Asuntosijoitusmonopoli

Monopoli on aina ollut yksi lempilautapeleistäni. Ehkä sekin osaltaan on yksi asuntosijoittamiseni inspiraation lähteistä. Vaikkei - ainakaan vielä - oman asuntosijoittajauran aikana olekaan tullut haalittua Erottajalta tonttia/asuntoa saatikka eri asemia. Yksi jo tovin kypsyneistä hauskoista tavoitteista on kuitenkin ollut: omistaa oma katu. Ja eihän sellainen idea voi olla mistään muualta kuin itse Monopolista lähtöisin. Eli tavalla tai toisella tavoitteena olisi omistaa ainakin iso osa taloista/rakennuksista jonkin tietyn kadun varrelta. Tätä tavoitetta olen jo pienissä määrin päässyt toteuttamaan ja edelleen se varmasti tavoitteissa pysyy. Olisihan se nyt vain uskomattoman hienoa omistaa kokonainen katu, tai kaikki asunnot/talot tai rakennukset tietyn kadun varrelta. Toiset ostelevat asuntoja, taloja tai kerrostaloja, itse ajattelen jo niistäkin vähän pidemmälle: kokonainen kadunvarsi tai vaikkapa kortteli. Jokin yksinäinen teollisuuskiinteistö voisi saman asian ajaa, mutta sekään ei ole se ajatuksen idea. Ei siis oikoreittejä taikka jotakin teknistä kikkaa kiertää tavoite, vaan ihan oikean kaupungin, eikä minkään käpylän, kokonainen kadunpätkä hallussa.

Kuva ei valitettavasti ole sponsoroitu

Jos taas mennään monopoli sanaan pelkkää lautapeliä syvällisemmin niin ei siitäkään ole kovinkaan paljon aikaa, kun asuntosijoittajat aika monopolimaisesti saivat valita vuokralaisensa. Näytöille oli jonoa kadulle asti ja kesäsesonki nosti vuokria kiitettävästi. Vessaksi kelpasi koppi jossa bidee ajoi suihkun asiaa ja sekin mahdollisuus saattoi olla lähinnä plussaa. Opiskelijat kyllä ovat sellaisia arjen sissejä, että ovat pärjenneet varsin kirjavissa tilanteissa. Tämäkin tilanne on huomattavasti tasoittunut, joka toisaalta on hyvä asia vuokralaisten kannalta. Nykyään parhaista vuokralaisista kilpaillaan, mutta eivät ne ”pelin” säännöt ja lainalaisuudet ole juuri muuttuneet. Yhä arvostetaan asuntojen kuntoa, toiminnallisuuksia ja käytännöllisyyttä. Toki laatutietoisuutta on tullut enemmän ja osataan vaatia enemmän ja parempaa eikä niitä laittomia vuokrasopimusehtojakaan (toivottavasti) enää sulateta ihan niin helpolla. Eikä siitä vuokranantajankaan kommunikointikyvystä, inhimillisyydestä saatikka persoonallisuudesta haittaa ole.

Ei vuokranantajuus koskaan varmastikaan ole ollut mitään raha-automaatille tanssimista. Helpompaa se on ollut. Sen itsekin voin allekirjoittaa. Vuokralaisille on tullut enemmän valinnanvaraa, kun taas asuntosijoittajien ja vuokranantajien tuottoja syövät mm. niin kulujen nousu (inflaatio/vastikkeet jne), korkojen nousu ja kilpailu vuokralaisista. Tuotot ovat pienentyneet ja työmäärä varmaankin vain kasvanut. Tekninen kehitys mahdollistaa paljon, mutta ”passiivinen sijoitusmuoto” my ass.

Mikään yksi ainoa taktiikka ei monopolin laudallakaan pure vaan kohteita on haalittava, lähes miettimättä. Sama pätee asuntosijoittamiseen. Suurin ero kuitenkin lienee raha: monopolirahan käyttö ei mietitytä ihan yhtä paljon kuin satojen tuhansien oikeiden eurojen käyttö. Vastuut ja riskit lienevät aika eri sfääreissä. Tietynlainen ajatusmaailma kuitenkin täsmää: on ajateltava pidempää peliä, on oltava ”ahne”, höikäilemätön ja luova. Monopolirahaa voi aina hävitä, mutta ainahan sitä voittoa tavoitellaan. Asuntosijoittamisessa taas todennäköisimmin voittaa pelaamalla pidempää peliä.

