tiistai 31. heinäkuuta 2018

Onko solu/kimppa-asuminen hyytynyt?

Hyytynyt, ehkä, mutta hyvin pelaa edelleen näin kesäsesonkina. Vyörytystaktiikka tuli jälleen kokeiltua, tarkoituksena oli lähinnä markkinan kokeilu, koska lopulta kämppä meni tutuille (tai ennemminkin puolitutuille). Hommat oli käytännössä sovittu jo kun opiskelupaikat ilmoitettiin. Viimeistelyt tehtiin kuukauden kuluessa ja samassa ajassa ehdin saamaan useita yhteydenottoja vyörytyksen kohteena olevasta kolmiostani. 

Kohteena oli siis kolmio, joka pohjaltaan sopii mitä mainioimmin kimppakämpäksi. Moni vuokranantaja on kritisoinut tukimuutosten aiheuttamaa negatiivista vaikutusta kimppa-asumiseen. Nyt tuli omakohtaisesti testattua, että ainakin näin sesonkina "tuotteeni" (ennemminkin kohteeni) on kysyttyä priimaa ja yhteydenottoja tuli useita. Yksittäistä huonetta ei tainnut juuri kukaan kysellä, mutta niin kaveriparit kuin pariskunnatkin olivat asunnosta kiinnostuneita.

Suurena vaikuttimena lienee, että kyseessä on yliopistokaupunki, johon alkusyksyisin ilmaantuu paljon uusia opiskelijoita useilta eri ulkopaikkakunnilta. Kesäsesonkina kysyntää siis piisaa, muutoin voikin olla vähän kylmempää kyytiä kysynnän osalta, mutta kyllä siitäkin ajan kanssa pääsee kärryille. 

Ehdin "vyöryttämään" kohdettani vain ensiaskeleita torin ja Facebook ilmoittelun kautta. Pyrin aina vastailemaan kohteistani kiinnostuneiden tiedusteluihin, näin tein myös tällä kertaa. Myönnän käyttäväni "kerro itsestäsi lisää" ensisijaisena suodattimena: vastaukset tyyliin "Moi, olen Pekka, tarviin kämpän" eivät valitettavasti usein pääse jatkoon. 

No homma kuitenkin tuntuu toimivan ja etenen luottavaisin mielin myös kohti tulevaa. Ymmärrän, että usein haetaan omaa (siis ei kimppakämppää) ja juurikin yksiötä, mutta asuntosijoittajana ei juurikaan tässä markkinassa tuotoilla pääse mässäilemään yksiöitä haalimalla. Aina löytyy kaveruksia, jotka voivat muuttaa yhdessä uudelle paikkakunnalle (been there done that) tai pariskuntia, joka tarvitsee vähän enemmän tilaa. On se myös vuokralaisen keino säästää, yksiöiden neliöhinnat/-vuokrat ovat lähes poikkeuksetta korkeakoulukaupungeissa sietämättömillä tasoilla.

Kesäkuumalla kärventynyt kettu kuittaa.

torstai 26. heinäkuuta 2018

Voiko sähköyhtiötä vaihtaa? Ihan vaan koska sähköyhtiö (siirto) "hoitaa"

Tuli tuossa yhdessä kohteessani vastaan, että sähkömittari pitäisi vaihtaa. Olin itsekin vaihdon yhteydessä paikalla ja asian piti olla sillä selvä. Sähköt olivat poissa vain muutaman tovin ja vaihto sujui sutjakkaasti. Kaikki vaikutti olevan hyvin, kunnes tuli seuraava lasku ja aloin selaamaan kulutustietoja energiaonlinesta. Kulutustiedot samat huhtikuulta kuin tammikuulta, jokin ei vaan natsannut. Laskussa oli myös väärä (vanha) mittarin numero. 

Lähdin asiaa verkkoyhtiön kanssa sitten selvittelemään ja ensimmäinen vastaus yllätti: "Ei meillä tiedoissamme näy kyllä, että mittaria olisi vaihdettu, saisiko lisätietoja?" Siitä sitten kuva uudesta mittarista ja kyssäriä, että missä mennään pieleen... En nyt usko, että olisi kovinkaan suurta bisnestä käydä pöllimässä hyväuskoisten sähkönkuluttajien vanhoja sähkömittareita, vaikka lienee niilläkin jokin arvo. Tiesin myös, että mittarin vaihto oli sovittu siirtoyhtiön asiakaspalvelun kanssa vaikka vaihdon taisikin aliurakoitsija tehdä. 

