiitos kommenteista ja varmastikin jatkossa tulen näitä projekteja ja lukuja tyypillisen tapaani jakamaan. Onnea projektiin ja sen suunnitteluun!

      Poista
  6. Sisareni kertoi, että heillä ilmeisesti putkiremonttia mietitään. Hyvä tosiaan kuulla kokemuksia noista hinnoistakin. Heidän ilmeisesti tulee myös sitten muuttaa muualle siksi aikaa. Meille ei tuommoista remppaa ole koskaan tehty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! ja kiitos kommentista. Putkiremontti saattaa välillä varsin nopeaankin tahtiin siirtyä suunnittelusta toteutukseen. Suunnittelukin vie toki aikaa ja sekin kannattaa tehdä huolella. Kustannuksia ja remonttien laajuuksiakaan ei koskaan avata mielestäni liikaa, niitä julkaisuja on jopa aivan liian vähän, siitä syystä sitä itsekin olen kattavasti pyrkinyt availemaan.

      Käsittääkseni ainakin perinteisissä putkiremonteissa joissa uusitaan kaikki (ei pelkästään näkymättömiin jäävät putket), niin jollei suorastaan käsky, vahva suositus on asua remontin ajan muualla. Helpottaa remontoijia ja säästännee kaikkien hermoja. Onnea siis sisarin putkiremonttihankkeeseen.

      Poista
  7. Meidän tutulla on LVI saneeraus alkamassa. Häntä kovasti jännittää, meneekö kaikki suunnitelmien mukaan, mutta kuitenkin luottoa löytyy. Tarkka toki saa aina olla, kenet urakkaan valitsee. Kiitos kun jaoit tämän.

    VastaaPoista