Olisipa asuntosijoittaminen yhtä helppoa ja yksinkertaista kuin monopoli. Valitettavasti oikealla rahalla pelatessa prioriteetit ja tarkkuus muuttuu. Menetettävää on enemmän ja aitoa ”vapaudu vankilasta” korttia ei löydy. Oikeassa elämässä rahaa voi menettää ja se voi viedä huomattavankin paljon takapakkia. Joten monopolimainen ”ostan kaiken per heti” tyylinen strategia ei välttämättä toimi oikeassa elämässä, tai ainakin sen riskit kannattaa tiedostaa. Ja ehkä lähimpänä ”vapaudu vankilasta” korttia lienee aikainen asuntosijoittamisen aloittaminen eli ikä taikka ennemmin aika: virheistään oppii ja varhainen aloittaminen tarkoittaa enemmän aikaa virheistä palautumiseen. Oppirahoiksikin virheistä maksamista voisi trendikkäästi kutsua.

Oikean elämän Monopoli jatkukoon. Oppirahoja on jo koettu ja makseltu, josko jatkossa nautitaan ”Erottajille” tehdyistä kiinteistöistä ja niiden tuotoista. Oma vesi- tai sähkölaitos eivät ihan vielä ole omissa unelmissakaan.

Monopolikettu kiittää kuittaa ja kumartaa.

Taloudellisen riippumattomuuden riippuvuusdilemma

Kesälomakausi lähenee loppuaan (itsehän olen vielä lomalla), mutta toisaalta niin monia yhä se riippumaton elämäntapa ja sen jatkuminen houkuttelisi. En viittaa vain puiden välissä riippumatossa kellimiseen, vaan myös taloudelliseen riippumattomuuteen. Olisihan se ihan miellyttävää määrätä omista päivistään aika vapaasti itse. Eli käytännössä lomailee silloin kun huvittaa tai tekee töitä silloin kun huvittaa. Taloudellinen riippumattomuus puhuttaa yhä ja on edelleen monille tavoiteltava asia. Ehkä puhuttelevin asia siinä on se: vapaus. Töitä tehdään kun tehdään tai jos tehdään. Mitä riippumattomuus tarkoittaa tai miten täydellistä riippumattomuuden tarvitsee olla, tulee myöskin ymmärtää ja toisaalta myös itse määritellä.

Jotta voit saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden, mitä se nyt kullekin tarkoittaa, tulee yleensä luopua jostain. Mitä tämä sitten tarkoittaa, niin erityisesti varhaisessa vaiheessa usein edellytetään:

• Isoa säästämis/sijoitusastetta. Pääsee nauttimaan nykyisyyden sijaan korkoa korolle efektin avulla isommin myöhemmin.
• Ajallista panostusta (poissa muualta). Tai ainakin tarkempaa kalenterinhallintaa, että mihin (mielellään tuottavaan) aikaansa haluaa käyttää. Self-help, podcastit ja sijoituskirjallisuus vie aikaa. Aivopuurollekin ja omalle vapaalle ajattelulle kannattaa antaa tilaa. Korvanapeissa ei kannata aina olla 1,5  nopeuskertoimella meneillään täyttä asiaa, vaikka sen miten kuvittelisi vievän nopeutetusti eteenpäin.
• Sosiaalisen verkoston valikoivuutta. Huvi ja vapaa-aika muuttuu ja aikaa usein halutaan viettää samanmielisten kanssa. Kaveripiiritkin helpolla muuttuvat.
• Rahallista panostusta ja oppirahojen maksamista matkanvarrella. Raha ja psykologia on oikeasti mielenkiintoinen kokonaisuus tai parivaljakko. Rahasta oppii paljon, itsestään vieläkin enemmän. On myös hauska ajatella että taloudellinen riippumattomuus edellyttää (välillä isostikin) rahallisia panostuksia.

Ohessa nyt muutamia nostoja, joita matka taloudelliseen riippumattomuuteen yleensä edellyttää. Ja mitä enemmän aihetta ja sen ympärillä pyöriviä julkaisuja seuraa, sitä enemmän ymmärtää, että kyseessä on aika isosti elämäntapa. Se ei ole oikotie onneen vaan itseasiassa tärkeysjärjestysten asettelua.

