Neuvottelutilanteita asuntokaupoilla

Asuntokaupoilla törmää varsin kattavasti erilaisiin ihmisiin ja mitä erilaisimpiin tilanteisiin. Nyt kun taas neuvottelut ja omituiset tilanteet ovat varsin ajankohtaisia niin ajattelin ottaa pienen mietintätuokion ja katsauksen historiaan:

Joskus ensiasunnon etsinnän yhteydessä muistan käyneeni tarjousneuvottelua omakotitalosta. Muistan vieläkin sen kuumotuksen parikymppisenä ensiasunnon ostajana, kun vastapuoli uhkaa oikeustoimilla. Olisin kuulemma ollut sopimussakon maksuvelvollinen. Nope: tarjousneuvottelua kyllä käytiin sähkopostin välityksellä, mutta missään kohtaa eivät tarjoukset kohdanneet. Isolla viiveellä ja useiden eri välitarjousten jälkeen on paha lähteä enää johonkin vanhaan tarjoukseen tarttumaan. Toisekseen kiinteistökaupoilla hitusen tarkempaa tuo prosessi muutoinkin. Tarkkuutta siis. Muistan selvitelleeni asioita, mutta ei se tilanne siltikään kiva ollut.

Ostin ensiasuntoni kuolinpesältä, tarjouskauppakohteena. Tuolloin tarjouskaupat olivat hyvin uutta ja jännittävää. Olisikohan sitten lopulta oltu kuntokartoituksessa, kun kävi ilmi että kuolinpesän osakkaistakin osa oli ollut hintaa nostamassa ja tarjoamassa vastaan. Noh, sain kohteen mutta vähän erikoinen maku tilanteesta jäi. Olisihan se jännää huutokaupassa myyjänä olla itse kirjaimellisesti vedättämässä hintaa korkeammalle.

Ensimmäisen sijoitusasuntoni kohdalla muistan neuvotteluissa jokseenkin korostuneen, että pohjaviemärit on JO uusittu. Sitä markkinoitiin osittaisena putkiremppana ja ainakin tulevaisuuden putkiremppaa helpottavana tekijänä. Noh, ei siitä lopulta iloa ollut kaikki meni uusiksi. Huomioin nämä kyllä jo isosti itse ostovaiheessa. Perinteinen putkiremontti tai LVIS remontti maininta ovat niitä puhtaimmin kaikki tehtyjä putkiremppoja. Nykyään harkitsen useammin kuin kahdesti hankintoja putkiremppakohteista. Oppia kyllä niistä kohteista saa.

Tönöprojektia olen useamminkin kattavammin avannut, mutta hankintavaihe on useammankin noston arvoinen. Ihminen on laiska eläin ja välittäjätkin ovat ihmisiä. Pähkinänkuoressa: suositulta alueelta varsin edullisesti hinnoiteltu kohde, 5 päivää perus asuntosivuilla, 1 näyttöpäivä (jonne eivät kaikki potentiaaliset luonnollisestikaan pääse ja peruutuksia oli), 1 tarjousmahdollisuus. Ja mitäs vielä: hyvin hämmentävät perustiedot, ja lisätietoja sai itse kaivaa. ”Joo olen laittanut nää vähän kuin huonomman mukaan.” Eli huopakatto olikin peltikatto tai muovimatto olikin korkkia tai laminaattia ja kylpyhuone olikin laatoitettu ja vesieristetty. Eipä siinä, projekti se oli ja tönöprojektissa oli alusta asti tyämaan suuruusluokka tiedossa. Itse en siis tönöprojektin osalta voi kehua olleeni kovinkaan laiska eläin, vaikka aika rennolla otteella projekti menikin.

Tiukempia tarjouksen voimassaoloehtojakin on tullut muutamaan otteeseen hyödynnettyä. Väittäisin niiden toiminneen ja on niissä taustalla ollut vähän laajempaakin pohdintaa kuin vain toisen kiusaaminen ”tarjous on voimassa vain tunnin” ajatuksella. Yhdessä kohteessa tarjouskierroksilla sain vastatarjoukseeni vastatarjouksen, mutta olin kiireinen ja jouduin siirtämään/viivastyttämään omaa vastaustani. Tämä kuitenkin toimi omaan pussiini, koska myyjä tuli hyväksyneeksi lopulta alkuperäisen vastatarjoukseni ehkä noin muutaman tunnin päästä. Tavallaan laitoin pelin pauselle, kun pallo oli minun puolella kenttää ja lähdin kahville. Toisessa tilanteessa neuvoin kaveriani kuumassa asuntomarkkinassa unohtavan perinteiseen suomalaiseen mieleen juurtuneen tinkimisen. Tarjous oli vähän yli pyynnin ja hyvin rajallisen ajan voimassa. Homma toimi, tarjous hyväksyttiin, kaikki hyvin. Ja vielä kauppojen jälkeen avaimia hakiessa myyjä oli sanonut että olivat saaneet 5te korkeemman tarjouksen, muutamaa tuntia heidän tarjouksen hyväksymisen jälkeen. Ei lainkaan huano ja hyvin ovat viihtyneet.

Asuntojen ja unelmien kanssa kun käy kauppaa, niin kaikki on mahdollista. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää tapaa. Tuuria, taitoa, sattumuksia vai kämmähdyksiä. Miksi näitä nyt kulloinkin voi kukin sanoa? Varmasti vähän kaikkea noista ja toisaalta tekevälle sattuu. Ja kun vielä tekee vähän pilke silmäkulmassa (eikä vain hampaat irvessä laskin kädessä), niin yleensä silloin asioita tapahtuu.

Kettu kuittaa.