No lisätietojen omakohtaisesti tekemieni selvittelyjen kera saatiin asiat päivitettyä kohdalleen, kunnes huhtikuuta laskutettiin uudestaan: uusilla ja "oikeilla" tiedoilla. Muuten ihan hyvä, mutta millä helevetillä maksan vanhan vääristyneen laskun ja sitten vielä uuden laskun uusilla, vaikkakin oikeilla tiedoilla, ilman että mistään hyvityksestä on mitään mainintaa.

Ei oo turhaa olla tarkka, asioita kannattaa tsekata ja tuplatsekata, jotta säästyy isommilta yllätyksiltä. Leffaliput (kas niin perinteikkäät) hyvityksenä jokseenkaan nyt ei tunnu riittävän, katsotaan mitä tästä sopasta vielä saadaan aikaan. Jos nyt saisivat laskutukset ja mittaritiedot kuntoon.

Energia-ala ja energiayhtiöt muutoinkin vähän väliä eksyvät otsikoihin, harvemmin positiivisessa mielessä. Toki omalla kohdallani oli kyseessä suhteellisen pieni moka, joka jäi vähäiseksi koska tartuin asiaan ajoissa. Asia myös korjattiin ja selvitettiin lopulta ja tulihan siitä saatua myös pieni hyvitys leffalippujen muodossa.

Ajatus kuitenkin sähkön omavaraisuudesta, ja siteiden katkomisesta sähköyhtiöiden suuntaan kokonaan, jäi kuitenkin itämään. Vielä ei taida sellaista energiantuotantomuotoa löytyä, jolla Suomessa voisi lyöttäytyä täysin omavaraiseksi. Puulla lämpiää talvisin ja kesäisin energiaa auringosta? Ehkä vielä jonakin päivänä... Olen energiapihi, tsekkaan laskuni enkä kuluta liikoja, mielestäni sillä säästää sekä rahaa, että luontoa. Aikaa en ehkä toimillani säästä, mutta energiankulutuksen vähentäminen on hauska peli.

Sähkökettu kuittaa.

torstai 19. heinäkuuta 2018

Hyvä vuokralainen hankkii uuden vuokralaisen hyvälle vuokranantajalle

Otsikkokin kertoo jo paljon. Se on myös täysi fakta. Yleensä vuokralainen hankkii hyvän tutun vielä hyvin mielellään ja ilmaiseksi uudeksi vuokralaiseksi. Kaikki voittavat. Vuokralainen on jo voittanut maagisessa vuokrasuhteessa, vuokranantaja saa helpolla hyvän ja hyvät suosittelut saavan vuokralaisen ja uusi vuokralainen saa kämpän ja hyvän vuokranantajan. En väitä etteikö vuokralaisen taustoja kannattaisi kuitenkaan selvittää taikka jättää luottotiedot tarkistamatta. Lähinnä viittaan siihen, että vuokranantajan ei tarvitse välttämättä liikauttaa juuri evääkään. Perustarkistukset vuokranantajan tulee tehdä ja vanha vuokralainen on voinut hoitaa muut, kuten näytöt ja perehdyttämisen sun muut.

Toki niin vuokranantajalle kuin uudelle vuokralaiselle on kiva myös nähdä ja se hoituu helpolla sopimusten allekirjoittamistapaamisella. Eli kyllä sieltä sohvan pohjalta välillä voi joutua poistumaan. Vuokralaiskandidaattia kannattaa haastatella myös etukäteen, vähintään puhelimitse, mutta muutoin loput perehdytykset ja askelmerkit vuokrasuhteelle voi antaa sopimuksen allekirjoituksen yhteydessä. Kodin hoito/huolto-oppaasta ja sen esittelystä harvemmin kukaan pahastuu ja yleensä hyvät vuokralaisetkin pitävät enemmän kuin mielellään omasta kodistaan huolta.