Tein tässä hiljattain itsekin muutamia yövuoroja erääseen asuntoprojektiin liittyen. Ja muutoinkin projektiin meni melkolailla aikaa. Muu perhe oli mökkeilemässä ja olisin aika vapaasti voinut käyttää aikaani, mutta tekemistä riitti. Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu voi siis tarkoittaa jopa melkoisia riippuvuussuhteita tai asioista luopumista. Toki aikaansa kannattanee ensisijaisesti käyttää tehokkaasti ja varmasti nuokin projektiini käytetyt tunnit olisi voinut (ja luultavimmin tullutkin) käytettyä hölmömmin. 

Se että taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu olisi jotenkin ihailtavaa lienee harhaa. Matka on valintoja täynnä ja priorisointi on suorastaan pakollista, monista asioista joutuu luopumaan, erityisesti vapaa-ajastaan. Hyvänä puolena lienee itsestään oppiminen, hötön ja täydellinen tekemättömyyden ja välinpitämättömyyden karsinta (niihin vain ei ole varaa). Itse taloudellinen riippumattomuus lienee ihailtavaa, mutta sitä matkaa sinne päästäkseen ja niitä ”uhrauksia” - tai miksi kukin sitä voisi kutsua - ei sovi unohtaa. 

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu alkoi itselläni jo joskus hyvin varhain. Olen aina ollut pihi, joten tietynlaisesta ylikulutuksesta luopuminen on tullut kuin itsestään. Enemmän on vaatinut totuttelua ettei jokaisen sentin vahtiminen ole välttämättä lopulta sitä oman ajan arvokkainta käyttöä. Välillä laadusta kannattaa maksaa ja asioita voi delegoida. Kaikkea omaa aikaa ei myöskään kannata myydä saadakseen enemmän, varsinkaan alhaiseen hintaan. Aika lienee arvokkain valuuttamme ja omien läheisten kanssa vietetyn ajan arvoa ei voi rahassa mitata. Perinteikkäästi myymme viitenä päivänä viikossa 8h päivässä työtä tekemällä. Joskus työuran alussa tuli tehtyä vielä siitäkin huomattavasti pidempiä päiviä ja useampia kertoja viikossa. Silloin oli vielä aikaa, nykyään aika on sitä kovinta valuuttaa. 

Elämä ja prioriteetit muuttuvat. Ymmärrän täysin taloudellisen riippumattomuuden houkuttelevuuden. En kuitenkaan usko, että läheskään kaikki ymmärtävät taloudellisen riippumattomuuden hintaa (kukin määritelköön itse sen mittarin). Asuntosijoittaminenkaan ei ole oikotie riippumaton syleilyyn. Onhan tässäkin varsin riippuvainen mm.,; vuokralaisista, taloyhtiöistä, veroista ja velkojista…. The lista voisi vaan jatkua. Onko jotakin aidon oikeasti passiivista tuloa - ei varmaan ainakaan täysin all inclusive mallista, jossa siis kaikki vain päätöksenteon jälkeen toimeisi suoraan automaatilla. Samalla noudattaen aina muuttuvaa suunnitelmaa. Aivan: aina muuttuva vaatinee jotakin toimenpiteita, aivan kuten itse päätöksentekokin.

Aihetta voisi väännellä ja käännellä vaikka ja kuinka, ei kuitenkaan hypätä ihan nyt niin syvälle. Uusimman projektin pikkutouhutuntien aikana kuitenkin asiaa tuli alettua vilkuilemaan hitusen eri silmin. Yhä avoimin ja tavoitteellisin silmin, mutta ehkäpä vähän kriittisemmin. Tavoitteet ja keinot niihin pääsemiseksi vaativat varsin kriittistä tarkastelua. Sijoittamisen puolella on kuitenkin varsin totta, että varhain alotetut toimenpiteet kantavat korkoa korolle tyylisesti aina enemmän ja enemmän hedelmää matkan jatkuessa. Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa.

Riippumaton ”uhri” ja kesäkettu kiittää, kuittaa ja kumartaa jälleen.