Hyvä vuokralainen ei ole eikä saa olla itsestäänselvyys, mutta parhaimmillaan hyvä vuokralainen voi olla täysi kymppi, suorastaan maaginen. Ei ole myöskään automaattisesti hyviä vuokranantajia, itse pyrin olemaan maaginen, en häiritse ylimmääräisiä, olen tavoitettavissa ja autan parhaani mukaan ja mahdollisimman hyvällä aikataululla. On sitä tullut ostettua ja roudattua uusi liesi pyynnöstä ja pesukonetta ja vaikka ja mitä.

Kuuma kesäsesonki on kulta-aikaa vuokranantajille, mutta kyllä hyvän vuokralaisenkin kelpaa.

Hikinen kesäkettu kuittaa.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Vuokralaisen valinnan prosessiportaat

Jos vuokrailmoittelut tekee vyöryttäen, samalla voi onnistua myös vyöryttämään/porrastamaan saamiaan yhteydenottoja. Itselleni tuli sopivasti vuokranantajan kuumimpaan kesäsesonkiin vuokrattavaksi kimppakämppäkolmio (tai hyvin sellaiseksi soveltuva kolmio). Mikäli lyöt ilmoituksesi jokaikiseen tietämääsi tuuttiin samaan aikaan, voin melkein taata, että jos ilmoituksessasi on kaikki perustiedot ja riittävästi kuvia, niin hukut yhteydenottoihin. Eli ilmoittaminenkin on hyvä tehdä portaittain, tällöin yhteydenottoihin on paljon miellyttävämpi vastailla.

Lisään yleensä vuokra-asuntoilmoitukseeni teaserin: "Kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä ja kertokaa itsestänne lisää". Välillä tekee mieli laittaa pikkaisen tarkemmat ohjeet, sillä "olemme pari opiskelijanuorta, jotka tarvitsevat kämppää" tai "Moi, oon Pekka kauppiksessa, tarviin kämppää" tms... Neeeext. Toisaalta kyseisellä keinolla voi saada poimittua kultakimpaleet heti kättelyssä.

Vuokralaisen kannalta asiaa kannattaa ajatella kuin työhaastattelua. Miten saat esitettyä itsesi mahdollisimman hyvässä valossa, kerrot itsestäsi tarpeeksi, mutta et välttämättä liikaa, samalla myös erotut eduksesi. Kultaisena ohjeena antaisin vuokralaisille:

Kerro
1. Nimi ja ikä
2. Mistä tulet
3. Mitä olet tehnyt ja teet (koulu ja/tai opiskelu)
4. Mikset kertoisi tulonlähdettäsi ja jopa tulotasoasi (palkkakuitit vaikka liitteeksi)
5. Millainen asunnontarpeesi on (mistä mihin?)
6. Mikä asunnossa viehättää ja toisaalta jos on kysymyksiä, niin kysy

Vuokra-asunnon hakeminen ei ole ruudinkeksimistä, mutta valoja päälle. Sama pätee myös vuokralaisten hakemisessa, välillä varmasti tulee huteja vaikka koittaisi olla miten tarkka tahansa. Sijoittamisessa on riskinsä Deal with it.

Mutta tosiaan valintaportaina vuokranantajana etenen seuraavanlaisesti:
1. karsin yhteydenotot juuri lisätietojen kattavuuden osalta (toki välillä kyselen lisätietoja lisää)
2. valitsen jatkoon pääsevät ja olen yhteydessä näihin puhelimitse tai sähköpostitse
3. neuvottelen näytöistä
4. käytän näytöillä noin 2-4 hlö/paria/porukkaa kerralla
5. Luottotietojen tarkastus
6. 2. näyttö ja samalla mahdollisesti sopparin tekeminen ja askelmerkkien sopiminen uuden vuokralaisen kanssa (koska vakuus ja missä muodossa, miten avaimet, miten helpoimmiten ottaa yhteyttä, yleensä annan myös kodin huolto-opastyylisen infon tms)
7. jalat pöydälle, kädet ristiin niskan taa ja hymyä huuleen, homma on toivottavasti siinä useammaksi vuodeksi hoidettuna.

Toki pyrin koko vuokrasuhteen ajan pitämään kynnyksen vuokralaisen yhteydenottamiseen (molempiin suuntiin, varsinkin vuokralaisen kynnyksen ottaa yhteyttä minuun) pienenä ja pyrin aina parhaani mukaan opastamaan tai välittämään tietoa. Pidän aktiivisesti huolta omaisuudestani, käyn yhtiökokouksissa, otan osaa hallitustyöskentelyyn jos koen että panostani tarvitaan tai siitä olisi iloa. Pidän huolta myös vuokralaisistani ja ilmoitan mahdollisesti näihin vaikuttavista asioista, joita on välillä yhtiökokouksissa esillä. Välillä myös kyselen kuulumisia sekä kyselen, että olisiko yhtiön asialistoille vietäviä asioita.

Kesäsesonkina kesälaitumilla on kivaa. Kesäkettu kuittaa ja lähtee rannalle...



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Vuokrailmoitusten vyörytys

Sesonki käy kuumimmillaan. Tänä vuonna 28.6 opiskelijat saivat viimeistään tietää opiskelupaikoistaan ja tuolloin alkaa yleensä myös asuntojen metsästys. Toki osa on jo liikkeellä ajoissa, mutta suurin rysäys alkaa tuon ns. eräpäivän jälkeen, kuten tänäkin vuonna.

Vuokrailmoituksen tai vuokralaisen hankinnan voi tehdä useammalla tapaa. Sen voi ulkoistaa vuokravälittäjälle, jotka yleensä ottavat noin 1kk vuokran vaivastaan. Sesonkina heillä on myös kiire, joten en tiedä heidän laadustaan. Yksi massanäyttö ja eka "hyvä" kandidaatti sisään, ei se välttämättä tarkoita ongelmia, mutta ei se välttämättä myöskään tarkoita, että lopputulos on paras mahdollinen. En kritisoi, mutta olen aina itse onnistunut (tähän mennessä) vuokraamaan asuntoni hyvällä aikataululla ja laadukkaasti.

Aina voi myös käyttää luultavasti yhä suosituinta alustaa, eli vuokraovea (jossa ilmoittaminen maksaa). Tai sitten voi täsmäiskulla heittää ilmoituksen jokaiseen keksimäänsä kanavaan ja alkaa seulomaan ehdokkaita. 

Oma mieluisin taktiikkani on ns. vyörytystaktiikka, jossa yleensä aloitan lyömällä ilmoituksen tori.fi palveluun samana aamuna kuin opiskelijat viimeistään saavat paikoistaan tietää. Tästä 1-2 päivän välein päivitän/jaan ilmoituksen seuraavalla alustalla, jolloin se aina nousee tuoreimpiin "kärki-ilmoituksiin" ja tavoittaa mitä luultavimmin suuremman yleisön. Yleensä järjestykseni on seuraavanlainen:
1) tori.fi
2) Facebookin paikalliset vuokraussivut
3) Facebookissa jakaminen
4) oikotie

Voi olla, että jo ensimmäinen vaihe toimii niin hyvin ettei muita vaiheita tarvita, mutta ainakin markkinan kokeilumielessä olen todennut järjestyksen toimivaksi. Pienillä siirtymien viiveillä säästän myös omia hermojani, ettei nyt kaikista ovista ja ikkunoista tule tiedusteluja samaan aikaan/samana päivänä. Seulon palveluista tarpeen vaatiessa myös halutaan vuokrata ilmoituksia ja olen vuokralaisiin suoraan yhteydessä ja aktiivisesti kyselen asunnontarpeita tuttavapiireistä ja Facebook jakaminen toimii mainiona apuna siinäkin. On sitä kertaalleen tullut löydettyä vuokralainen salireissullakin.

Kesäsesonki on vuokranantajan parasta aikaa. Aikalailla kuka tahansa tavallinen tallaaja saa vuokrattua sesonkina asuntonsa kuin asuntonsa (ei aivan yleistettävissä) hyvään ja muuta ajankohtaa parempaan hintaan ja hyvälle vuokralaiselle. Toki ilmoitusten kannattaa sesongista huolimatta olla laadukkaita eikä ylilyönteihin ja laittomuuksiin kannata ryhtyä. Kaikkea sitä välillä näkee. Vuokranantajan ja vuokralaisten kannattaa molempien olla tarkkana, ilmaisia lounaita ei ole.

Nyt kone kiinni ja karkkikauppaan. Kesäkettu kuittaa.